Hyppää pääsisältöön

Ozzy Osbourne & Friends tänään Helsingissä – lippuja jäljellä reilusti

Ozzy Osbournen tämäniltaista Helsingin keikkaa voi päästä seuraamaan jopa permannolta.

Ozzy // Kuva: Tomi Mikola

Suomalaiset hevifanit hyppäsivät penkeiltään, kun alkuperäisen Black Sabbathin ilmoitettiin saapuvan maailmankiertueellaan myös Helsinkiin. Marraskuussa 2011 myyntiin tulleet liput myytiin loppuun erittäin nopeasti ja halutut piletit olivat kiven alla pitkään. Muun muassa huuto.net-sivustolle ilmestyi lippuja myyntiin suoranaisella kiristyshinnalla.

Ikävien käänteiden jälkeen Black Sabbath -keikka muuttui kuitenkin Ozzy Osbourne & Friends -keikaksi ja liput sai tahtoessaan palauttaa. Pitkän pennin Sabbath-lipuista maksaneita harmittanee nyt, sillä Ozzy-keikalle on Lippupisteen myyjän mukaan vielä reilusti lippuja tarjolla.

- Lippuja on vielä reilusti eri hintaryhmistä, aina permannolta asti vapaana, Lippupisteestä kerrotaan YleX:lle.

Black Sabbath ilmoitti vuoden 2011 lopulla palaavansa alkuperäiskokoonpanolla studioon 33 vuoden tauon jälkeen. Uuden levyn lisäksi alkuperäisjäsenet Ozzy Osbourne, Tony Iommi, Geezer Butler ja Bill Ward olivat lähdössä myös kattavalle maailmankiertueelle, johon Suomi kuului. Vain kahden kuukauden kuluttua ilmoituksesta keikkasuunnitelmat saivat kuitenkin takaiskua, kun kitaristi Tony Iommin kerrottiin sairastuneen syöpään. Lisäksi rumpali Bill Ward ilmoitti olevansa tyytymätön sopimukseensa ja jäi lopulta kokonaan pois levynteosta ja kiertueelta.

Osbourne, Iommi, Butler -trio heittää Black Sabbath -nimen alla ainoastaan kolme keikkaa. Muut maailmankiertueen keikat muutettiin Ozzy Osbourne & Friends -nimellä kulkeviksi esiintymiksiksi. Suomessa Ozzy Osbournen lisäksi lavalla nähdään basisti Butler, joka esittää laulajan kanssa erityisen Sabbath-setin kunnioituksen ja tuen osoituksena Iommille. Lisäksi lavalle nousee muun muassa Osbournen luottokitaristi Zakk Wylde.

Lähteet: Livenation.fi