Hyppää pääsisältöön

Muuttivatko musiikkivideot maailmaa 1980-luvulla?

Ohjaaja Aki Kaurismäki, kriitikko Jukka Kajava, musiikkitoimittajat sekä tavalliset kaduntallaajat kertovat käsityksiään musiikkivideoista ja niiden tulevaisuudesta.

"Tiedättehän ne lyhyet pätkät, joissa on paljon kuvaa ja paljon ääntä, niitä sitten nuoret ihmiset katsovat päivät pääksytysten, eivätkä lainkaan tiedä mitä maailmassa tapahtuu." Nyt puhutaan musiikkivideoista. Anna palaa -ohjelmassa pohditaan ovatko musiikkivideot taidetta, rockia vai kumpaakin? Ja voivatko ne todella olla hyviä?

Vielä 1980-luvun alkupuolen Suomessa musiikkia todellakin vain kuunneltiin, koska musiikkivideoita ei vielä näytetty missään. Vuosikymmenen puolivälissä sitten pamahti. Jonkun luona näkyi kaapeli -tai taivaskanavat, joista tuli musiikkivideoita koko ajan.

Musiikkitoimittaja Erkki Astala ja Mikko Montonen analysoivat musiikkivideoiden kerrontaa, tyylikeinoja ja kaupallisuutta oman aikansa lähtökohdista. Musiikkivideolle on ominaista muun aineiston, kuten dokumenttipätkien käyttö, kuvan käsittely ja vääristäminen sekä kahden eri ajassa tapahtuvan asian toisiinsa liittääminen. Tapoja, joita kokeellinen elokuva ja videotaide ovat hyödyntäneet, mutta musiikkivideoissa ne eivät ole vaikeatajuisia, vaan ne ovat kaikkien ymmärrettävissä.

Musiikkivideot ovat yksi merkittävimmistä populaarikulttuurin ilmentymistä, se on media, joka hyödyntää kulttuurimme kuvavarastoja ja elää lainauksista. Toisaalta musiikkivideo on osa laskelmoitua mediabisnestä, kylmäveristä markkinointia ja keinotekoista säihkettä.

Katugallupissa haastatelluille nuorille musiikkivideot ovat arkipäivää, koulun jälkeen avataan televisio ja videoita voidaan katsella useampikin tunti illassa.

Aki Kaurismäki kritisoi musiikkivideoita kovasanaisesti, hän sanoo erityisesti videokameraa paholaisen keksinnöksi: "Koko videosysteemi tuhoaa kaiken kuvallisen ilmaisun tässä maassa ja muualla Euroopassa." Kaurismäki on vilpittömän huolestunut: "se, että nuoret katsoo huonoja rockvideoita kolme, neljä tuntia päivässä, ei voi olla vaikuttamatta heidän psyykkeensä kehitykseen negatiivisesti". Myös kriitikko Jukka Kajava näkee musiikkivideon lähes saatanallisena välineenä. Sky Channellia katselleelle Kajavalle "musiikkivideot ovat pelkkää kaupankäyntiä; normeja, arvoja ja asenteita myydään täysin arvostelukyvyttömille nuorille".

Hittimittari, Lista TOP 40 ja Musiikki-tv katsottavissa Areenassa.

Kommentit