Mitä tapahtuu, kun tilille kilahtaa 1,6 miljoonaa 19-vuotiaana? Millaista on kantaa sukunimeä, joka kertoo rahasta? Entä olisiko paluu oravannahkatalouteen mahdollista kuten ekoeläjä Marketta Horn haaveilee? Lottovoittaja, kultaseppä ja ekoeläjä kertovat suhteestaan rahaan.
Vuonna 1982 Niina Kuusinen oli 19-vuotias ja töissä maalikaupassa, kun 1,6 miljoonan markan lottovoitto osui hänen kohdalleen. "Kyllä se kaiken muutti", Niina hymähtää, "siihen asti sitä vain paahtoi töitä".
Niina ei poikaystävänsä kanssa pitänyt matalaa profiilia voiton saatuaan tai jatkanut elämää entiseen malliin. Aluksi hankittiin uusi koti ja tuliterä auto. Bailausvaihekin tuli ja pariskunta matkusteli etelänlomille. Hyvää omaatuntoa ostettiin sitten lahjoittamalla rahaa erilaisiin keräyksiin.
Ammatitkin menivät vaihtoon. Niina lopetti työt ensin kokonaan ja kasvatti neljä lasta. Myöhemmin hän opiskeli luontaisterapeutiksi. Aviomies opiskeli liiketoimintaa ja perusti oman yrityksen.
Niina puhuu paljon yhteenkuuluvuudesta ja perinteistä. Äkkirikastuminen muutti monia ihmissuhteita ja pariskunta muuttikin lopulta pois pieneltä paikkakunnalta aloittaakseen puhtaalta pöydältä. Välillä Niinasta on tuntunut ettei kuulu oikein mihinkään, kun ei ole enää pienituloinen, mutta rikkaiden maailmakin on vieras.
Lottovoitto toi mahdollisuuksia tehdä mitä huvittaa, mutta työlaisperheen kasvatti ei silti ruvennut "surffaamaan tai käymään oopperajuhlilla". Sijoittaminenkin oli vierasta. "Meil oli rahaa mut ei mitään hajua miten sitä käytetään".
Rikastuminen vaikutti myös identiteettiin ja herätti tarpeen selvittää kuka oikein on. "Kun se yks kuva niin rankasti meni rikki, niin siin alko kattoo, et ai täs jää henkiin, mä voin rikkoo näitä muitakin". Oli myös aikaa tarkastella omaa elämäänsä ja uskontokin vaihtui matkan varrella.
Entäs sitten kun jo nimi enteilee rahaa, kultaa ja jalokiviä? Kultaseppä Tina Tillander jatkaa jo viidennessä polvessa sukunsa yritystä. Korut tehdään käsityönä ja hinnat liikkuvat kymmenissä tuhansissa markoissa. Tina sanoo myyvänsä ylellisyyttä, mutta on itsekin joskus häkeltynyt ihmisten ostaessa päähänpistosta 30 000 markkaa maksavia koruja. Joskus korusta luopuminen kirpaisee, jos tuntuu ettei se merkitse ostajalle mitään.
Marketta Hornilla ei ole koskaan ollut puutetta rahasta, mutta nyt hän haluaa sen aiheuttamasta riippuvuudesta kokonaan eroon. Varakkaan perheen lapsi tottui siihen, että häntä hoidettiin rahasta, omille lapsilleen hän haluaa toisenlaisen elämän. Aikuisena hän päätyi pankinjohtajan vaimoksi ja akateemiseen maailmaan. Avioeron ja elämänkriisin myötä seurasi elämänmuutos, joka sai Marketan perustamaan ekoyhteisön Ähtäriin. Tavoitteena on mahdollisimman omavarainen elämä.
Teksti: Heidi Sommar