Hyppää pääsisältöön

Maj Karma ei välttämättä julkaisekaan uutta albumia ensi vuonna

Maj Karman paluuta on lupailtu jo useaan otteeseen vuodelle 2013. Bändin laulaja Herra Ylppö kuitenkin vahvistaa YleX:lle, ettei se välttämättä pidäkään paikkaansa.

Herra Ylppö

Ihmiset-yhtyeensä kanssa tällä hetkellä ahkerasti keikkaileva karismaattinen kaljupää ei voi taata, että Maj Karma julkaisisi uuden albumin vielä ensi vuonna. Sävellystyö on kuitenkin jo aloitettu.

- Mä kirjoitan ja sävellän Ihmisille ja Häiriö Piirinen säveltää Maj Karmalle, se on se työnjako. Mä teen molempiin tekstit pääsääntöisesti. Milloin sitten julkaistaan, niin siinä vaiheessa kun on tarpeeks materiaalia, joka tyydyttää meitä. Se ei välttämättä ole ensi vuonna, mutta se voi olla, Ylppö muotoilee.

Artisti ei kuitenkaan myönnä johtaneensa faneja tahallaan harhaan paluulupauksilla.

- Se sanottiin, koska me uskottiin siihen ja on kiva laittaa itselleen jonkinlaisia tavoitteita ja deadlineja, että saa jotain aikaan, muusikko perustelee.

Ylppö myöntää, että Maj Karman paluun esteenä on ollut hänen tuoreempi yhtyeensä.

- Vähän on hidastanut se, että Ihmisillä on nyt niin paljon kiireitä. Kaikki ovat kuitenkin omaksuneet sen, että materiaalin on oltava timanttia, Ylppö päättää.

Ylpön molemmat yhtyeet esiintyvät Karmarockissa Harjavallassa 28. heinäkuuta.

Lähteet: YleX