Hyppää pääsisältöön

Titanic-tähti: Celine Dionin musiikki saa aikaan oksennusrefleksin

Kate Winslet ei pidä hittielokuvansa tunnusmusiikista. Ei sitten yhtään.

Titanic (Leonardo DiCaprio & Kate Winslet) // Kuva: Paramount Pictures

Kate Winslet on paljastanut inhoavansa Celine Dionin ikonista tunnuskappaletta tähden Titanic-elokuvaan. Winslet kertoi tuoreessa haastattelussa, että My Heart Will Go On -biisi aiheuttaa tälle oksennusrefleksin. Musiikkikanava MTV:lle jutellut tähti joutuu omien sanojensa mukaan kuitenkin peittelemään todellisia tunteitaan.

- Voisinpa vain sanoa [kappaleen soidessa], että ”Hei kaikki! Kuunnelkaa tätä! Tämä on se Celine Dionin kappale!”, mutta eih. Minä vaan istun hiljaa paikallani, ihan vakavalla naamalla ja mielessäni pyörittelen silmiäni todella paljon.

Tähteä yritetään ajoittain myös saada laulamaan kappaletta, mutta niin ei tule koskaan käymään.

- Olin ihan vähän aikaa sitten TV-ohjelmassa Italiassa ja siellä oli pianisti joka alkoi hissukseen soittamaan sitä tunnuskappaletta. Minua houkuteltiin hyvinkin suuresti aloittamaan sen laulamisen, ikään kuin koko kappale olisi muka minun tuotantoani. Sanoin, että ”Ei! En todellakaan aio laulaa.” ja he tokaisivat, että “Älä nyt, siitä tulee hauskaa”. No ei, siitä ei tulisi hauskaa. Ollenkaan. En todellakaan laula.

3D-muotoon muokattu Titanic saapuu jälleen elokuvateattereihin ensi kuussa, kun kohtalokkaan risteilijän uppoamisesta tulee kuluneeksi 100 vuotta. Titanic 3D:n Suomen ensi-ilta on 6.4. 2012.

Lähteet: Jezebel