Hyppää pääsisältöön

Suomalaisrokkari: Pornon avulla voi unohtaa kuolemanpelon hetkeksi

Herra Ylppö valaisi Porno-kappaleensa taustoja YleX:n Riimien välistä -ohjelmasarjassa.

Herra Ylppö // Kuva: Hanne Kautto

Riimien välistä -sarjassa tutustutaan suomalaisten huippulyyrikoiden uraan ja tuotoksiin Juhani Kenttämaan syväluotaavien haastattelujen kautta. Ensi viikolla vuorossa on Herra Ylppö.

Herra Ylppö & Ihmiset -yhtyeen vuonna 2008 ilmestyneeltä Sata vuotta -albumilta lohkaistu kappale Porno päätyi tarkemman analyysin alle.

- Porno kertoo kuolemanpelosta. Eläimellinen kiiman ja kiihkon hetki on se, jolloin ihminen ei pysty ajattelemaan mitään muuta. Se on ainoa tapa paeta kuolemanpelkoa. Äärimmäiset asiat kuten porno päästi vähäksi aikaa veke siitä kuolemanpelon ajatuksesta, Ylppö selventää.

Mies kertoo kuitenkin, ettei kärsi enää kuolemanpelosta yhtä paljon ennen.

- Oon ajatellu sitä liikaa, se ei ollu enää normaalia. Nyttemmin kun olen todennut ja todeksihavainnut, ettei ihminen koskaan kuole, niin tää on helpompaa, rokkari vitsailee.

Kuuntele ensi viikolla Uuden musiikin aamuvuoroa ja Kaksisen musiikin ohjelmaa kuullaksesi Herra Ylpön haastatteluja maanantaista perjantaihin.

Lähteet: YleX