Hyppää pääsisältöön

Terveydenhuollon tietojärjestelmien tuskien taival

Haastattelemani HUS:n hallintoylilääkäri, dosentti Lasse Lehtonen on pätevän ja mukavan oloinen  mies. Plakkarissa on kaksi tohtorintutkintoa: lääketieteestä ja oikeustieteestä.  Lehtonen pudottelee kuin liukuhihnalta kovaa tekstiä siitä, miten toimimattomat tai puutteelliset potilastietojärjestelmät tuottavat harmaita hiuksia koko ammattikunnalle.

Vaikeaa on kuulemma löytää lääkäriä, jolla ei olisi kokemuksia koko tietojärjestelmän kaatumisesta, käyttökatkoksista, toimintojen hitaudesta tai jopa tietojen äkillisestä katoamisesta.

Ylilääkäri Lehtosen mukaan paljon puhuttua lääkäripulaa ei olisi, mikäli terveydenhuollon tietotekniikkajärjestelmät pelittäisivät.  Suomessa on lähes 20 000 lääkäriä, mikä on enemmän kuin koskaan. Määrä on hyvää kansainvälistä tasoa, mutta ongelma on siinä, että ammattikunnan aika kuluu aivan johonkin muuhun kuin varsinaiseen potilastyöhön. Takkuavien tietojärjestelmien kanssa painiskelu on yksi merkittävimmistä työajan kuluttajista suomalaisissa terveyskeskuksissa ja sairaaloissa.

Erityisen ongelmallista on se, että tietojärjestelmät eivät kommunikoi keskenään. Samaa tietoa joudutaan jatkuvasti kirjaamaan moneen kertaan eri järjestelmiin. Potilastiedot eivät näy lääkärille yhdestä paikasta, vaan ne pitää monasti hakea jopa kymmenien eri lähteiden kautta. Edelleen häkellyttävän suuri osa lääkäreistä käyttää pääasiallisesti paperia tai faksia hankkiessaan potilastietoa muista terveydenhuollon organisaatioista. Potilastietoja kopioidaan myös USB-muisteille, DVD-levykkeille sekä erilaisille web-lomakkeille.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä on laskeskeltu, että noin 10%:a erikoislääkäreiden vuotuisesta työpanoksesta hukataan tiimalasien tuijotteluun. Eli jo pelkästään HUS:n toiminta-alueella tämä tarkoittaa 200 lääkärin työmäärää. Helsingin seudulla erikoislääkärien poliklinikka-ajasta käytännössä yli puolet tärvääntyy tietokoneiden kanssa touhuamiseen.

Lasse Lehtonen muistuttaa, että vielä 90-luvulla Suomi oli edelläkävijä terveydenhuollon sähköistämisessä. Pienen maan kehitysresurssit eivät kuitenkaan riittäneet tarvittavien ohjelmistojen päivittämiseen. Nyttemmin suomalaisissa hoitoyksiköissä on pudottu kehityksen kelkasta ja maamme sairaalat ja terveyskeskukset toimivat 15-20 vuotta vanhalla teknologialla, parahtaa HUS:n hallintoylilääkäri.

Potilasjärjestöistä kerrotaan, että tietojärjestelmien toimivuuteen ja käytettävyyteen liittyvät puutteet aiheuttavat jo suoranaisia riskitilanteita potilaiden hoidossa.  Järjestöissä ollaan vähintäänkin turhautuneita tavasta, jolla kokonaisvaltaisen ja yhteensopivan tietojärjestelmän kehittäminen on terveydenhoitoalalla laiminlyöty.

Myös resurssipulan ja potilasjonojen paineessa työskentelevän lääkärikunnan mitta alkaa olla täynnä. Viimeisen vuosikymmenen aikana terveysalan IT-järjestelmiin on satsattu satoja miljoonia euroja, mutta varsin vähän valmista on saatu aikaiseksi. Ja vaikka valmista olisikin tullut, niin kaikkea leimaa pirstaleisuus: hyvää, koko terveydenhuoltojärjestelmälle yhtenäistä tietotekniikkatuotetta ei ole, vaan alalle on syntynyt  sekalaisten projektien viidakko, jossa yhtä ominaisuutta on kehitetty yhteen paikkaan ja toista toiseen.

Tuloillaan oleva uusi terveydenhuoltolaki laajentaa potilaan mahdollisuutta valita hoitopaikkansa. Uudistus lisää näin ollen lääkärien tarvetta saada potilaita koskevaa tietoa oman organisaation lisäksi myös muista hoitopaikoista. Pitäisikö lääkärikunnan hätähuuto potilastietojärjestelmistä lopultakin ottaa riittävän vakavasti?