Sirpa Jegorow
Yle
Saatananpalvonta-keskustelu virisi 1990-luvun alussa pitkälti herätyskristillisten piirien toimesta, ja johon media innokkaasti tarttui. Koettiin, että oli alkanut viimeinen taisto Jumalan ja saatanan kannattajien välillä.
Kirkon työntekijät, nuorisotyöntekijät ja vanhemmat olivat huolestuneita saatananpalvonnan leviämisesta ja sen vaikutuksista nuorisoon. Etsittiin erilaisia selityksiä saatananpalvonnan syille. Yksi niistä oli nuorisokulttuuri, joka nousikin keskustelun ytimeen, sillä varttuneempi väki näki siinä turmiollisia piirteitä. Hyvänä esimerkkinä toimi musiikki, erityisesti heavy rock.
Toisaalta saatananpalvontaa selitettiin laajemminkin kultturisena ilmiönä. Se oli vain osa vastakulttuuria, jossa nuorisokulttuuri ottaa etäisyyttä aikuisten arvomaailmaan.
Saatananpalvonnan taustalla saattoi olla myös sosiaalisia tekijöitä. Esimerkiksi voimakas tunne hylätyksitulemisesta saattoi viedä nuoren saatananpalvojien pariin.
Nuorisotyössä mukana oleva tutkija muistutti studio- keskustelussa, että saatananpalvonnassa on myös kyse rikollisuudesta. Saatananpalvojien parissa käytetään huumausaineita ja seksuaalisesti hyväksi alaikäisiä nuoria.
Huumeet ja pelko pitivät nuoren tiukasti saatananpalvojien joukoissa.
Satanistipappi Hans K. irtisanoutuu saatananpalvonnasta, joka myös hänen mielestään on rikollista toimintaa. Hänelle satanismi on jotain aivan muuta kuin saatananpalvonta. Satanismissa keskeistä on mielenvoimien yhteenkokoaminen, joita yksilö käyttää niitä hyväkseen oman itsensä kehittämiseksi.
Ratkaisu saatananpalvonnan levittämän anarkian lopettamiseksi löytyvät nuorisotyöntekijän mielestä perheestä. Televisio, jengit, koulut ja päiväkodit ovat ottaneet perheiden paikan nuoren ja lapsen kasvattamisessa.
"Isien ja äitien pitäisi nähdä vastuunsa siitä, mikä on perheen merkitys, sillä perhe antaa eväät pysyvää yhteiskuntarakennetta varten" , toteaa erityisopettaja Keijo Ahorinta.
Teksti: Sirpa Jegorow
