Hyppää pääsisältöön

Green Dayn nokkamies piti puheen Axl Rosesta - sai aikaan buuaukset

Tärkeässä tilaisuudessa oli paikalla kaikki muut paitsi Axl.

Axl Rose // Kuva: http://www.myspace.com/gunsnroses

Axl Rose kieltäytyi ottamasta osaa Guns ’N Roses -yhtyeen juhlallisuuksin, kun yhtye pääsi lauantaina osaksi arvostettua Rock And Roll Hall Of Famea. Paikalla oli muu bändi Slashia myöten ja seremoniamestarina toimi Green Dayn solisti Billie Joe Armstrong.

Armstrong kyseli lavalla, että ”kukas joukosta nyt puuttuukaan” ja sai aikaan 6000-päisen yleisöltä buuaukset. Rose ei ollut halunnut tulla tapahtumaan, sillä ei omien sanojensa mukaan kokenut että muu bändi edes halusi häntä sinne. Green Dayn nokkamies jatkoi puhettaan huutojen yli.

- Uskokaa minua, suurin osa kaikista laulajista on hulluja. Hän on yksi parhaista mikrofoniin tarttuneista keulahahmoista ikinä. Joskus on tärkeää muistella menneitä jotta pääsee eteenpäin.

Jäsenyydestä Hall Of Fameen päättää 600-päinen jäsenistö ja Axl onkin ensimmäinen tapahtumaa boikotoiva henkilö sitten vuoden 2006, jolloin Sex Pistols päätti jättää osallistumasta juhlallisuuksiinsa.

Lähteet: NME