Hyppää pääsisältöön

Nakit vedetään vappuna silmille

Tuija Vuolle ja Mauno Käpyaho juonsivat Vappu silmille -sketsiohjelman vuonna 1981. Ohjelmassa osansa huulenheitosta saivat vapun perinteet, runsas alkoholinkäyttö etunenässä.

Vapun kansanperinteitä tutkiva maisteri saapuu haastattelemaan tilan isäntää ja emäntää. "Vaarilla oli semmoinen uskomus, että rengit on vappuna juovuksissa! Oli semmoinen perinne kanssa, että aina vappuna joku piioista paksuksi pamahti. Mittumaarina oli sitten talon tyttärien vuoro." Tämän etnologisesti tärkeän perinnetiedon keräämistä vaikeuttaa kuitenkin tyttären keimaileva ja vihjaileva käytös, joka villiinnyttää itse maisterinkin.

Vappuaattona Alkosta on mahdotonta saada vain vähän viinaa. Asiakas yrittää epätoivoisesti ostaa neljänneslitraa Koskenkorvaa, mutta myyjä pysyy jonon kasvaessakin tiukkana. "Uskokaa nyt että näitä tavallisia kansanmiehen juomia ei ole kuin puolen litran pulloissa!" – "Se on minulle liikaa." Juomakaveriakaan ei enää ole, ei sen jälkeen kun kaveri joi puoli litraa kerralla.

Keskusteluohjelmassa Jaakko (nimi muutettu) kertoo häpeällisestä ongelmastaan, jonka hän joutuu salaamaan ystäviltään ja työtovereiltaan. Puoliso kuitenkin tietää ja hyväksyy tilanteen pitkin hampain.

Teksti: Sampo Sauri

Kommentit
  • "Hyvä Holkeri!" – Kummelin Saldo oli taloussatiiri lama-Suomesta

    Tynnyripukuinen laman uhri ja aikakauden tutut nimet.

    Lama on vienyt Suomen syvään kriisiin useasti. 1990-luvun alun lama oli monelle kovaa aikaa. Pankkisotkujen myötä korot kipusivat taivaisiin ja moni koki henkilökohtaisen konkurssin. Komediaryhmä Kummeli otti vuosina 1993 ja 1994 kantaa maan tilanteeseen. Syntyi satiirinen sketsisarja Saldo, jossa kiitettiin ja kehuttiin aikakauden tunnetuimpia talousnimiä. Tynnyriasuinen päähenkilö menetti jopa vessanpönttönsä velkojille.

  • Vodkaa, komisario Palmu! Pala YYA-Suomea tallentui filmille parodian keinoin

    Neljäs Palmu-elokuva valmistui vuonna 1969

    Matti Kassila ohjasi vuonna 1969 neljännen Palmu-elokuvansa, joka tiukimman koulukunnan mielestä ei ole Palmu-elokuva ollenkaan. Mika Waltarihan ei osallistunut enää tämän elokuvan tekoon. Tuloksena olikin siis jotakin ihan muuta: pistämättömän hauska ajankuva Suomesta, josta idänsuhteiden herkistämien valtiovallan ja tv:n parista löytyi runsaasti herkullista parodioitavaa.

  • Tellervo Koivisto puhuu naisten ja kiusattujen puolesta – pitkästä liitosta elävät rakkaus ja huumori

    Nasevaa pakinointia ja herkkää tarinointia ohjelmissa.

    Tellervo Koivisto sanailee suoraan kameralle verotuksesta ja tasa-arvosta, kommentoi viistosti puolisonsa edesottamuksia dokumentissa ja avaa ajatuksiaan sekä rakkaita ja raskaita elämänvaiheita haastatteluissa. Yhteinen elämä Mauno Koiviston kanssa antoi kummallekin mahdollisuuden vaikuttaa yhteiskuntaan omalla tavallaan. Tosin puoliso kutsui vahvasti argumentoivaa vaimoaan myös "anti-muusaksi". Rakkaus, huumori ja kohdatut vastoinkäymiset liimasivat parin yhteen.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto