Eno-Elmeri, Ransu ja Riku Karvakuono pureutuvat Suomen historiaan. Tarkastelussa on monia legendoja synnyttänyt kieltolain aika.
Vuonna 1919 voimaan tulleelle kieltolaille ja kansalaisten täysraittiudelle asetettiin suuria toiveita. Kuitenkin heti alussa laki osoittautui epäonnistuneeksi. Lakia oli mahdotonta valvoa. Kotipoltto ja salakuljetus kukoistivat ja ennen kaikkea kansalaisten moraali heikkeni, sillä viinaan liittyviä rikoksia ei pidetty juuri minään.
Eno-Elmeri lukee uutisen suuresta pirtutakavarikosta, jonka perusteella kansalaisten lainkunnioitus todella oli heikentynyt. "Lehtitiedot kertovat Kuopion satamassa tehdyssä takavarikossa löytyneen sata kanisteria pirtua. Lastia purkaneiden satamatyömiesten kertoman mukaan kanistereita oli paatissa vain yhdeksänkymmentä kappaletta. Poliisin antamien tietojen mukaan pirtukanistereita oli kuitenkin vain kahdensankymmentä".
Vuosina 1919-1932 voimassa ollut kieltolaki on jäänyt monine legendoineen ihmisten muistiin. Karvakuonot valottavat kieltolain synnyttämää salakuljetustoimintaa esittämällä kuvaelman "Oikeuden käsi iskee". Kuvaelmassa Suomen etsityin ja pelätyin salakuljettaja Frans Arpinaama saa tuta ettei rikos kannata.
Teksti: Emilia Kemppi