Hyppää pääsisältöön

Suomalainen huippu-DJ kokosi kesän kuumimman albumin

YleX:n Viikon albumina soi Parasta ennen! Timanttista jyystöä vol. 1 -kokoelma.

Timattista jyystöä vol. 1 // Kuva: AXR / YleX

YleX:n perjatai-iltojen kirsikka, vahvasti ysäriin sukeltava Parasta ennen! ja sen juontaja-DJ Matti Airaksinen on saanut näppinsä uuden ysärikokoelma-CD:n julkaisuun. Mies on asiasta syystäkin innoissaan.

- Kokoelman idea lähti kuuntelijoista, jotka ovat esittäneet läpi ohjelman historian toiveita risteilyn ja kokoelmalevyn toteuttamiseksi. Laivamatkat ja kokoelmat ovat ehkä ysäreintä ikinä, ja nyt molemmat on tapahtuneet Parasta ennen! -nimikkeen alla. Tässä siis toteutuu niin kuuntelijoiden kuin minunkin pitkäaikainen haave.

Viisivuotisen uran Parasta ennen! -ohjelmassa tehnyt Matti on saanut koota julkaisun kappalemateriaalin itse, ja biisilistalta löytyy nelisenkymmentä raitaa, jotka edustavat aikansa musiikkiantia parhaimmillaan. Matilla on selkeät perustelut sille, miltä pohjalta kappaleet valikoituivat.

- Biisilistaa rukattiin ilmeisimmistä 2 Unlimitedin, Scooterin, Ace Of Basen ynnä muiden hiteistä myös hutumpaan suuntaan. Kappaleisiin hittien vierestä, mistä esimerkkinä Apinamies ja Sukkula Venukseen -biiseistä tutun Kikan Käyrä nousemaan. Kokelmalta löytyy siis odottamattomiakin käänteitä, joista myös Parasta ennen! -ohjelmakin on tuttu.

Heinäkuun 18. päivä julkaistava Parasta ennen! Timanttista jyystöä Vol. 1 on toisin sanoen ehtaa ysäriä, jonka tavoitteena on nousta koko vuoden 2012 kuumimmaksi nostalgiseksi levyjulkaisuksi.

- Jokainen joka kuunteli musiikkia 90-luvulla tietää, että siihen aikaan levyhyllyn kulmakivet olivat kokoelmat, ja sieltä löydetyt biisit. Timanttista jyystöä vol. 1 on hatunnosto tuolle ajalle ja välitilinpäätös huikealle ohjelmaformaatille ja sen faneille. Ja mikä parasta, levyn nimi kielii, että seuraava kokoelma on vielä joskus tulossa, vaikka mistään jatko-osasta ei ole vielä edes puhuttu, nauraa Matti A, jonka ohjelmaa voit kuunnella joka perjantai YleX:llä klo 20 alkaen!

YleX:n Viikon albumia voit kuulla joka päivä Uuden musiikin aamu- ja iltavuorossa.

Lähteet: YleX Viikon albumi -haastattelu