Juho Saariselle tanssiminen on poikkeuksellisen tärkeä ilmaisukeino. Dokumentti esittelee tanssija Juho Saarisen, joka tanssii äänen värähtelyjen mukaan.
Tietolaatikko
Juho Saarinen valmistui vuonna 1992 Teatterikorkeakoulun Tanssitaiteen laitokselta ja luonut uraa sekä Suomessa että ulkomailla. Antti Raiken vuoden 1996 dokumentti Tanssija 100 db:n hiljaisuudessa voitti pääpalkinnon Channel Fourin järjestämillä Kuurojen elokuva- ja tv-festivaaleilla Englannissa.
Viittomakielinen dokumentti on tekstitetty suomeksi ja englanniksi.
Tanssi ei ehkä ole se perinteisin ilmaisukeino ja taidemuoto, joka tulee mieleen kuuroista puhuttaessa. Kuurohan ei kuule musiikkia. Syntymäkuuron Saarisen tanssin rytmi ja ilmaisu syntyvät värähtelyistä, hän aistii musiikin kehollaan. Saarinen kertoo kuinka kuurot tuntevat musiikin värähtelyinä, ja tosiasiahan on, että kaikki musiikki ja äänet ovat värähteleviä ääniaaltoja.
Kuurot ja viittomakieliset muodostavat oman kielellisen vähemmistön, jolla on oma identiteettinsä ja kulttuurinsa. Tanssija Saarinen arvostelee hänen lapsuudessaan käytettyä kuulolaitteen pakkokäyttöä sekä suomen kielen puheopetusta.
Saarisen suhtautumista kuulolaitteeseen kuvaa dokumentissa nähtävä kohtaus, jossa hän heittää kuulolaitteita maahan, kaivaa sitten kuopan ja hautaa kuulolaitteen kuoppaan.
Saarinen toivoo ihmisten ymmärtävän, että viittomakieli ja suomen kieli eivät ole samaa kieltä vaan ne eroavat toisistaan suuresti. Viittomakielellä on oma kielioppinsa, ja sen taivutusmuodot ja sanajärjestykset ovat erilaiset kuin puhutun kielen. Viittomakieli on hyvin visuaalista, kun puhuessa voi tuottaa ja kuulla vain äänteen kerrallaan, viitottaessa voi tuottaa ja nähdä useita samanaikaisia viestejä.
Teksti: Emilia Kemppi
