Hyppää pääsisältöön

Opintie kaikkien ulottuville - peruskoulu

Koululuokka vuonna 1980
Koululuokka vuonna 1980. Kuva: Martti Juntunen / Yle. Koululuokka vuonna 1980 Kuva: Martti Juntunen / Yle. koululuokka,koulut,oppilaat,1980-luku

Lapista vuonna 1972 alkanut ja Helsinkiin kuusi vuotta myöhemmin saapunut peruskoulu muutti suomalaisen koulujärjestelmän radikaalisti.

Tietolaatikko

  • Peruskoulu-uudistus mahdollisti yhdeksänvuotisen yhteisen koulutuksen kaikille, myös vähävaraisille ja syrjäseuduilla asuville.
  • Uudistus alkoi Lapista 1972 ja saapui viimeisenä Helsinkiin 1978.
  • Valtiolliset oppikoulut kunnallistettiin, samoin suurin osa yksityisistä oppikouluista.

Koulut kunnallistettiin ja kaikki lapset kävivät saman yhdeksänvuotisen koulun. Alkuaikoina peruskoulu herätti suurta vastustusta ja etelää kohti tultaessa vastustus kiihtyi.

Kuuntele peruskoulun historiaa vaihe vaiheelta

Peruskoulun historia -radiosarjassa kerrotaan, miten peruskoulu syntyi ja miten siitä tuli menestystarina.

Osa 1: Alkuvaiheet

Peruskoulun alkuvaiheista kertovat kouluhallitusta johtanut Erkki Aho, opettajalehden päätoimittajana uudistusta katsonut Antti Henttonen sekä professori Jukka Sarjala. Toimittajana Anna-Liisa Haavikko.

Osa 2: Koulu kokeilulaboratoriona

Yrjö Engeström, Erkki Koski ja Terttu ja Seppo Solanti kertovat koulukokeiluista ja peruskoulun kehittämistyöstä, toiveista ja siitä, mikä oli parasta peruskoulun tulossa. Toimittajana Anna-Liisa Haavikko.

Osa 3: Kamppailu oppikirjoista ja opetussuunnitelmista

Jukka Sarjala, Erkki Aho kertovat tasokursseista, joukko-opista ja Pirkkalan monisteesta. Ohjelmassa pohditaan, miksi opetussuunnitelma muistutti enemmän vanhan keskikoulun kuin kansakoulun opetussuunnitelmaa. Tasokurssit – puolesta ja vastaan. Toimittajana Anna-Liisa Haavikko.

Osa 4: Vastatuulia ja epäonnistumisia

Kouluneuvostot ja politiikka kouluissa. Peruskoulua seurattiin ja myös vastutettiiin. Vastustus alkoi laantua 1980-luvulla, mutta sitten tuli huoli lahjakkaista oppilaista. Uutena huolena nostettiiin koulun tasapäistävä vaikutus. Toimittajana Anna-Liisa Haavikko.

Osa 5: Miten syntyy menestystarina?

Pisa-menestys, pedagoginen muutos, koulunaloittamisiän merkitys, koulujen eriytyminen. Haastateltavina Jarkko Hautamäki ja Leena Haikarainen. Ohjelmassa käydään myös opettaja Juha Niemisen ensimmäisen luokan oppitunnilla. Toimittajana Anna-Liisa Haavikko.

Ensimmäinen Koulu-tv-lähetys

Ensimmäinen Koulu-tv-ohjelma lähetettiin vuonna 1957. Siinä esitettiin suorana uskontoon, maantieteeseen, kotiseutuoppiin ja laulutuntiin liittyvät ohjelmat. Lähetystä seurasi Helsingin Lapinlahden koulussa 1350 oppilasta. Innostus oli suuri, ja monet näkivät televisio-ohjelmaa ensimmäisen kerran.

Opettajan ensimmäinen koulupäivä

Millainen ensimmäinen koulupäivä on opettajalle? Ensimmäinen koulupäivä on Ylen dokumenttiryhmän ja Yle.fi:n ensimmäinen yhteinen kokeellinen nettidokumentti. Toimittaja Anna-Liisa Haavikko ja kuvat Natalia Baer.

Opettajan ensimmäinen koulupäivä

Ihminen ja yhteiskunta

  • Tunnetko taloyhtiön tilinpäätöksen kiemurat? Testaa tietosi

    Testaa, mitä hyvin tunnet taloyhtiön tilinpäätöksen

    Kymmenissätuhansissa taloyhtiöissä kokoonnutaan vuosittain kuulemaan, kun isännöitsijä luettelee tilinpäätöksestä vaikeaselkoisia termejä kokousväelle. Tilinpäätöksen riveillä on kuitenkin tärkeää tietoa siitä, miten hallitus ja isännöitsijä ovat hoitaneet osakkeenomistajien rahoja. Tunnetko taloyhtiön tilinpäätöksen? Tarkista tietosi ja vastaa seitsemään kysymykseen.

  • Testaa sananvapauden rajoja – mitä netissä saa sanoa?

    Mitä netissä oikeasti saa sanoa?

    Missä menee asiattomuuden ja laittomuuden raja? Mitä netissä saa sanoa ja minkälaisten viestien jälkeen alkaa tulla nettipoliiseilta yhteydenottoja? Tee Yle Oppimisen testi ja tsekkaa miten hyvin sinulla on sananvapauden rajat hallussa. Nettipoliisi, vanhempi konstaapeli Jarno Saarinen kommentoi internetistä lainattujen kirjoitusten laillisuutta.

  • Näin sinua ohjataan Facebookissa ja internetissä

    Suosittelualgoritmit pitävät sinut kuplassa

    Näin sinua ohjataan Facebookissa ja internetissä Oletko huomannut että törmäät jatkuvasti samojen ihmisten juttuihin somessa? Näetkö netissä useimmiten mielipiteitä, joista olet samaa mieltä? Jos kuulostaa tutulta, niin olet luultavasti joutunut suosittelualgoritmien aiheuttamaan informaatiokuplaan.

  • Filosofia

    Filosofia on maailman vanhin tiede. Se opettaa ajattelemaan ja parantaa ongelmien ratkaisukykyä. Parhaimmillaan filosofia johtaa ihmisen ja maailman olemassaolon syvälliseen ymmärtämiseen.

  • Historia, Suomi

    Minkälainen maamme oli ennen? Tunnelmakuvia menneisyydestä. Historian havinaa. Tapahtumia asiantuntijoiden ja aikalaisten kertomana.

  • Historia, maailma

    Elämää, mysteereitä ja saavutuksia. Historiallisia tapahtumia, tappioita ja voittoja. Artikkelit perustuvat Ylen televisio- ja radio-ohjelmiin.

  • Suomalaiset juhlapäivät

    Juhlapäivät.

    Juhlapäivät ovat kirkollisia, valtiollisia tai muuten vain vakiintuneita päiviä, joita juhlistetaan monin tavoin. Ne liittyvät usein uskontoon tai kansalliseen historiaan. Tutustu suomalaisiin juhlapäiviin, niiden historiaan ja merkitykseen.

  • Työelämä

    Yhdeksän kysymystä ja vastausta työtodistuksista.

    Apua ammatinvalintaan, yrittäjyyden MP3-kurssi.

  • Yhteiskunta

    Miksi demokratia on tärkeää?

    Miksi demokratia on tärkeää? Entä jos sinä saisit olla hetken vallan kahvassa?