Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Elävän arkiston blogi pääkuva

Rautatieläinen lapsuus: Sivullisena maalaiskylissä

Bloggaajaystävämme Anna Tiitta vierailee Elävän arkiston blogissa ja kertoo lapsuusmuistoistaan rautatieläislapsena. Anna Tiitta on kirjoittanut juna- ja rautatiemuistojaan myös omaan blogiinsa Anna Y Sanat: 309-sana Junien vika se ei ainakaan ole!

Isäni rakensi rautateitä 1947-1969. Muutimme uudelle paikkakunnalle sitä mukaa, kun uusia rataosuuksia aloitettiin. Asuimme joko maalaistalojen pihamökeissä tai siirrettävissä parakeissa. Kun tuli aika siirtää radanrakentajien kantamiehet (= status, joka oli valtiolta vakinaisen pestin saaneilla) uudelle rataosuudelle, kirvesmiehet lähtivät etukäteen pystyttämään parakit.

Poikamiesten parakeissa asui paljon miehiä yhteismajoituksessa. Heillä oli vedenvihreäksi maalatut puiset kerrossängyt ja kaksioviset kaapit joissa he säilyttivät omaisuuttaan. Valtio antoi vuoteisiin patjat, tyynyt ja harmaat viltit. Poikamiehiä varten rakennettiin myös ruokalat, joista sai halutessaan ostaa, luotollakin, edullisen aamiaisen ja lämpimät ateriat. Ruokaloiden emännät ja apulaiset olivat usein yksineläjiä ja asuivat omissa huoneissaan ruokalaparakissa. Ruokaloissa näytettiin joskus elokuvia kiertävien elokuvayrittäjien toimesta.

Perheiden parakeissa oli kaksi samankokoista asuntoa. Suuremmissa rakennuksissa oli toisessa päässä kaksi - ja toisessa kolme huonetta. Asunnoissa ei ollut vesijohtoa eikä viemäriä. Keittiöissä oli puuliedet ja kamareissa Porin Matit. Tiskipöytä ja astiakaappi kuuluivat perheiden omiin peruskalusteisiin. Sähköt tulivat asuntoihin aika myöhään, meille saatiin ensimmäiset vuonna 1961.

Parakkialue sijaitsi kyläkeskusten ulkopuolella rata-alueen reunassa. Sieltä oli matkaa sekä kouluun että kaupoille. Radanrakentajien yhteisö eli erillään kyläyhteisöistä. Ja vaikka radanrakentajilla niin kuin yhteisöissä yleensä oli oma hierarkiansa, lapset parakkikylissä leikkivät yhdessä. Kun lapset aikuistuivat, he menivät naimisiin rautatieläisten kanssa. Monikaan ikäluokastani ei avioitunut paikallisten kanssa.

Selvin ero paikkakuntalaisten ja rautatieläisten lasten välillä näkyi koulussa. Rautatieläislapsia kiusattiin mm. sillä, että heitä nimiteltiin ”toisen luokan mustalaisiksi”. Aikuiset ihmiset saattoivat kaupassa ääneen ihmetellä, ”miksi ihmeessä sinun vanhempasi ovat sellaisia kiertolaisia, että eivät osaa jäädä paikoilleen niin kuin oikeat ihmiset tekevät”. Moneen kertaan vastasin kaupan tädillekin, että eihän teille tulisi junia jos meidän isä ei rakentaisi rautatietä. Tanssipaikassa – sitten myöhemmin – rautatieläisten likoista huhuttiin, että ne ”antavat helposti”. Se oli yksi tapa kiusata varsinkin ujompia tyttöjä, vaikka samanlaisia nuoria me olimme kuin paikkakuntalaisetkin.

Elämä oli melko kelvollista, köyhää väleen, niin kuin Suomessa monilla siihen aikaan. Viina näytteli valitettavan suurta osaa tilipäivinä ja rautatien miehet järjestivät joskus melkoisia tappeluita kaupunkipaikoissa viinanhankintamatkoillaan. Kesäisin kuhisi parakkikylän lähimetsässä kiljupönttöjä muurahaispesien lämmössä.

Muuttaminen oli rankkaa. Koulun vaihtaminen oli tuskallista. Aina piti ”tapella paikkansa” uudessa koulussa ja löytää luokasta istumapaikka. Omasta nimestäänkään ei aina saanut pitää kiinni. Nimenvaihdoksen syynä oli se, että koulussa oli jo ennestään Liisoja, Anna-Liisoja, Marja-Liisoja ja Maija-Liisoja. Yhdessä koulussa olin ”Se Toinen Liisa” kahdessa jouduin olemaan Anna, joissakin sain olla AnnaLiisa. Sivullisuuden tunne ja erilaisuuden kokemus oli päällimmäinen tunne. Vain ”pärjäämisellä” selviytyi.

Ajan oloon uusien rautateiden rakentaminen loppui ja jäljelle jääneet rakentajat sijoitettiin erilaisiin perustehtäviin VR:n konepajoille ja radan kunnossapitotöihin.  Sekin oli omalla tavallaan raskas kokemus, sillä jopa vuosikymmeniä samoissa parakkikylissä asuneet ihmiset joutuivat yht´äkkiä eroon toisistaan. Olemassa olevat yhteisöt hajotettiin ja ihmiset jaettiin pitkin Suomea.  

Muutamat vanhemmista radanrakentajista eivät kestäneet muutosta. Heidän mielenterveytensä järkkyi ja jokunen kuolemaan johtanut onnettomuus saattoi olla itse aiheutettu. Osan vei elämän alamäkeen rankka juominen. Nuoremmat sopeutuivat helpommin uusille paikoilleen. He sulkivat sisäänsä tarinat lapsuudesta ja nuoruudesta, mutta kantavat niitä vanhetessaan mukanaan. Tunteena sivullisuudesta. Siitä että sattuivat syntymään ”kiskojen väliin” aikana, kun rataverkkoa Suomeen rakennettiin.

Elävä arkisto: Topparoikka tulee - Rautatiet itsenäisessä Suomessa

Katso Elävässä arkistossa: Topparoikka tulee - Rautatiet itsenäisessä Suomessa

Elävä arkisto: Kiskojen kolketta 150 vuotta

Katso Elävässä arkistossa: Kiskojen kolketta 150 vuotta

Kommentit