Kotien nurkissa tulee säilöttyä kaikenlaista tavaraa, jota tarvitaan ehkä kerran vuodessa, tai sitten pahana päivänä. Toisaalta aina omista varastoista ei silti löydy joka lähtöön sopivankokoista matkalaukkua tai vaellustelttaa. Netin lainaus- ja vuokrauspalvelut pienentävät kotien tavaravuorta ja uuden ostamisen tarvetta.
Kuningaskuluttaja tapasi Kuinoma.fi -lainauspalvelun perustajan Markku Jussilan, joka ylläpitää noin tuhannen tavaran lainauspalvelua verkossa.
Miten palvelu toimii?
- Palvelun kautta voi jokainen lainata turvallisesti omia tavaroitaan muille yksityisille ihmisille. Sieltä voi myös lainata tavaroita muilta.
Miten Kuinoma eroaa netin ilmoituspalstoista?
- Ilmoituspalstat keskittyvät lähinnä tavaroiden ostoon ja myyntiin. Me perustajat lainasimme ja vuokrasimme paljon tavaroitamme ja huomasimme, että omien tavaroiden järjestelmälliseen lainaamiseen ei ollut paikkaa, joten perustimme sellaisen.
Mitä tavaroita palvelusta eniten lainataan?
- Kuinoma on kaikkein suosituin tällä hetkellä ulkoilijoiden keskuudessa. Paljon lainataan telttoja, makuupusseja, retkikeittimiä. Lisäksi myös työkaluja, kodintarvikkeita ja keittiöntarvikkeita lainataan paljon.
Mitä lainaaminen maksaa?
-Jokainen tavaran omistaja itse päättää, paljonko haluaa vuokraa periä.Se yleensä riippuu siitä, miten hyvä ja arvokas tavara on.
Miten tavara liikkuu omistajalta lainaajalle ja takaisin?
- Yleensä lainaaja noutaa omistajan luota sen tavaran, ja vastaavasti palauttaa sen omistajan kotiin.
Mitäs jos lainatun tavaran rikkoo tai joku vaikka varastaa tavaran?
-Sopimuksen mukaan tavara on lainaajan vastuulla. Kaikkien tilanteiden pitää olla omistajalle turvallista, eli sinä joudut maksamaan rahalla korvaukset kaikissa tapauksissa. Se on mahdollisesti sinun ja vakuutusyhtiön välinen asia, että korvaako vakuutusyhtiö haverista sitten sinulle jotakin. Mutta ensin sinun pitää omista rahoista maksaa tavaran lainaajalle korvaukset.
Toimiiko palvelu koko maassa?
-Kyllä toimii. Helsingissä on apuna muutamia toimituspaikkoja, -esimerkiksi Vallilan kirjasto, mihin voi palauttaa tavaran, jos se on helpompaa kuin lainaajan kotiin palauttaminen.
Palvelu on ollut pystyssä noin 4 vuotta. Viime syksynä käyttäjiä tuli paljon lisää. Mistä se johtuu?
-Aina ei ole järkevää ostaa tavaraa omaksi, jos se jää vaikka vähälle käytölle. Ilmeisesti nyt on yleisemmin alettu miettimään, että näinkin voisi toimia.
Mitä vinkkejä antaisit ihmiselle, joka haluaisi vaikka autoaan tai urheiluvälineitään lainata naapurustossa?
- Kannattaa miettiä, että se tavara on laadukas ja hyvä. Hyvät tavarat kestää sitä, että käyttöaste lainauksen myötä lisääntyy. Heikompiin tavaroihin tämä toiminta ei välttämättä sovi.
Mikä on erikoisin tuote, mihin olet palvelussa törmännyt?
- Vaikea sanoa, mutta joskus yksinkertaisetkin tavarat on erityisiä. Esimerkiksi pilkkijöitten käyttämät kairat. Kuinoman pilkkikairan avulla on voitettu pilkkikilpailujakin.
Kuinoma tarjoaa tavaroille varauskalenterin, välineet yhteydenpitoon sekä säännöt, joihin käyttäjät sitoutuvat.
Netissä on lainaus- ja vuokrauspalveluita moneen tarpeeseen:
Kuinoma
www.kuinoma.fi
Netcyclerissa vaihdetaan ja myydään monenlaista tavaraa vaatteista huonekaluihin.
www.netcycler.fi
Beibamboo-shop vuokraa vaatepaketteja vastasyntyneille ja pikkuvauvoille.
www.beibamboo-shop.com
Nopsa Travelsin Vaatelainaamo lainaa nuorten suomalaissuunnittelijoiden vaatteita aikuisille jäsenmaksuperiaatteella.
www.nopsatravels.com/nopsa-perustaa-vaatelainaamon
Vaavi vuokraa vauvojen ensisänkyjä kotiinkuljetuspalvelun kera.
www.vaavi.fi
Kestovaippayhdistykset lainaavat vaippapaketteja monilla paikkakunnilla.
www.kestovaippayhdistys.fi
Mannerheimin lastensuojeluliiton paikallisyhdistykset vuokraavat mm. lasten turvakaukaloita ja turvaistuimia.
www.mll.fi
http://uudenmaanpiiri.mll.fi/toiminta/paikallisyhdistykset/turvavalineiden_vuokraus/
Taidelainaamot vuokraavat teoksia kuukausimaksua vastaan. Ja jos teokseen kovasti kiintyy, voi sen lunastaa itselleen, jolloin jo maksettu osuus hyvitetään hinnasta.
www.taidelainaamot.fi
Monilla paikkakunnilla toimii aikapankkeja tai vaihtopiirejä, jossa vaihdon kohteena on aikaa ja osaamista. Aidan maalausta voi vaihtaa talvirenkaiden vaihtoon - tai päin vastoin.
www.aikapankit.fi
Terhi Simola, Kuningaskuluttaja, YLE Tutkiva asia