Hyppää pääsisältöön

Disco Ensemblen faneille tarjoillaan esimakua tulevasta levystä - kuuntele

Viimeisen vuoden ajan kotimainen rock-yhtye Disco Ensemble on viettänyt aikaa valmistellen uutta musiikkia. Nyt ensimmäinen maistiainen on julkaistu verkossa.

YleXPop2010 // Kuva: Tomi Mikola

Disco Ensemble on parhaillaan studiossa uuden levyn kimpussa tuottaja Jukka Immosen johdolla.

Your Shadow -kappaleesta julkaistiin studiossa kuvattu video, joka antaa esimakua bändin odotetulta tulevalta julkaisulta. Katso video täältä!

Syksyllä Disco Ensemble lähtee kiertueelle. Tulevana kesänä yhtye soittaa valikoituja keikkoja, joista on toistaiseksi vahvistettu Saksan suurimpiin festareihin lukeutuvat Hurricane- ja Southside-festivaalit.