Hyppää pääsisältöön

Ihailijakerhossa tosifanius tiivistyy

Bändien ja artistien fan clubeja on toiminut Suomessa 1960-luvulta asti. Vannoutunut fani ei epäröi koristella vauvaansakaan suosikkibändin tunnusmaskein, saati uhrata viikonloppujaan seuraamalla lempiartistiaan ympäri Suomen tai pidemmällekin. Klubien puuhahenkilöille fanituksesta saattaa tulla kokopäivätyötä.

Elvis Presley on suomalaisen fanituksen klassikkokohde. Ensimmäiset Elvis-klubit syntyivät jo 1960-luvulla. Elvis-ihailukin on monasti ulottunut perheissä jo useampaan polveen.

Elvis elää -dokumentissa faneilta udellaan muun muassa, uskovatko he Elviksen elävän, mitä he tuumivat fanibisneksestä ja siinä liikkuvista huijareista ja miten Elvis on "vaikuttanut heidän ajatteluunsa". Mediassa on aika ajoin pohdittu kriittisesti myös fanklubien merkitystä musiikkibisneksessä.

Vuonna 1971 tehdyssä Kirka-ohjelmassa aprikoidaan, missä määrin fanklubit toimivat osana artistien markkinointikoneistoa. Haastateltavina ovat Kirkan ihailijakerhon puheenjohtaja ja idoli itse, mutta vastaus ongelmaan jää katsojan pääteltäväksi.

Osa artistien fanitoiminnasta on joka tapauksessa syntynyt esim. ohjelmatoimiston aloitteesta, kuten käy ilmi vaikkapa ruotsalaisen Lenne & The Lee Kingsin ihailijakerhon vetäjän haastattelusta.

Levy-yhtiöt ym. ovat yleensä ilahtuneet fan clubeista ja avustaneet niitä jollakin tavalla, kuten Prince Fan Clubin puuhamiehet kertovat. Varsinkaan alkuaikoina näin ei aina ollut. Tuhansia jäseniä 1960-luvulla koonnut Beatles Fan Club ei saanut juurikaan tukea levyjen maahantuojalta, ja täyspäiväiseksi muuttunut klubitoiminta veikin koululaisvetäjän voimat. Rolling Stones -klubin jäsenille ei promoottori katsonut aiheelliseksi myydä alennuslippuja bändin tullessa ensi kertaa Suomeen.

1990-luvulla syntynyt Mega Star Fan Club oli yritys rationalisoida bänditoimintaa: se tarjosi mahdollisuuden fanittaa samalla jäsenkortilla niin "rock-peikkoja" kuin viihdelaulajia, missejä, urheilutähtiä jne. Tämä "rajaton fanklubi" ei kuitenkaan onnistunut korvaamaan yksittäisten bändien tai artistien nimeen vannovaa yhdistystoimintaa.

Yksi hartaimmista faniyhteisöistä on ollut Kiss-bändille omistautunut Kiss Army Finland. Kissin esiintyessä Suomessa vuonna 2010 klubin festivaaliteltta myi kasvomaalauksia ja järjesti pusukilpailun.

Norjalaista Turbonegroa fanittavassa Turbojugend-yhteisössä oltiin vuonna 2005 havaitsevinaan "uskonnollisen kultin piirteitä". Faneista kertovassa uutisraportissa niitä oli kuitenkin vaikea havaita, ellei tällaiseksi tulkita sinistä denim-univormua ja lasten liittämisestä "kulttiin" maalaamalla heidän naamansa Turbonegro-kuvioin.

Myös iskelmälaulajien aktiivinen fanklubitoiminta on jatkunut 2000-luvulla. Iskelmän suurkuluttaja Arja Heikkinen kuuluu kolmeen eri ihailijakerhoon ja fanittaa aktiivisesti Jari Sillanpäätä, Janne Tulkkia, Esa Nummelaa, Marita Taavitsaista ja Tomi Markkolaa. Hän seuraa artisteja viikonloppuisin, antaa heille asiantuntevaa palautetta, mutta haluaa kuitenkin pitää heihin välimatkan. "Parempi että ollaan vain hyviä tuttavia."

Tietolaatikko

Suomessa syntyi orastavaa ihailijakerhotoimintaa jo 1950-luvun lopussa kanadalaislaulaja Paul Ankan ympärille. Marja Tenhusen vuonna 1960 perustama The Elvis Presley's Golden Platters of Helsinki Fan Club oli kuitenkin ensimmäinen vakaampaa jalansijaa saanut järjestö. Ennen vuonna 1985 syntynyttä The Official Elvis Presley Fan Club of Finlandia maassa ehti toimia kaikkiaan kahdeksan eri Elvis-kerhoa.

Fan clubien kulta-aika koitti 1960-luvun kitarabändivillityksen myötä. Vuonna 1965 listattiin liki 70 eri ihailijayhdistystä. Useimmat niistä oli omistettu rockbändeille tai laulajille, mutta myös esim. näyttelijöille. Beatles-klubissa oli noin 3000 jäsentä. Monet yhdistyksistä olivat epävirallisia, lyhytikäisiä ja kaatuivat vetäjien suureen työtaakkaan tai alkuinnostuksen hupenemiseen.

Fan clubit ovat yleensä välittäneet fanipostia, myyneet fanikamaa, tarjonneet erilaisia jäsenetuja kuten alennuksia levyistä tai konserttilipuista, julkaisseet jäsenlehteä, järjestäneet tapaamisia ja matkoja artistin kera tai ilman jne. 1980-luvulla spontaani klubitoiminta väheni, kun artistien organisaatiot alkoivat vaatia ihailijakerhoilta lisenssiä. Internetin yleistyessä fanitoiminta on siirtynyt nettisivuille ja nettiyhteisöihin. Fan club -toiminta on laajalle levinnyttä myös mm. urheilun joukkuelajien piirissä, jossa ihailijakerhojen sijasta puhutaan kuitenkin kannattajakerhoista.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto