Hyppää pääsisältöön

Vesipeto muistelee

Maatuskan mitoissa: Vesipeto muistelee. Kuva: Jeanette Jenkins/ Stock

Tämä voisin olla minä nelivuotiaana. Halusin aina veteen. Jos vanhemmat eivät jaksaneet lähteä kanssani rantaan, vaadin päästä altaaseen. Meitä oli kolme vesipetoa, minä vanhimpana opin ensimmäisenä uimaan ja sitä uimista jatkui sitten koko lapsuus. Meistä lapsista ei ole montaa kuivahiuksista kesäkuvaa. Ehkä jotkut sukulaisen häät. Ei, ei sentään. Niissäkin mentiin aina uimaan.

En muista milloin aloin inhota veteen menemistä. Teininäkö vai vasta aikuisena? Aikuisena kai, naisena. Veden pitää olla hyvin lämmintä ja puhdasta. Klooritonta. Minusta on tullut liian mukavuudenhaluinen. Kohta olen kuin äitini, jonka muistan aina uineen kummallisesti. Kun äiti ui, pää kenottaa korkealla kaukana vedenpinnasta, etteivät hiukset kastu.

En halua tulla sellaiseksi naiseksi. Haluan vapauttaa sisäisen vesipetoni jälleen.kuva: seer/stock

Onneksi minulla on ystäväni Tiina. Pisamanaamainen voimanpesä. Sellainen nainen, joka EI ui hiuksia varoen. Tiina vei minut piiiiiiiiiiitkästä aikaa uimahalliin viime viikon perjantaina. Ja sunnuntaina. Eilen vietin vapaapäivää ja minuun iski halu päästä uimaan.

Minuun iski halu päästä uimaan, tajuatko?

Minuun iski HALU päästä uimaan.

MINUUN iski halu päästä uimaan.

Ja minä menin. Ja uin ja sukeltelin ja vesijuoksin 55 minuuttia. Ja se oli kivaa. Oli. Oikeasti.

Ensi tiistaina puhun radio-ohjelmassani suggestion voimasta.
Ensi tiistaina puhun radio-ohjelmassani suggestion voimasta. Ja tämä on metkaa. Olin vuosikaudet onnistuneesti suggeroinut itseni ajattelemaan, että uimahallissa käyminen on hankalaa, aikaavievää ja tylsää. Viimepäiväisten kokemuksieni mukaan se onkin hauskaa. Nyt on minusta kiinni kumpaa ajatusta alan mielessäni toistella.
Kommentit

Lue myös - yle.fi:stä poimittua