Hyppää pääsisältöön

Edesmennyt ovimies sai nuoret rokkarit käyttäytymään hyvin

Pasa-yhtyeen Feniks Willamo ja Kuningasidean Väinö Wallenius järjestivät eilen konsertin Tavastian legendaarisen ovimiehen Poklan muistolle.

Fenix Willamo ja Väinö Wallenius // Kuva: Maria Rautio

Nuoret muusikot saivat mukaan suuria tähtiä Michael Monroesta Ismo Alankoon.

- Kaikki oli ilolla mukana heti, keikkatauolta palattiin ja niin edelleen. Kaikki tuli, jotka vaan pääsi, miehet iloitsevat.

Pasan kitaristi Feniks Willamo piti Poklaa arvostettavana auktoriteettina.

- Jos Pokla sanoi, että ei sit mitään sekoiluu tänään, niin sitä oli pakko uskoa, muusikko kertoo.

Muistokonsertissa esiintynyt Pasa tekee parhaillaan uusia kappaleita, vaikka uuden levyn aika ei olekaan ihan vielä.

- Keikkaillaan mahdollisimman paljon ja tehdään uusia biisejä. Veikkaisin että aletaan työstää syksyllä uutta levyä, Willamo lupailee.

Myös kovassa nosteessa oleva Kuningasidea ilahdutti keikkakansaa eilen Tavastialla. 11-jäsenisellä bändillä on jo ajatukset kesässä.

- Meillä menee aina aika lujaa, ainakin meidän omissa meiningeissä. Toivotaan että hommat lähtee natsaamaan. Festarikeikkoja on tulossa ja toivottavasti voidaan buukata niitä vielä lisää. Me pystytään tuomaan raikasta kesätunnelmaa, Wallenius juttelee.

Lähteet: YleX