Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Kuningaskuluttaja pääkuva

Kuningaskuluttajan verkkosivujen päivittäminen on päättynyt. Jatkossa ajankohtaiset kuluttaja-asiat löytyvät Yle uutisten ja MOT-ohjelman sivuilta.

Suomalainen - sinulla ei ole oikeutta katsoa tätä ohjelmaa

Nettivideoiden maarajoitukset ovat meillä suomalaisilla tuoreessa muistissa. YouTube-videopalvelu nimittäin näytti jääkiekon MM-kisat kokonaisuudessaan nettisivuillaan ja täysin maksutta. Tosin eihän niitä voinut täällä katsoa ilman kikkailua – juuri maarajoitusten vuoksi. Nohevimmat reitittivät nettiyhteytensä toisen maan kautta ja nauttivat ilmaisesta lätkästä. Moni päätti tilata maksukanavat.

Jääkiekon MM-kisat ovat vain jäävuoren huippu. YouTubessa ja muissa nettivideopalveluissa maarajoituksiin ei voi olla törmäämättä. Itselleni rajoitukset ovat tulleet nenän eteen musavideoita tai urheilupätkiä tiiraillessa. ”This video is not available in your country” -teksti aiheuttaa välittömän primitiivireaktion ja parahduksen. 

Maarajoituksien kanssa tuskastellaan myös maailmalla. Asian turhauttavuus on tiivistetty erinomaisesti tähän Oatmealissa julkaistuun sarjakuvaan. Katsojan kannalta tilanne on kiusallinen, sillä nettiaikana rajoitukset pännivät ja tiedon pitäisi kulkea vapaasti (olisi myös kiva katsoa esimerkiksi South Parkia Suomesta käsin [edit. Olli Sulopuisto korjasi, että SP:n katsominen onnistuu myös Suomesta käsin: http://www.southparkstudios.fi/full-episodes]) .

Kuten Ossi Mäntylahti kirjoittaa Tietokone-lehden blogissaan, maarajoitukset ovat peräisin siltä ajalta jolloin TV-lähetysyhtiöt hallitsivat maakohtaisesti viihteen kenttää ilman kilpailua. Käytännössä valtaosa yhtiöistä toimii edelleen maantieteellisten rajojen mukaan. Kyse on siis rahasta. Jos oikeuksia myytäisiin isommille alueille kerrallaan, esimerkiksi kaikkiin Pohjoismaihin yhteisesti, TV-yhtiöiden tuotto jäisi pienemmäksi yhtä katsojaa kohti. Kansalaisten sähköisiä oikeuksia puolustamaan perustetun Electronic Frontier Finland ry:n varapuheenjohtajan Ville Oksasen mukaan TV-yhtiöt puolustavat maarajoituksiaan puhtaasti tähän bisneslogiikkaan vedoten.

- Tällä hetkellä on yksi palvelu, joka tarjoaa elokuvia ja televisiosarjoja tasapuolisesti kaikille rajoista välittämättä eli Piratebay. Olisi kuitenkin kaikkien toimijoiden ja kuluttajien intressi, että olisi palvelu, joka olisi laillinen ja josta saisi kaiken sisällön samasta paikasta, Oksanen toteaa.

Vaikka tällaista Oksasen haaveilemaa globaalia palvelua ei vielä ole, on tilanne pikku hiljaa parantunut katsojien kannalta. Nykyään ohjelmia tarjotaan laillisissa palveluissa varsin laajasti: MTV3:lla on Katsomo, Nelosella Ruutu.fi ja Ylellä Areena. Myös kansainvälisten TV-yhtiöiden asenne nettijakelua kohtaan on parantunut. Ylen ohjelmahankinnan päällikkö Tarmo Kivikallio kertoo, että nykyään nettioikeudet ovat enemmän sääntö kuin poikkeus.

- Jos oikeuksia ei saa, niin se johtuu joko niiden kalliista hinnasta tai sitten siitä, että Yle Areenan suojausmekanismit eivät ole tarpeeksi hyvät. Suurimpaan osaan sarjoista oikeudet tulevat nykyisin ostettaessa mukana. Yhdysvallat olivat pitkään tässä suhteessa valloittamaton markkina-alue, mutta HBO-sopimuksen myötä se alkoi muuttua. Se oli päänavaus jenkkisarjojen areenaoikeuksille, Kivikallio muistelee.

True Blood näkyy Yle Areenassa, tosin maarajoitusten vuoksi vain suomalaisille. Kuva: HBO.com

Kivikallion mukaan nettioikeuksista on muotoutunut käytäntö viimeisten viiden vuoden aikana.  Yle Areenassa ulkomaiset sarjat eivät kuitenkaan voi olla loputtomasti, vaan tyypillisimmin esitysaika on 7 vuorokautta. Joidenkin kohdalla aika voi olla 14 tai jopa 30 päivää. Ohjelmien esitysajan kestoista ei Kivikallion mukaan ole kuitenkaan vakiintuneita käytäntöjä. Esimerkiksi HBO:n sarjat ovat Yle Areenassa 14 vuorokautta. Kansainväliset ohjelmat tosin näkyvät vain Suomessa. Jonkun verran Ylen omaa tuotantoa (mm. uutiset, asiaohjelmat, Satuhäät) kuitenkin näytetään rajoituksetta kaikille, kotimaasta huolimatta. Kotimaisten ohjelmien kansainvälisen näkyvyyden voi kätevästi tarkastaa Yle Areenan ohjelmalistasta, johon ne ovat merkitty sinisin palloin. 

Tämä ei kuitenkaan lohduta niitä, jotka haluaisivat katsoa ulkomaiset sarjat samaa tahtia, kun ne tulevat rapakon takana televisiosta. Kaikkia osapuolia miellyttäviä ratkaisuja ei valitettavasti vielä ole onnistuttu tekemään ja vääntö netissä näytettävän sisällön tekijänoikeuksista käy kiivaana.

- Jossain vaiheessa kaikki osaavat kiertää rajoituksia, joten niitä ylläpitävä malli murskaantuu. Myös internetissä toimivat isot toimijat kuten Google, Amazon ja Apple haluavat maailmanlaajuisesti toimivan markkinapaikan, joten senkin on pakko vaikuttaa, Oksanen päättää.

Toiveikkuutta televisiopalvelun tulevaisuuteen luo se, että Apple teki saman jo musiikin kanssa iTunesilla, joten monet toivovat ja uskovat, että yhtiö onnistuu toistamiseen. Yle internetin palvelupäällikkö Kari Haakana hahmotteli blogikirjoituksessaan, miten  Apple myy käyttäjälle tv-laitteen, jonka avulla katsoja voi ostaa iTunes-kaupasta minkä tahansa tv-ohjelman riippumatta siitä, milloin se on esitetty, millä kanavalla tai missä maassa se on esitetty tai kuka sen on tehnyt. Mitä pitempään tätä joudutaan odottamaan, sitä enemmän katsojat oppivat kiertämään maarajoituksia ja lataamaan laittomasti.

Kommentit
  • Kuningaskuluttaja loppuu – meteli jatkukoon

    Kunkun toimitus kiittää ja kumartaa.

    Niin se nyt on – Yleisradion pitkäaikainen kuluttajaohjelma Kuningaskuluttaja loppuu. Kehitystauolle jäänyt ohjelma ei palaa torstai-iltojen televisioon. Myöskään Kuningaskuluttajan verkkosivuille ei enää tehdä uutta sisältöä ja ohjelman sosiaalisen median kanavat suljetaan. Kuningaskuluttajan verkkosivujen sisältö tietysti jää verkkoon käytettäväksi.

  • Kokonaisvaltainen näöntutkimus optikolla teetetty ja kaikki kunnossa?

    Optikon tekemä laaja näöntutkimus on vain suuntaa antava.

    Silmälasiliikkeiden optikot ovat laajentaneet toimenkuvaansa silmälasien määräämisestä “laajempaan silmäterveyden seurantaan”. “Helpot, halvat ja nopeat” näöntutkimukset houkuttelevat kuluttajaa edullisuudellaan. Harva kuitenkin hoksaa, että esimerkiksi silmänpohjakuvaus on optikon tekemänä vain suuntaa antava.

Kuningaskuluttaja

  • Kuningaskuluttaja loppuu – meteli jatkukoon

    Kunkun toimitus kiittää ja kumartaa.

    Niin se nyt on – Yleisradion pitkäaikainen kuluttajaohjelma Kuningaskuluttaja loppuu. Kehitystauolle jäänyt ohjelma ei palaa torstai-iltojen televisioon. Myöskään Kuningaskuluttajan verkkosivuille ei enää tehdä uutta sisältöä ja ohjelman sosiaalisen median kanavat suljetaan. Kuningaskuluttajan verkkosivujen sisältö tietysti jää verkkoon käytettäväksi.

  • Youtube-mainontaa sipsipalkalla

    Youtube-markkinoinnin pelisäännöt puuttuvat.

    Youtube-markkinoinnissa pelisääntöjä ei vielä ole. Videoiden tekijät eli tubettajat ovat usein nuoria - ja heidän seuraajansa vieläkin nuorempia. Mainostajista erityisesti vaate- ja meikkifirmat ovat löytäneet tubettajat, joille tarjotaan tuotteita mainosvideoita vastaan. Tube-suosikit IinaPS, Tume ja Lakko saavat yhteistyöehdotuksia laidasta laitaan.

  • Näin korjaat itse vetoketjun

    Kuinka korjata vetoketju ilman että sitä tarvitsee vaihtaa?

    Vetoketjut ovat vaatteen tai laukun ainoita liikkuvia osia. Siksi ne menevät useimmiten rikki ensimmäisenä. Vetoketjun vaihtaminen uuteen on työlästä puuhaa. Se vaatii sekä taitoa että ompelukoneen. Helpommallakin voi päästä.

  • Näin kilpailutat sähkön hinnan

    Tarkista kuitenkin todellinen vuosikustannus yhtiöstä.

    Yllättävän harva kuluttaja tarttuu mahdollisuuteen säästää sähkölaskussaan. Katso miten helppoa kilpailuttaminen on käytännössä.

  • Hyötykasvit parvekkeella: ravintoa ja silmänruokaa

    Syötävätkin kasvit jalostetaan yhä kauniimmiksi.

    Keittiöpuutarhan tai hedelmä- ja marjatarhan perustamiseen ei tarvita enää välttämättä maatilkkua tai viljelypalstaa. Monimuotoisen hyötypuutarhan saa myös omalle parvekkeelle. Pihi puutarhuri ehtii vielä kylvöhommiinkin.

  • Kesän ötököitä torjutaan järein myrkyin

    Luonnonmukaisia vaihtoehtoja ei kaupoissa juuri ole.

    Marketin hyllystä löytyy metrikaupalla valmisteita, jotka tappavat lentäviä ja ryömiviä ötököitä tai kasveja vaivaavia tuholaisia. Kymmenen valmisteen tarkastelu paljasti, että oikeasti luonnonmukaisia vaihtoehtoja ei kaupoissa juuri ole.

  • Kymmenen kysymystä reilusta matkailusta

    "Se ettei matkusteta mihinkään, ei ole kestävin vaihtoehto."

    Reilu matkailu, jossa turismin ja matkailun aiheuttamia epäkohtia pyritään minimoimaan, on monelle tuttu ideatasolla. Mutta mitä se konkreettisesti tarkoittaa? Videolla Turre Turisti matkailee reilusti Helsingissä. Pyysimme myös Reilun matkailun yhdistykseltä vastaukset kymmeneen kysymykseen, jotka stressaavat lomailijoita eniten.

  • Kuntotarkastus ei pelastanut homepommilta

    Tarkastusraportissa ei ainuttakaan ”riskirakennetta.”

    Vantaalaisperheen taloa mainostettiin hyväkuntoiseksi. Kuntotarkastaja ei merkinnyt raporttiin yhtään riskirakennetta. Korjaamiseen ja selvityksiin on kuitenkin mennyt 200 000 euroa. Talon omistaja kehottaakin lukemaan kuntotarkastusraporttia kuin piru raamattua.

  • Katsastaja: Lunastusautojen turvallisuudesta ei takeita

    Katsastaja joutuu tekemään päätökset purkamatta ajoneuvoa.

    Timo Ojala K1 Katsastajista haluaisi tiukentaa lunastusautojen korjaamisen valvontaa. Ojalan mukaan lunastusautojen korjauksen kontrollointi on katsastajille epämieluisa tehtävä, koska autojen turvallisuutta ei voi taata katsastajan keinoin.

  • Hakkerit vievät jättimäisiä määriä luottokorttitietoja

    Kuluttajan ei kuitenkaan kannata pelätä hakkeria. Kortin haltija ei lähtökohtaisesti joudu vastuuseen vahingosta, jos hakkeri vie korttitiedot ja onnistuu hyödyntämään niitä. Luottokorttilaskuja pitää kuitenkin seurata ja ilmoittaa viivyttelemättä epäilyttävistä tapahtumista.

  • Pelko myy, mutta mitä meidän oikeasti pitäisi pelätä?

    Eniten pelkäävät usein ne, joilla pelkoon on vähiten syytä.

    Itselleen ja läheisilleen on helppo ostaa turvaa kaupasta. Tuotteita löytyy muutaman kympin turvasumuttimista satojen ja tuhansien eurojen hälytinjärjestelmiin. Pelko myy, mutta pelossa on myös paradoksi: ne jotka pelkäävät eniten, ovat pienimmässä vaarassa joutua rikoksen kohteeksi. Katso video siitä, mitä ja miten meille pelolla myydään.

  • iPhone eurolla — aikuisten oikeastiko?

    Ensin urkitaan käyttäjän tekniset tiedot, lopussa tilausansa

    Euroopan kuluttajaviranomaiset ovat helisemässä uskomattoman upeiden tarjousten takia. Miljoonia liki ilmaisia älypuhelimia, taulutelevisioita, merkkilenkkareita ja hyvinvointirannekkeita tunkee kuluttajien sähköposteihin ja Facebookin uutisvirtaan. Vaikka kaikki tietävät, että onnenpotkut ovat äärimmäisen epätodennäköisiä, silti moni hullaantuu kun huikea tarjous osuu omalle kohdalle.

  • Kotitalouksien hävikkiruoasta yhtä isot ilmastovaikutukset kuin 100 000 auton päästöistä

    Neljänneksellä ruokahävikistä ruokkisi kaikki aliravitut.

    Jääkaapin ylähyllyllä on vanhaksi mennyttä ruokaa eikä viime viikon illallisjämiä syönyt kukaan. On pakko heittää pois ja kompostiin. Taas. Juuri näin syntyy ruokahävikki. Ruoan haaskauksen mittasuhteet ovat jo ekologisesti ja taloudellisesti kestämättömät. EU:n alueella heitetään pois vuosittain 88 miljoonaa tonnia ruokaa, noin viidennes tuotetusta.

  • Näin säilytät hedelmiä ja kasviksia oikein

    Etyleeni ja lämpötila vaikuttavat oikeaan säilytykseen.

    Rahaa säästyy ja ruokahävikki vähenee, kun juurekset, vihannekset ja hedelmät säilyttää oikein. Säilymisessä kannattaa ottaa huomioon oikea lämpötila sekä hedelmistä erittyvä etyleeni-kaasu.

  • Vanhaakin ruokaa voi syödä

    Testasimme voiko kolme päivää yliaikaisia ruokia syödä.

    Miten uskollisesti elintarvikkeiden viimeistä käyttöpäivää ja parasta ennen -merkintää pitäisi noudattaa? Johtopäätös oli, että kolme päivää yliaikaista ruokaa voi yleensä syödä.