Hyppää pääsisältöön

Artistit fiilistelivät Ilosaarirockin tunnelmaa netissä

Ilosaarirockia juhlittiin viikonloppuna Joensuussa. Festivaalitunnelma sai Laulurinteellä esiintyneet artistit jakelemaan kiitoksia ja pusuja netin välityksellä.

Antony and the Johnsons oli Ilosaarirockissa First Aid Kitin siskosten lemppari // Kuva: Tomi Mikola

- The audience was totally awesome, eli yleisö oli totaalisen mahtavaa twiittasi Ruisrockin synttäreistään jo toennut Michael Monroe perjantaisen Sulo-klubin päättäneen keikan jälkeen. Monroe myös kehui yleisön jaksamista, vaikka yhtye soitti pitkään ja kovalla energialla.

Muutkin suomalaisrokkarit fiilistelivät viikonlopun meininkiä Twitterissä. Reckless Loven Olli Herman kiitti faneja ISOSTI, kun Apocalyptican bänditili puolestaan luonnehti festareita termillä "total blast".

- Thank you Ilosaari! AIVAN MAHTAVAA, twiittasi taas GG Caravanin Redrama.

Myös ulkomaiset artistit nauttivat selvästi suomalaisesta festarimenosta.

- Kiitos Ilosaarirock, kirjoitti ruotsalaisduo First Aid Kit. Sisaruksista Johanna ja Klara Söderberg muodostuva yhtye ilakoi myös mahdollisuudesta nähdä Antony & the Johnsons - twiitin mukaan tytöt itkivät jenkkibändin ensisoinnusta lähtien!

Brittibändi Pulled Apart by the Horses kutsui Ilosaari-viikonloppua Twitterissä hulluksi ja jakoi kiitosta Twitterissä sekä Ilosaarirockille että mystiselle Reetalle, joka mitä ilmeisimmin lahjoitti yhtyeelle päheät jääkaappimagneetit. Liekö orkesteri pitänyt magneetteja Ilosaarirockissa talkoovoimin kierrätetyn festarijääkaapin ovessa?

Lähteet: Facebook, Twitter