Hyppää pääsisältöön

Kevään 1971 muoti oli isojen ihmisten leikkiä

Keväällä 1971 kuuminta muotia olivat niukkalinjaiset ruudulliset takit, mikrohousut, maksihameet, ylipolvenmittaiset saappaat, röyhelömekot ja aina niin käytännöllinen farkut ja t-paita -yhdistelmä.

Muodin uusista tuulahduksista studiossa keskustelevat Leena Saurama ja muotitaiteilija Marja Eskola. Naiset kertovat, että maailman muotipääkaupungit tarjoavat suomalaiselle kuluttajalle minimittaisia shortseja ja hameita sekä omituisia röyhelömekkoja.

Naiset pohtivat, kuinka keväinen muoti on saanut myös naisellisia ja romanttisia piirteitä; röyhelöiden ja maata laahaavien pitkien helmojen muodossa. "Varsin epäkäytännöllistä, niihinhän kompastuu", naiset taivastelevat. Kyseisten asujen todetaankin olevan kaikkein epäsopivimpia nykyajan kiireiselle ja työssäkäyvällä naiselle. Muutenkin naisia ärsyttää muodin jatkuva vaihtuvuus ja "hupsut" muotivillitykset.

Leena Saurama kertoo, että muodin vaihtuvuus ja epäkäytännöllisyys on saanut aikaan vastareaktion. Kuluttajat prostestoivat. Ruotsissa on jo ihan päivälehdissäkin vaadittu yksinkertaisempia vaatteita kauppojen hyllyille. Juontajat kehottavatkin suomalaista, varttuneempaa naista ottamaan osaa käytännöllisyyden protestimarssiin pukeutumalla aivan yksinkertaiseen, suoralinjaiseen t-paitaan.

Ohjelman lopuksi todetaan, ettei muotia kuitenkaan kannata ottaa hirvittävän vakavasti: "muoti on isojen ihmisten leikkiä, siihen voi ottaa osaa pienemmillä tai suuremmilla panoksilla, tai jäädä kokonaan sivustakatsojaksi".

Teksti: Emilia Kemppi

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto