Hyppää pääsisältöön

Beatles-museo sulkee ovensa – ei kiinnosta kävijöitä

The Beatles -museo Saksan Hampurissa ei kiinnostanut ja se sulkee ovensa tämän kuun lopulla.

Beatles-museosta Hampurista 2010 // Kuva: EPA/ MALTE CHRISTIANS

Vuonna 2009 Hampurissa avattu The Beatles -museo lopettaa toimintansa tämän kuun lopulla. Popmusiikin pioneerien museo ei kiinnosta kävijöitä riittävästi, vaikka se on perustettu kaupunkiin jossa yhtye aloitteli legendaarista musiikkiuraansa. The Beatlesin kansainvälinen ura alkoi Hampurista kun yhtye vieraili kaupungissa useasti vuosina 1960-1962. Esiintymispaikat olivat kuuluisalla Reeperbahn-kadulla ja sen poikkikadulla Große Freiheitilla.

Museossa on vieraillut 150 000 kävijää viimeisen kolmen vuoden aikana. Kävijämäärä on huomattavasti odotettua pienempi.

- Meillä ei ole muuta mahdollisuutta kuin sulkea, museon johtaja Folkert Koopmanns kertoi Hamburger Morgenpost –lehdelle.

Koopmannsin mukaan yksityisesti pyöritetty suuri museo olisi kaivannut julkista tukea.

- Taistelimme sitä vastaan, kunnes innostus muuttuikin eroksi. Katkera kulu, johtaja sanoi.

Lähteet: Rolling Stone