Hyppää pääsisältöön

Samuli Putro: Naistennaurattajan ja -itkettäjän raja on hyvin ohut

Koskettavista kappaleistaan tunnettu Suomen miesartistien ykköskastiin kuuluva Samuli Putro on jälleen saanut silmäkulmat kosteiksi uudella kappaleellaan.

Samuli Putro YleX Aamun vieraana // Kuva: Hanne Kautto

YleX Aamun Ilen ja Matin haastattelema sympaattinen hattupää vietti useita kuukausia lapsuutensa maisemissa Raahessa työstäen elokuussa ilmestyvää albumiaan. Albumin ensimmäinen sinkkulohkaisu Olet puolisoni nyt -kappale päätyi levylle viime tipassa.

- Oltiin jo äänittämässä levyä ja oltiin tehty sitä varmaan jo kaksi kuukautta, mutta havaittiin tuottajan Eppu Kososen kanssa että tästä puuttuu jotain. Se pisti mut kotiin vielä kirjottamaan ja sano että älä tule takaisin ennen kuin olet tehnyt lisää kappaleita, Putro aloittaa.

- Menin sitten takaisin studioon, soitin kymmenkunta biisiä ja se blokkas sieltä tän, että tätä me just haetaan. Siitä levyltä puuttu semmonen iso tunne, joka me saatiin tällä.

Putro tunnetaan yleisesti lupsakkana ja erittäin hauskana miehenä. Monet ovat kuitenkin kommentoineet YleX:lle Putron uutukaiseen saavan heidät itkemään. Myös juontaja Ile myöntää liikuttuneensa kappaleen aikana.

- Naisten naurattajan ja itkettäjän raja on hyvin ohut. Reaktio tätä biisiä kohtaan on kyllä ollut voimakkaasti tuon suuntainen. Ihmiset ilmeisesti kaipaavat tunteisiin vetoavaa musiikkia tällä hetkellä. On tosi hieno juttu, että ihmiset ovat olleet kosketettuja, eikä pelkästään naiset vaan myös radiojuontajat, Putro vitsailee.

Lähteet: YleX