Hyppää pääsisältöön

Voimalan ensimmäinen aihe oli rukous

Voimalan avausjaksossa kysytään onko rukous pakoa maailmasta vai uusi yhteiskunnallisen vaikuttamisen muoto. Näkemykset Jumalan ja ihmisen suhteesta poikkeavat toisistaan, kun vieraina ovat esirukoilija, rock-laulaja, uskontotieteen professori ja energiahoitaja.

Tietolaatikko

Voimala oli kulttuurin ja elämäntapojen erikoisohjelma, jota esitettiin vuosina 2003-2012.

Ismo Alanko muistelee rukoilleensa viimeksi alakoululaisena. Musiikki on tarjonnut hänelle enemmän vastauksia kuin uskonto. Ismo kuvailee Hallanvaara-levyn sanoitusten tulleen jostain älyn tuolta puolen.

Nousevan auringon keskuksen auralukijat Carola Räisänen-Salomaa ja Ilkka Salomaa auttavat ihmisiä löytämään voimansa tekemällä energiahoitoja. Ismo Alanko pääsee lähetyksessä Carolan käsittelyyn.

Rukous poisti Pirkko Jalovaaran vaikeat kivut ja nyt hän tekee esirukoustyötä auttaakseen muita. Salomaiden energiahoidot eivät saa Pirkolta sympatiaa. Hänen mielestään on vaarallista leikkiä voimien kanssa, joiden lähteestä ei ole tarkaa tietoa, sillä ne saattavat tulla saatanasta.

Uskontotieteen professori René Gothóni ei halua väitellä siitä kuka on oikeassa, vaan tutkia mitä eri uskonnollisissa teoissa tapahtuu. Hänelle itselleen merkityksellisiä kokemuksia ovat olleet pyhiinvaellusretket.

Uutta testamenttia tutkinut Matti Myllykoski muistuttaa siitä, että jokaisella uskonnolla on omat tapansa ja perinteensä. Kiinnostavinta olisi hänen mielestään tutkia mitä on niiden takana, mikä on se syvällinen henkinen kokemus, jonka ihminen saa, uskonnosta tai rituaalista riippumatta.

Teksti: Heidi Sommar

  • ”Tervetuloa rahinan pariin!” – Kansanmusan legendat ja kadonneet taitajat tallentuivat Ylen muinaisille pikalevyille

    1930-luvun ääniaarteita sarjassa Ylen kansanmusiikkipatinaa.

    Suorakaiverruslevyt olivat aikanaan mullistava äänitystekninen uutuus. Niille tallentuivat 1930–1950-lukujen suomalaisen juurimusiikin tärkeimmät osaajat, osa heistä myöhempiä folklegendoja, jotkut unohdettuja, monet jo tuolloin katoamassa olleen maailman viimeisiä edustajia. Ylen varastoihin unohtuneet ääniaarteet nostettiin vuonna 1991 päivänvaloon sarjassa Ylen kansanmusiikkipatinaa, joka on nyt kokonaan kuunneltavana Elävässä arkistossa ja Yle Areenassa.

  • Suomalaiset taistelivat puukot tanassa vapaan Viron puolesta 1919

    Liki 4 000 suomalaista soti Viron vapaussodassa.

    Loppuvuodesta 1918 puhjennut Viron vapaussota sai lähes neljätuhatta suomalaista ylittämään Suomenlahden taistellakseen siellä vapaaehtoisjoukoissa bolševismia vastaan. Osa lähteneistä oli vasta kouluikäisiä nuorukaisia. Vuonna 1993 valmistunut Untamo Eerolan ytimekäs dokumentti antaa puheenvuoron sekä heille itselleen sekä virolaisille: millaisen hengen vallassa sotaa käytiin entä millaisista teoista suomalaiset Virossa muistetaan? Dokumentti sisältää runsaasti arvokasta arkistomateriaalia.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto