Hyppää pääsisältöön

Hittibändi tappelee rahasta – Suomessakin esiintyi vain osa bändistä

LMFAO:n kerrotaan ajautuneen rahariitoihin. Miehet ovat jakaneet esiintymisiään niin, että vain toinen bändistä on paikalla.

LMFAO Helsingissä // Kuva: https://twitter.com/Redfoo

LMFAO:n hitit kuten Party Rock Anthem ja Sexy and I Know It ovat tuoneet bändille kasapäin rahaa ja suosiota. Nyt New York Postin mukaan Redfoo ja Sky Blue ovat ajautuneet rahariitoihin.

Yhtye esiintyi Madonnan kanssa Superbowlin väliajalla ja sen jälkeen bändiä ei jenkkiviestimien mukaan ole nähty keikkailemassa yhdessä. Myös helmikuisella LMFAO saapuu Suomeen ilman toista solistia - myös kaikki lämppärit peruivat.

Redfoon kerrotaan New York Postin mukaan aina hoitaneen paljon asioitaan itse. Miehen sanotaan tienanneen jokaisesta dj-keikastaan noin 100 000 dollaria. Lähde kertoo lehdelle, että Redfoo on käyttänyt yhtyeen yhdessä lanseeraamaa ”Party Rock” –replaa omien keikkojensa myymiseen ja tämä on aiheuttanut polemiikkia.

Sky Blu esiintyi Chandelier Roomin juhlissa New Jerseyssä ja kertoi yleisölle, että kyseessä oli hänen ensimmäinen keikkansa kolmeen kuukauteen. Täten hän vahvisti spekulaatioita siitä, ettei yhtye ole esiintynyt aikoihin yhdessä.

LMFAO:n on määrä esiintyä tänään torstaina American Idolissa yhdessä ja lähteä kiertueelle ensi kuussa. New York Post kirjoittaa, ettei tavoittanut yhtyeen edustajaa kommentoimaan rahariitaa.

Lähteet: New York Post