Hyppää pääsisältöön

Robin ei toivo vauvavideoitaan mukaan elokuvaan

Teinitähti Robin on tehnyt ennätyksen olemalla kaikkien aikojen nuorin artisti, joka on myynyt Suomessa yli 100 000 albumia. Nuorukaisen elämästä on tulossa myös elokuva.

Robin // Kuva: Iida Korhonen/ YLEX

Loppuvuodesta ensi-iltansa saavan Robin-elokuvan kuvaukset ovat parhaillaan käynnissä ja filmiryhmä seuraa Robinia kesän kiertueella mm. Sotkamossa, Kotkassa ja Helsingissä. Elokuvassa halutaan tuoda esille millaista suureen suosioon lähes yhdessä yössä ponnahtaneen pojan elämä on. Robinin kotiin kameroita ei kuitenkaan päästetty. Robinista kertovassa elokuvassa saatetaan kuitenkin nähdä perheen videokätköistä löytyneitä tallenteita, joissa voidaan kenties nähdä Robin aivan pienenä vauvanakin.

- En tiiä viel, kai tulee tai siis toivottavasti ei tule, Robin naureskeli YleX:n Uuden Musiikin Aamuvuoron haastattelussa.

Robinin uuden singlen, Hiljainen tyttö -musiikkivideo julkaistiin tänään. Mukana on myös yleisökuvaa, jota on Robinin mukaan kuvattu useammaltakin keikalta.

- On Porvoosta, Circuksesta (Helsingistä), ja niin edelleen. Vähän jokaiselta keikalta. Muutama keikka on joka ei nyt päässy mukaan, laulaja kertoi.

Robinin Koodi-albumista on juuri julkaistu uudella kansitaiteella varustettu Deluxe-painos, jossa on mukana yhdeksän remixiä.

Hiljainen tyttö musiikkivideon voit katsoa täältä!

Lähteet: YleX, Universal