Hyppää pääsisältöön

Terroristi Carlosin eli Shakaalin maine kasvoi lähes legendaariseksi

Carlosina ja Shakaalina tunnettu Ilich Ramírez Sánchez oli aikansa etsityin ja pelätyin terroristi. Hänet yhdistettiin useisiin iskuihin, joissa menehtyi yli 80 ihmistä. Carlosin maine sai myyttisiä piirteitä, sillä hänen sanottiin olleen aina paikalla varmistamassa suunnittelemiensa iskujen toteutuminen, mutta onnistuneen joka kerta paeta.

Venezuealaissyntyinen Ilich Ramírez Sánchez otettiin kiinni Sudanissa elokuussa 1994 yli 20 vuoden takaa-ajon jälkeen. Monikasvoinen ja monilla nimillä tunnettu terroristi luovutettiin odottamaan oikeudenkäyntiä Ranskaan. Carlosta odotti tosin valmiiksi Ranskassa jo yksi poissaolevana annettu elinkautisrangaistus. Pelkästään Ranskassa Carlos oli surmannut 15 ihmistä.

Palestiinalaismieliseksi tiedetyn Carlosin yhdeksi tunnetuimmaksi terrorityöksi sanottiin ohjusiskua Pariisin Orlyn lentokentälle 1974. Wienissä 1975 Carlos otti panttivangiksi öljyntuottajamaiden järjestön Opecin ministereitä ja onnistui paeta 50 miljoonan dollarin lunnasrahojen kanssa. Myös useat 1980-luvulla Saksassa tehdyt pommi-iskut on pantu Carlosin vastuulle. Carlosia epäiltiin myös Münchenin olympiakylässä vuonna 1972 tapahtuneesta verilöylystä, jossa sai surmansa 11 israelilaisurheilijaa.

Vuosikymmenten aikana Carlosin ympärille oli liitetty monenlaista legendaa ja jopa mystiikkaa. Hänen kerrottiin aina olleen tapahtumapaikalla valvomassa suunnittelemansa iskun toteutusta, mutta viranomaisten harmiksi hän onnistui aina salaperäisesti katoamaan. Totuus ja taru ovat ruokkineet Carlosin kulttia läpi vuosien ja hänestä on tehty lukuisia kirjoja ja elokuvia, joissa sekoittuvat fakta ja fiktio.

Carlosia pidettiin pidätettynäkin erittäin vaarallisena, sillä hänellä oli yhteyksiä radikaaleihin terrostijärjestöihin, kuten palestiinalaiseen PLFP:hen, japanilaiseen Punaiseen armeijaan ja Irlannin tasavaltalaisarmeijaan IRA:han.

Ranskan tiedustelupalvelut onnistuivat paikallistamaan pelätyn terroristin Sudaniin jo puoli vuotta ennen pidätystä, mutta sudanilaisviranomaisten taivuttelu vei aikaa. Carlos oli onnistunut pakoilemaan ympäri maailmaa parikymmentä vuotta. Välillä hänen väitettiin piileskelleen Meksikossa ja Iranissa ja jossain vaiheessa jopa Suomessa. Hänen sanottiin asuneen myös Syyrian valtion vieraana Damaskoksessa. Ainoastaan Unkari myönsi maan kommunistihallinnon antaneen Carlosille turvapaikan 1970- ja 1980-luvuilla. Itäblokin murtumisen myötä juhlimista harrastaneen Carlosin sanottiin menettäneen kuitenkin viimeisetkin ystävänsä.

Carlos tuomittiin loppuiäkseen vankilaan Ranskassa joulukuussa 1997 kolmesta murhasta. Oikeudessa hän ei uutisten mukaan osoittanut minkäänlaista katumusta, vaan kehuskeli aiheuttaneensa 83 ihmisen kuoleman. Kommunismin nimeen vannonut Carlos pui oikeudessa nyrkkiä vallankumouksen puolesta vielä tuomion jälkeenkin.

Teksti: Elina Yli-Ojanperä

Kommentit
  • Leijonakuningas Jukka Jalonen

    Jääkiekkovalmentaja Jukka Jalonen haastatteluissa.

    Jääkiekkovalmentaja Jukka Jalosella on taito saada pelaaja loistamaan ja joukkue kukoistamaan. Saavutusten listalla on muun muassa Suomen mestaruus, olympiapronssi ja MM-kulta. Sietäminen ja intohimo, siinä kaksi asiaa, jotka mestarivalmentaja nimeää menestyksen avaimiksi.

  • "Ilman unelmia ei voi elää tulevaisuuteen" – Chilen pakolaiset muistelevat vallankaappauksen kauhuja ja suomalaista solidaarisuutta

    Vuoden 1973 vallankaappaus sai suomalaiset aktivoitumaan.

    11. syyskuuta vuonna 1973 kenraali Pinochetin sotilaat aloittivat vallankaappauksen ja ryhtyivät tuhoamaan Chilen demokraattista järjestelmää. Stadionit muutettiin keskitysleireiksi, ihmisiä vangittiin, kidutettiin ja surmattiin. Elävän arkiston koostamassa artikkelissa entiset pakolaiset kertovat kokemuksiaan vankileireistä, kotiinpaluusta ja suomalaisesta solidaarisuudesta.

  • Chileläisen Alvarezin perheen pakolaisvuosista jäi muistoksi Turun murre – poika Luis palasi asumaan Suomeen

    Vaiheita pakolaisuudesta paluumuuttoon Ylen ohjelmissa.

    Alvarezit pakenivat Chilen syksyn 1973 vallankumouksen jälkeistä kaaosta ja vainoja Suomeen. Viisihenkinen perhe asettui Turkuun yli kymmeneksi vuodeksi, mutta palasi Chileen 1985. Suomeen sydämen siteet luonut vanhin poika Luis muutti kuitenkin takaisin Turkuun opiskelemaan. Perheen vaiheita on tallentunut Ylen ohjelmiin, joissa heitä saatellaan paluumatkalle vanhaan kotimaahan, käydään tapaamassa poliittisesti uudelleen järjestäytyvässä Chilessä sekä kuullaan perheen tarinaa aikuisena Turussa yliopistouran luoneen Luis Alvarezin kertomana.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto