Hyppää pääsisältöön

Saako saatanaa palvoa?

Saatananpalvonta-keskustelu virisi 1990-luvun alussa pitkälti herätyskristillisten piirien toimesta, ja johon media innokkaasti tarttui. Koettiin, että oli alkanut viimeinen taisto Jumalan ja saatanan kannattajien välillä.

Kirkon työntekijät, nuorisotyöntekijät ja vanhemmat olivat huolestuneita saatananpalvonnan leviämisesta ja sen vaikutuksista nuorisoon. Etsittiin erilaisia selityksiä saatananpalvonnan syille. Yksi niistä oli nuorisokulttuuri, joka nousikin keskustelun ytimeen, sillä varttuneempi väki näki siinä turmiollisia piirteitä. Hyvänä esimerkkinä toimi musiikki, erityisesti heavy rock.

Toisaalta saatananpalvontaa selitettiin laajemminkin kultturisena ilmiönä. Se oli vain osa vastakulttuuria, jossa nuorisokulttuuri ottaa etäisyyttä aikuisten arvomaailmaan.

Saatananpalvonnan taustalla saattoi olla myös sosiaalisia tekijöitä. Esimerkiksi voimakas tunne hylätyksitulemisesta saattoi viedä nuoren saatananpalvojien pariin.

Nuorisotyössä mukana oleva tutkija muistutti studio- keskustelussa, että saatananpalvonnassa on myös kyse rikollisuudesta. Saatananpalvojien parissa käytetään huumausaineita ja seksuaalisesti hyväksi alaikäisiä nuoria.
Huumeet ja pelko pitivät nuoren tiukasti saatananpalvojien joukoissa.

Satanistipappi Hans K. irtisanoutuu saatananpalvonnasta, joka myös hänen mielestään on rikollista toimintaa. Hänelle satanismi on jotain aivan muuta kuin saatananpalvonta. Satanismissa keskeistä on mielenvoimien yhteenkokoaminen, joita yksilö käyttää niitä hyväkseen oman itsensä kehittämiseksi.

Ratkaisu saatananpalvonnan levittämän anarkian lopettamiseksi löytyvät nuorisotyöntekijän mielestä perheestä. Televisio, jengit, koulut ja päiväkodit ovat ottaneet perheiden paikan nuoren ja lapsen kasvattamisessa.

"Isien ja äitien pitäisi nähdä vastuunsa siitä, mikä on perheen merkitys, sillä perhe antaa eväät pysyvää yhteiskuntarakennetta varten" , toteaa erityisopettaja Keijo Ahorinta.

Teksti: Sirpa Jegorow

Kommentit
  • Elokuu on raadollinen elokuva ihmissuhteista, alkoholismista ja toteutumattomista unelmista

    Palkittu elokuvaklassikko on nyt pysyvästi Areenassa.

    Elokuu (1956) on Matti Kassilan käsikirjoittama ja ohjaama elokuva, jota pidetään kiistatta yhtenä suomalaisista elokuvaklassikoista. Se pohjautuu Frans Emil Sillanpään samannimiseen kirjaan vuodelta 1941. Elokuva sai ilmestyttyään yhteensä kuusi Jussi-palkintoa ja se edusti Suomea Cannesin elokuvajuhlilla 1957.

  • Kirsi Kunnaksen Tiitiäis-hahmot loikkivat Punni-pupun johdolla kirjasta radioon

    Aino-Maija Tikkanen lukee klassikkosatuja.

    Mistä löytyy korvaton pupu tai kengälle kaveri? Entä miksi prinssit hyppivät toistensa yli? Vuonna 1963 näyttelijä Aino-Maija Tikkanen kertoili Kirsi Kunnaksen rakastettuja Tiitiäisen tarinoita radioaalloille, jotka ovat viimein rantautuneet Areenaan sadunnälkäisten mielikuvitusseikkailijoiden riemuksi.

  • "Hyvä Holkeri!" – Kummelin Saldo oli taloussatiiri lama-Suomesta

    Tynnyripukuinen laman uhri ja aikakauden tutut nimet.

    Lama on vienyt Suomen syvään kriisiin useasti. 1990-luvun alun lama oli monelle kovaa aikaa. Pankkisotkujen myötä korot kipusivat taivaisiin ja moni koki henkilökohtaisen konkurssin. Komediaryhmä Kummeli otti vuosina 1993 ja 1994 kantaa maan tilanteeseen. Syntyi satiirinen sketsisarja Saldo, jossa kiitettiin ja kehuttiin aikakauden tunnetuimpia talousnimiä. Tynnyriasuinen päähenkilö menetti jopa vessanpönttönsä velkojille.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto