Hyppää pääsisältöön

Alustavia ohjeita Suomeen saapuville avaruusolioille – Osa I

Koska on tilastollisesti äärimmäisen epätodennäköistä, että ihminen olisi ainoa elävä olento koko maailmankaikkeudessa, on varmaankin paitsi mielekästä, myös kohteliasta varautua siihen, että Suomeen tulee vieraita ulkoavaruudesta.

Kulttuurishokin pienentämiseksi ehdotan muutamia ohjeita ja tervetuliaissanoja, joilla tulijoita voisi opastaa ja tervehtiä. Ohjeet voisi maalata kylteiksi ja kenties myös radioida eri taajuuksilla eetteriin.

Alkaa.

Arvoisa avaruusolio, onnittelut saapumisesta aurinkokuntaan, ja erityiset kiitokset siitä, että valitsitte juuri itäsuomalaisen Nurmeksen kaupungin ensimmäiseksi tutustumispaikaksenne.

Aluksi muutama varoituksen sana. Päinvastoin kuin elokuvat antavat ymmärtää, teidän ei kannata sanoa ihmisille, että "Viekää minut johtajanne luo", sillä elokuvien ansiosta virkkeestä on muodostunut klisee jota pidetään vitsinä, etenkin jos teillä on asuunne kuuluvana päähine jossa on antenneja ja/tai alumiinifoliolla vuorattu lippalakki.

Paremman tuloksen saavutatte, jos pyydätte päästä puhumaan kaupunginjohtajan, tai pienemmissä kunnissa kunnanjohtajan, taikka matkailuasiamiehen kanssa. Matkailuasiamies voi olla myös nainen.

Nurmes on elinvoimainen, hieman yli kahdeksan tuhannen asukkaan kaupunki Pohjois-Karjalan maakunnassa, ja Nurmeksella on kaksi keskustaa, Nurmes ja Porokylä.

Jälkimmäinen on saanut nimensä siitä, että joku tunari poltti paikan poroksi vuonna 1891. Porokylässä ei ole poroja, eikä nimi siis johdu kyseisistä elukoista, mutta silti Nurmes on koko Euroopan virallinen joululaulukaupunki, aivan samalla lailla kuin joidenkin ilkeämielisten tamperelaisten mielestä Turku on paikka, johon lääkesuppo työnnettäisiin, jos Suomella olisi kuumetta, esim. ilmastonmuutoksen seurauksena.

Saapumisenne Nurmekseen, arvoisat avaruusoliot, osuu mielenkiintoiseen aikaan, sillä meillä on juuri nyt käsittelyssä Pielisen-Kuokkasen rantaosayleiskaavan osittainen muutos, ja olisi hauska kuulla extraterrestriaalisia näkemyksiä siitä.

Kaavoitustoiminta on ihmisistä ylipäätään ja aivan erityisesti suomalaisista kiehtovaa, eikä mitään odota suomalainen niin kovasti, kuin osayleiskaavan valmistumista, paitsi ehkä lottovoittoa melkein yhtä paljon.

Kaikkia miellyttävän osayleiskaavan toteutuminen onkin lähes yhtä todennäköistä kuin päävoitto lotossa viisi kertaa peräkkäin. Olisipa se aika mukava rahasumma, eikö totta! Etenkin jos vielä sattuu jokeritkin kohdalleen.

Täällä Pohjois-Karjalassa ei ole karjapaimenia, pilvenpiirtäjiä eikä isoja autoja, mutta raikasta vettä on paljon. Talvella se onkin ihan sikaraikasta.

Meistä ihmisistä vesi maistuu parhaalta silloin kun se ei maistu miltään. Mitä te juotte mieluiten? Meillä monet juova keskikaljaa, ja sitten ollaan ihan silmällään, että öööö.

Monet myös tykkäävät syödä paistettua makkaraa, paitsi naiset jotain pinaattipiirakoita ja kasvikotkotuksia.

Ette kai te ole mitään vegaanikeekoilijoita siellä avaruudessa. Tai siis, hmm.. tuota noin, jos olette lihansyöjiä, niin ette kai te sentään.. – Tai no antaa olla. Suomella on tosi hyvä armeija ja me tapetaan kaikki jotka härnää meitä tai yrittää syöd.. yrittää lyödä itsenäsyyteä meiltä.

Meidän presidentti on yksi Sauli Niinistö. Ennen oli yksi Tarja Halonen, mutta se lopetti. Halosella oli kissa, Niinistöllä koira. Millaisia lemmikkejä teillä on? Jos ne on kiemurtelevia ja limaisia ja sylkee happoa, niin ei kande tuoda aluksesta ulos, kuin voi mennä ruokahalu meiltä. Sori.

Vielä muutama sana muista kansoista.

Espanjalaiset ei todellakaan ole nöyriä, mutta ranskalaiset voi olla tosi koppavia, jos ei satu puhumaan ranskaa, ja amerikkalaiset puhuvat kovalla äänellä ja japanilaiset liikkuvat ryhmissä. Monilla saksalaisilla on puku päällä. Äskenmainituista kansoista pisimmät jalkaterät on amerikkalaisilla.

Ruotsalaisilla ei ole ollut sotaa vuosisatoihin ja jos tulisi valloitushimoja teille, niin ne olisi helppo nakki. Ruotsi sijaitsee Suomesta länteen. Kun näette semmoisia kioskeja joissa lukee Gatukök niin tiedätte että olette Ruotsissa. Siellä ei saa kunnon makkaraa, mutta autoilijat ovat kävelijöille kohteliaampia. Ruotsalaisen tunnistaa siitä, että se sanoo kaikille iloisesti Hej! vaikka olisi tulossa omiin hautajaisiinsa. Suomalaisen taas tunnistaa siitä, että meillä jopa häävalssit on monesti mollissa.

Suomesta itään on Venäjä, sitten metsää ja muuta, ja sitten kait vähän vettä ja Japani. Muitakin paikkoja on. Nurmeksessa on noin viisi ihmistä neliökilometrillä, mutta ei tasaisesti, vaan jotkut on yksinään, toiset pienemmissä tai isommissa porukoissa. Naisia on noin puolet, ja noin puolet ei. Osa on vettä. Siis Nurmeksesta.

Sitten kolme tärkeää asiaa.

Yksi, Täällä Nurmeksessa voi kovalla pakkasella saada tekokuituvaatteet yllään sähköiskun ovenkahvasta. Se tuntuu ilkeältä, mutta ei tapa. Myö ei voida sille mitään.

Kaksi, maapallolla kun kuljetetaan tavaraa, niin sitä suojataan kuplamuovilla, jonka kuplia on meistä kiva poksautella huvikseen. Onko teistä? Vai millaisia huveja teillä on siellä avaruushattivattien maassa?

Kolme, täällä Pohjois-Karjalassa on tehty ansiokasta petoeläintutkimusta iät ja ajat. Jos ette ole kasvissyöjiä, niin sopisiko millään, että kävisitte Ilomantsin Mekrijärvellä mittauttamassa itsenne petotutkijoilla. Voitaisiin kiitokseksi ottaa teistä kuva karhuntaljan vieressä, ja saisitte muistoksi viisikielisen koulukanteleen. Se näyttää surkealta mutta on oikeasti pirun kallis, niin että harkitkaa! Ilomantsissa on paljon ortodokseja ja niillä on aina jotenkin hyvä fiilis.

Tsemppiä avaruusoliotouhuillenne ja tosi kiva että tulitte käymään maapallolla ja Nurmeksessa – ja lisää ohjeita saatte jatkossa!

Terveisin

Maan asukkaat, tai siis osa meistä. Ja niiden puolesta erityisesti yksi.

Soromnoo! Piip piip.

Kuuntele juttu:

Kommentit

Uusimmat sisällöt - Näkökulmat