Hyppää pääsisältöön

Viimeiset viidakkosuomalaiset

Paraguayn Villa Colonia Alboradassa asui pieni suomalaisyhteiskunta, jossa 1940–1950-luvulla eli parhaimmillaan kuutisenkymmentä suomalaista. 2000-luvun lopulla heitä oli enää kolme: Manuel "Manu" Holopainen, Jouko Lappi sekä Iikka Laulaja.

Kolme viimeistä Paraguayn viidakkosuomalaista sai kertoa tarinansa Ulkosuomalaisen tarina –ohjelmassa. Heille omistettiin kaksi osaa, jotka esitettiin vuosina 2004 ja 2010.

Osa Alboradan suomalaisista tuli Paraguayihin Argentiinan puolelta paremman viljelysmaan toivossa, mutta jotkut myös suoraan Suomesta. Jouko Lapille se oli ainoa vaihtoehto, sillä lääkärin mukaan hänen täytyi muuttaa subtrooppiseen ilmastoon, jos mieli elää. Niinpä vuonna 1927 viisivuotias Lappi vaihtoi maisemaa perheensä mukana. Vaikka Lapin vanhemmat uskoivat Paraguayn olevan oikea paratiisi, sitä se ei ollut. Elämä Alboradan viidakossa oli kovaa ja köyhää.

Suoraan Suomesta tulivat Lappien lisäksi myös Laulajan perhe sekä Aili Mäki-Kihniä, joka avioitui Alboradassa jo aiemmin asustaneen Jean Holopaisen kanssa. Heidän poikansa Manu kertoi myöhemmin romanttista tarinaa siitä, kuinka hänen vanhempansa kohtasivat viidakossa, rakastuivat ensisilmäyksellä ja päättivät liittää kohtalonsa yhteen.

Manuel Holopaisen tavoin Iikka Laulaja syntyi Paraguayssa. Hänen vanhempansa halusivat myöhemmin palata Suomeen, mutta eivät päässeet, vaikka passitkin oli uusittu.

"Niin ne tänne jättivät luunsa", Laulaja kertoi.

Viimeisestä viidakkokolmikosta ainoastaan Laulaja avioitui. Hänelle syntyi kahdeksan lasta, joista viisi muutti Argentiinan puolelle ja muut jäivät Alboradaan. Lastenlapsia Laulaja sai 24 ja lastenlastenlapsia kahdeksan.

Elämä viidakossa oli karua

Alboradan suomalaiset olivat pääosassa vegetaristeja, jotka elivät maan antimista ja metsän hedelmistä. Karjaakin pidettiin ja siitä saatiin pieniä tuloja. Monet kuitenkin päättivät palata Suomeen, sillä elämä viidakossa oli karua. Manu Holopainen sen sijaan muisti lapsuutensa onnellisena: lapsia kohdeltiin hyvin ja ruokaa oli riittävästi.

Suomen kielen he oppivat vanhemmiltaan sekä lukemalla suomalaista kirjallisuutta. Suomen asioista ollaan hyvin perillä, ja Manu Holopainen on ylpeä suomalaisten saavutuksista. Viidakossa syntynyt Ilkka Laulaja pääsi jopa kerran Suomeen vierailemaan 80-luvulla.

Raha on tietysti tiukassa eikä sosiaaliturvaa ole. Viimeiset viidakkosuomalaiset pitävätkin toinen toisistaan huolta. Pientä rahallista avustusta tulee silloin tällöin Suomen sukulaisilta sekä luterilaiselta kirkolta, joka avustaa heitä muutamalla sadalla eurolla vuodessa. Tästäkään huolimatta Manu Holopainen ei haluaisi muuttaa pois.

"Älkää pahastuko missään nimessä, rukoilen, että en ole aikonut muuttaa Suomeen. Minulla pyyhkii niin hyvin täällä", hän sanoi.

Jouko Lappi ei enää nähnyt Suomea sieltä lähdettyään. Hänellä oli kuvia kotimaasta ja hän unelmoi metsässä marjastamisesta. Ensin halvaantuivat polvet ja hieman myöhemmin Lappi kuoli Iikka Laulajan pojan syliin Alboradassa vuonna 2008. Iikka Laulaja kuivaili sitä onnelliseksi kuolemaksi.

"Ei saa peruuttaa" kuuluu paraguaylainen sananlasku. Sitä Manu Holopainen ja Iikka Laulaja haluavat noudattaa. Viimeinen leposija on viidakossa.

Colonia Villa Alborada muodostui itsenäisistä perheistä

Paraguayssa, alle sata kilometriä Argentiinan Colonia Finlandesasta sijaitsi toinen suomalainen siirtokunta. Muista suomalaisista utopiasiirtokunnista poiketen Colonia Villa Alboradassa ei ollut varsinaista johtajaa, vaan suomalaiset päätyivät sinne tropiikkikuumeessaan samoihin aikoihin kuin muuallekin Etelä-Amerikkaan, 1920-luvulla.

Paraguayn Alboradaan hakeutui pääasiassa vegetaariseen elämäntapaan uskovia suomalaisia. Varsinainen ihanneyhteisö ei ollut heidän haussaan, vaan elämä uudessa kotipaikassa aloitettiin perhepiireissä.

Tropiikkikuumetta Suomessa lietsonut Toivo Uusikallio innoitti puheillaan kahden suomalaisen pariskunnan. Kurikkalaiset Laulajan ja Lapin pariskunnat kiinnostuivat Paraguayn lämpimästä ilmastosta sekä rehevyydestä. Pariskuntien lisäksi mukaan lähtivät Lapin kaksi lasta sekä Aili Mäki-Kihniö.

Perillä Alboradassa odotti tiheä metsä. Suomalaiset ostivat maata hillitysti ja halvalla. Pienviljelyllä oli hankala elää, mutta Alboradassa oli silti parempaa viljelysmaata kuin Argentiinassa Colonia Finlandesassa.

Myönteiset terveiset Paraguaysta houkuttelivat lisää suomalaisia tulijoita. ”Maa on kuin leipää”, mainostettiin Alboradaa. Vuonna 1920 tuli esimerkiksi Jean Holopainen, joka päätyi naimisiin Aili Mäki-Kihniän kanssa. Molemmat kannattivat nudismia ja luonnollista elämäntapaa. He joutuivat kuitenkin muiden suomalaisten paheksunnan kohteeksi, eikä heitä ei päästetty edes yhteisiin valokuviin. Toisten mieliksi Aili alkoi käyttää pikkuhousuja. Nudismi loppui kokonaan, kun pariskunta sai ukaasin, että heidät karkotettaisiin kylästä. Myöhemmin pariskunnalle syntyi lapsi, Manuel Holopainen.

Lääkkeet korvattiin luonnon antimilla

Kasvissyönnistä jouduttiin luopumaan pian, sille kasvikset olisi pitänyt ostaa lähikaupungista, eikä siirtokuntalaisilla ollut siihen varaa. Lisäksi suomalaisilla alkoi esiintyä puutostauteja yksipuolisen ravinnon johdosta. Sitä paikkaamaan ostettiin sianrasvaa. Siispä suomalaiset alkoivat hankkia karjaa tiloilleen. Alkoholia ei juurikaan kulutettu.

Lääkäreitä Alboradassa ei ollut, ainoastaan luontaisparantajia. Heillä oli kaikenlaisia omia luonnonreseptejä: haavoihin pirskotettiin ruusuvettä tai sitten sitä vasten piti sitoa rupisammakko, käärmeenpurema parani, kun laittoi ananaksen pehmeän sisustan sen päälle, kalkkarokäärmeen puremaan tarvittiinkin jo kolme höyhentä metsäkanan siivenkärjestä, verveena-ruohoa sekä alligaattorin sukuelin. Parannuskeinona käytettiin myös saunaa.

Koska Colonia Villa Alborada ei ollut varsinainen yhteisö, siirtolaiset saattoivat olla jopa riitaisaa joukkoa. Suomalaisuuden tunne oli kuitenkin vahva ja yhdistävä voima. Joka paikan puuhamiehiä ei ollut, koska perheet halusivat itse päättää omista asioistaan muiden siihen puuttumatta.

Alboradassa pidettiin kyllä yhteisiä kokouksia ja lopulta Armas Nikkisen johdolla perustettiin suomalainen yhdistys. Alettiin järjestää yhteisiä lauluiltoja ja saatiin kasaan jopa voimisteluseura. Joulun juhliminen oli tärkeää Colonia Villa Alboradan suomalaisille.

Suomalaislasten opetuksesta vastasi ensin Iikka Laulajan isä Eero, mutta myöhemmin lapset pääsivät paraguaylaiseen kouluun.

Pappi arvio Alboradan tilanteen heikommaksi kuin Colonia Finlandesan

Colonia Villa Alborada ei koskaan kasvanut kovin suureksi: enimmillään siellä asui 59 suomalaista 1940–50-luvuilla. Siirtolaiset elivät hyvin eristyksissä muusta Paraguaysta, vaikkakin avioliittoja solmittiin valtaväestön kanssa. Koko siirtokunnan olemassaolon aikana sille ei muodostunut johtajaa; Villa Alboradassa arvostettiin juuri yksilönvapautta ja itsemääräämisoikeutta. Siirtokunta pieneni pikkuhiljaa, kun osa muutti takaisin Suomeen tai kuoli pois.

Läheisen sijaintinsa vuoksi Villa Colonia Alboradaa verrattiin usein Argentiinan Colonia Finlandesaan. Alboradan suomalaiset perustelivat heidän kotinsa paremmuutta hedelmällisemmällä maaperällä, Colonia Finlandesa taas kehuskeli Argentiinan korkeammalla elintasolla.

Molemmissa siirtokunnissa vieraillut merimiespastori Ilkka Pärssinen arvioi Alboradan suomalaisten tilanteen vielä heikommaksi kuin Colonia Finlandesan. Alborassa oli sama tilanne kuin Argentiinassakin, sosiaaliavustusta ei saatu.

Myöhemmin Alboradankin suomalaiset alkoivat saada pientä avustusta Suomen luterilaiselta kirkolta. Tärkein selviytymiskeino siellä oli kuitenkin toisten tukeminen.

Teksti: Sonja Fogelholm

Lähteet: Teuvo Peltoniemi: Kohti Parempaa maailmaa, Otava (1985), Alborada-dokumentit

Kommentit
  • Haapa klapisee ja sumu pitää ääntä Tiina Harpfin lastenkuunnelmissa

    Tiina Harpf jätti puumerkkinsä Lasten Radion seikkailuihin

    Mustan myllyn mestari ja Velhojuuri ovat esimerkkejä Yle Areenassa olevista lastentuotannoista, jotka Tiina Harpf ohjasi Yleisradiolle 1980-luvulla. Harpfin kuunnelmat klapisevat, helisevät, ja joskus niissä soi aimo annos hiljaisuutta. Juonenkäänteistä löytyy mustaa magiaa ja noitavainoja sekä seikkailunriemua. Päähenkilöitä johdattaa usein uteliaisuus.

  • Reino Paasilinna – kiisteltyjen ohjelmien toimittajasta Ylen kiistellyksi pääjohtajaksi

    Toimittaja Reino Paasilinnasta Ylen toimitusjohtajaksi.

    Reino Paasilinna (s. 1939) oli Yleisradion toimittaja ja myöhemmin myös pääjohtaja, jonka toimittamat ohjelmat synnyttivät keskustelua ja lehtiotsikoita. Ohjelmat olivat usein myös sellaisia, jotka eivät miellyttäneet Yleisradion johtoa. Artikkeliin on koottu joitakin esimerkkejä Reino Paasilinnan toimittamista ohjelmista.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto