Suomalainen huussikulttuuri puhkeaa kukkaan aina kesäisin. Suurin osa vetäytyy puuceen rauhaan mökillä, vaikka kompostikäymälä toimisi oikein hyvin kotonakin. Huussiin kakatusta ulosteesta saisi jopa oivaa lannoitetta oikein kompostoituna. Olisiko tässä ratkaisu maailman jäteongelmiin?
Huussi vai vessa? -ohjelmassa vuonna 1993 vertailtiin nimen mukaisesti huussia ja vessaa. Ohjelman viesti on selvä: kompostikäymälät pitäisi yleistää myös esimerkiksi kerrostaloihin. Markku Kaukoranta esitteli oman kotikäymälänsä, jonka putkessa hänen perheensä jätökset yhdessä ruuantähteiden ja vaikka vanhojen t-paitojen kanssa kompostoituvat kuohkeaksi mullaksi. Huussiseminaari herätteli suomalaisia: paska on kaikkien asia, jota ei voi vain huuhtoa vessanpöntöstä alas.
Lehtomäen perhe lannoitti perunamaansa omista jätöksistään syntyneestä lannoitteesta. Tuli hyvä ja maittava sato, ja perheen tytär tiesi kertoa, että perunat olivat "omas kakas kasvatettuja". "Äiti Huussi", Raini Kiukas, kehuu Paska juttu -ohjelmassa Lehtomäkien lannoitetta.
Vaikka huusseihin liittyy paljon naureskelua ja ehkä pelkoakin, liian vakavasti ulkokäymälässä asioimista ei kannata ottaa. Sen opimme arkkitehti Jouni Töyrylältä, joka päätti yhdistää keinumisen huussissa asioimiseen.
Ekoistissa vuonna 1995 haastateltu huussitutkija Matias Aho ei halunnut ajatellakaan, minkälainen maailma olisi ilman huussikulttuuria.
"En millään vaihtaisi tätä ihanuutta, auvoista aamua, kylmän kaupungin luksusvessaan", Aho runoili istuessaan huussissa.
Teksti: Sonja Fogelholm
Katso myös
- Käymäläseura Huussi ry:n kotisivu (huussi.net)
- Mikä ihmeen kuivakäymälä? (fi.wikipedia.org)