Hyppää pääsisältöön

Billy Talent Provinssissa: V*itut säästä me rokkaamme siitä huolimatta

Hieman tummemmat pilvet ovat vallanneet Provinssin taivaan, mutta se ei huolestuta kanadalaista Billy Talentia joka esiintyy tänään päälavalla.

Aaron Solowoniuk ja Benjamin Kowalewicz // Kuva: Tomi Mikola

Billy Talent on ollut hetken keikkatauolla ja valmistellut muun muassa uutta albumia.

- Olemme vain innoissamme päästessämme takaisin keikoille, jotka ovat tähän mennessä olleet ihan järjettömän hienoja. Toivomme, että tänään myös Provinssissa jengi sekoaa täysin, yhtyeen solisti Benjamin ”Ben” Kowalewicz kertoi YleX:lle.

Yhtyeen rumpali Aaron Solowoniuk oli sydänleikkauksessa helmikuussa, mutta vakuuttaa voivansa nyt hyvin.

- Kaikki on paremmin ja voin paremmin. Olen innoissani kun pääsen taas soittamaan. Kaikki me tässä opettelemme miten soitetaan livenä jälleen, rumpali kertoi.

Tummat pilvet uhkaavat Provinssin taivaalla, mutta se ei huolestuta Billy Talentia.

- Olemme soittaneet sateessa ja silloin olemme olleet enemmän huolissamme faneista, koska he siitä kärsivät, jos kärsivät. Olemme kuitenkin soittaneet keikkoja joissa on satanut ja tunnelma on ollut todella hienoa. Mutta onhan se totta, että elämä on aina parempaa, kun aurinko paistaa. V*tut säästä me rokkaamme siitä huolimatta, Ben uhosi.