Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Kuningaskuluttaja pääkuva

Kuningaskuluttajan verkkosivujen päivittäminen on päättynyt. Jatkossa ajankohtaiset kuluttaja-asiat löytyvät Yle uutisten ja MOT-toimituksen sivuilta.

Olympialaiset ovat surkea kokemus - videopeleissä

Ensimmäiset muistikuvani olympialaisista liittyvät pelaamiseen. Vuosi oli todennäköisesti 1992, ystävälläni oli 8-bittinen Nintendo ja sille Konamin yleisurheilupeli Track & Field. Mittelimme muun muassa 100 metrin juoksussa, keihäänheitossa ja pituushypyssä. Pelisessioiden jälkeen molemmilla oli pahimman luokan nintendopeukalot, sillä Track & Fieldin pelimekaniikka perustui lähinnä ohjainten nappien rämpyttämiseen.

Track & Field oli alun alkaen toki julkaistu jo miltei vuosikymmen aikaisemmin, vuonna 1983, hieman ennen Los Angelesin olympialaisia. Hyvän menekin ja vastaanoton vuoksi peli kuitenkin julkaistiin uudelleen Euroopassa Barcelonan olympialaisten alla vuonna 1992. Pelin klassikkostatuksesta kertoo, että sitä myydään edelleen Xbox Live Arcade -nettikaupassa.

Olympialaiset ovat sen kokoluokan tapahtuma, että niiden pohjalta on väännetty pelejä säännöllisesti 80-luvun alusta lähtien. Valitettavasti pelien taso ei ole ollut mairitteleva. Pelaaja-lehden toimittaja Esa Mäkijärvi kirjoittaa aviisin uusimmassa numerossa, että vuonna 1985 ilmestynyttä olympiapeli Summer Games 2:ta pidetään edelleen lajityypin klassikkona, koska tarjonta on ollut vuosien mittaan niin surkeata. Liki 30-vuotta vanhojen pelien olympiasoihtu palaa siis edelleen kirkkaimmin. 

Yrityksen puutteesta pelintekijöitä ei voi kuitenkaan syyttää. Vuodesta 1992 lähtien jokaisesta kesä- ja talviolympialaisista on nimittäin tehty videopeliversiot. Pääsääntöisesti ne ovat olleet luokattomia tekeleitä. Pelien tasokkuuden mittarina voidaan käyttää vaikkapa arvostelumenestyksen keskiarvoja laskevaa Metacritic  -nettisaittia.

Esimerkiksi vuodesta 2000 lähtien ilmestyneet olympiapelit ovat saaneet pisteitä hyvin niukasti, enimmillään vähän päälle 60 pistettä sadasta. Huonoimmillaan on menty 40 pisteen tuntumaan. Tulosta voidaan pitää surkeana, sillä yleensä keskinkertaistenkin pelien arviot liikkuvat 70-80 pisteen välimaastossa.

Pelien huonous johtuu osittain olympialaisten luonteesta. Kuten eräs kollegani luonnehti: olympialaiset ovat periaatteessa samanaikaiset MM-kisat 26 eri urheilulajille. Hyvän pelin tekemiselle lajikirjo asettaa suuria haasteita. Miten soudusta, voimistelusta, pikajuoksusta, keihäänheitosta ja monista muista lajeista saadaan luotua mielekästä pelattavaa ja vielä samaan pakettiin?

Vastaus tähän on hieman masentava. Uusinkin olympiapeli eli London 2012: The Official Video Game of the Olympics luottaa nimittäin pelimekaniikassaan samaan kuin 80-luvun velipuoli – nappien rämpyttämiseen ja niiden oikea-aikaiseen paineluun. Naputtelu käy lajista huolimatta hyvin nopeasti itseään toistavaksi ja tylsäksi.

Olympiapeleillä on kalasteltu myös perheen pienempiä. Pekingin kisojen yhteydessä vuonna 2008 Japanin tunnetuimmat pelihahmot Mario ja Sonic the hedgehog valjastettiin olympiapelin keulahahmoiksi. Mario & Sonic at the Olympic Games oli kohtuullinen kaupallinen menestys, eivätkä kriitikotkaan vihanneet sitä yksimielisesti (Metacriticissä keskiarvo on jopa 70). Pelisarja onkin saanut sen jälkeen jatkoa joka olympialaisissa, tosin uusinta Lontoon versiota on haukuttu erikoisista kontrolleista.

Videopelien olympiakokemusta laimentaa myös urheilupelien perisynti eli puutteelliset lisenssit. Turha siis kuvitella heittävänsä London 2012 –pelissä Tero Pitkämäellä keihästä tai uivansa olympiakultaa Michael Phelpsinä, vaan mittelöt suoritetaan urheilijoiden kahden markan kopioilla. Suosittelenkin erittäin vahvasti, että mikäli haluaa väen väkisin kokea olympialaiset videopeleissä, kannattaa turvautua nostalgiaan.

  • Kuningaskuluttaja loppuu – meteli jatkukoon

    Kunkun toimitus kiittää ja kumartaa.

    Niin se nyt on – Yleisradion pitkäaikainen kuluttajaohjelma Kuningaskuluttaja loppuu. Kehitystauolle jäänyt ohjelma ei palaa torstai-iltojen televisioon. Myöskään Kuningaskuluttajan verkkosivuille ei enää tehdä uutta sisältöä ja ohjelman sosiaalisen median kanavat suljetaan. Kuningaskuluttajan verkkosivujen sisältö tietysti jää verkkoon käytettäväksi.

  • Kokonaisvaltainen näöntutkimus optikolla teetetty ja kaikki kunnossa?

    Optikon tekemä laaja näöntutkimus on vain suuntaa antava.

    Silmälasiliikkeiden optikot ovat laajentaneet toimenkuvaansa silmälasien määräämisestä “laajempaan silmäterveyden seurantaan”. “Helpot, halvat ja nopeat” näöntutkimukset houkuttelevat kuluttajaa edullisuudellaan. Harva kuitenkin hoksaa, että esimerkiksi silmänpohjakuvaus on optikon tekemänä vain suuntaa antava.

Kuningaskuluttaja

  • Kuningaskuluttaja loppuu – meteli jatkukoon

    Kunkun toimitus kiittää ja kumartaa.

    Niin se nyt on – Yleisradion pitkäaikainen kuluttajaohjelma Kuningaskuluttaja loppuu. Kehitystauolle jäänyt ohjelma ei palaa torstai-iltojen televisioon. Myöskään Kuningaskuluttajan verkkosivuille ei enää tehdä uutta sisältöä ja ohjelman sosiaalisen median kanavat suljetaan. Kuningaskuluttajan verkkosivujen sisältö tietysti jää verkkoon käytettäväksi.

  • Youtube-mainontaa sipsipalkalla

    Youtube-markkinoinnin pelisäännöt puuttuvat.

    Youtube-markkinoinnissa pelisääntöjä ei vielä ole. Videoiden tekijät eli tubettajat ovat usein nuoria - ja heidän seuraajansa vieläkin nuorempia. Mainostajista erityisesti vaate- ja meikkifirmat ovat löytäneet tubettajat, joille tarjotaan tuotteita mainosvideoita vastaan. Tube-suosikit IinaPS, Tume ja Lakko saavat yhteistyöehdotuksia laidasta laitaan.

  • Näin korjaat itse vetoketjun

    Kuinka korjata vetoketju ilman että sitä tarvitsee vaihtaa?

    Vetoketjut ovat vaatteen tai laukun ainoita liikkuvia osia. Siksi ne menevät useimmiten rikki ensimmäisenä. Vetoketjun vaihtaminen uuteen on työlästä puuhaa. Se vaatii sekä taitoa että ompelukoneen. Helpommallakin voi päästä.

  • Näin kilpailutat sähkön hinnan

    Tarkista kuitenkin todellinen vuosikustannus yhtiöstä.

    Yllättävän harva kuluttaja tarttuu mahdollisuuteen säästää sähkölaskussaan. Katso miten helppoa kilpailuttaminen on käytännössä.

  • Hyötykasvit parvekkeella: ravintoa ja silmänruokaa

    Syötävätkin kasvit jalostetaan yhä kauniimmiksi.

    Keittiöpuutarhan tai hedelmä- ja marjatarhan perustamiseen ei tarvita enää välttämättä maatilkkua tai viljelypalstaa. Monimuotoisen hyötypuutarhan saa myös omalle parvekkeelle. Pihi puutarhuri ehtii vielä kylvöhommiinkin.

  • Kesän ötököitä torjutaan järein myrkyin

    Luonnonmukaisia vaihtoehtoja ei kaupoissa juuri ole.

    Marketin hyllystä löytyy metrikaupalla valmisteita, jotka tappavat lentäviä ja ryömiviä ötököitä tai kasveja vaivaavia tuholaisia. Kymmenen valmisteen tarkastelu paljasti, että oikeasti luonnonmukaisia vaihtoehtoja ei kaupoissa juuri ole.

  • Kymmenen kysymystä reilusta matkailusta

    "Se ettei matkusteta mihinkään, ei ole kestävin vaihtoehto."

    Reilu matkailu, jossa turismin ja matkailun aiheuttamia epäkohtia pyritään minimoimaan, on monelle tuttu ideatasolla. Mutta mitä se konkreettisesti tarkoittaa? Videolla Turre Turisti matkailee reilusti Helsingissä. Pyysimme myös Reilun matkailun yhdistykseltä vastaukset kymmeneen kysymykseen, jotka stressaavat lomailijoita eniten.

  • Kuntotarkastus ei pelastanut homepommilta

    Tarkastusraportissa ei ainuttakaan ”riskirakennetta.”

    Vantaalaisperheen taloa mainostettiin hyväkuntoiseksi. Kuntotarkastaja ei merkinnyt raporttiin yhtään riskirakennetta. Korjaamiseen ja selvityksiin on kuitenkin mennyt 200 000 euroa. Talon omistaja kehottaakin lukemaan kuntotarkastusraporttia kuin piru raamattua.

  • Katsastaja: Lunastusautojen turvallisuudesta ei takeita

    Katsastaja joutuu tekemään päätökset purkamatta ajoneuvoa.

    Timo Ojala K1 Katsastajista haluaisi tiukentaa lunastusautojen korjaamisen valvontaa. Ojalan mukaan lunastusautojen korjauksen kontrollointi on katsastajille epämieluisa tehtävä, koska autojen turvallisuutta ei voi taata katsastajan keinoin.

  • Hakkerit vievät jättimäisiä määriä luottokorttitietoja

    Kuluttajan ei kuitenkaan kannata pelätä hakkeria. Kortin haltija ei lähtökohtaisesti joudu vastuuseen vahingosta, jos hakkeri vie korttitiedot ja onnistuu hyödyntämään niitä. Luottokorttilaskuja pitää kuitenkin seurata ja ilmoittaa viivyttelemättä epäilyttävistä tapahtumista.

  • Pelko myy, mutta mitä meidän oikeasti pitäisi pelätä?

    Eniten pelkäävät usein ne, joilla pelkoon on vähiten syytä.

    Itselleen ja läheisilleen on helppo ostaa turvaa kaupasta. Tuotteita löytyy muutaman kympin turvasumuttimista satojen ja tuhansien eurojen hälytinjärjestelmiin. Pelko myy, mutta pelossa on myös paradoksi: ne jotka pelkäävät eniten, ovat pienimmässä vaarassa joutua rikoksen kohteeksi. Katso video siitä, mitä ja miten meille pelolla myydään.

  • iPhone eurolla — aikuisten oikeastiko?

    Ensin urkitaan käyttäjän tekniset tiedot, lopussa tilausansa

    Euroopan kuluttajaviranomaiset ovat helisemässä uskomattoman upeiden tarjousten takia. Miljoonia liki ilmaisia älypuhelimia, taulutelevisioita, merkkilenkkareita ja hyvinvointirannekkeita tunkee kuluttajien sähköposteihin ja Facebookin uutisvirtaan. Vaikka kaikki tietävät, että onnenpotkut ovat äärimmäisen epätodennäköisiä, silti moni hullaantuu kun huikea tarjous osuu omalle kohdalle.

  • Kotitalouksien hävikkiruoasta yhtä isot ilmastovaikutukset kuin 100 000 auton päästöistä

    Neljänneksellä ruokahävikistä ruokkisi kaikki aliravitut.

    Jääkaapin ylähyllyllä on vanhaksi mennyttä ruokaa eikä viime viikon illallisjämiä syönyt kukaan. On pakko heittää pois ja kompostiin. Taas. Juuri näin syntyy ruokahävikki. Ruoan haaskauksen mittasuhteet ovat jo ekologisesti ja taloudellisesti kestämättömät. EU:n alueella heitetään pois vuosittain 88 miljoonaa tonnia ruokaa, noin viidennes tuotetusta.

  • Näin säilytät hedelmiä ja kasviksia oikein

    Etyleeni ja lämpötila vaikuttavat oikeaan säilytykseen.

    Rahaa säästyy ja ruokahävikki vähenee, kun juurekset, vihannekset ja hedelmät säilyttää oikein. Säilymisessä kannattaa ottaa huomioon oikea lämpötila sekä hedelmistä erittyvä etyleeni-kaasu.

  • Vanhaakin ruokaa voi syödä

    Testasimme voiko kolme päivää yliaikaisia ruokia syödä.

    Miten uskollisesti elintarvikkeiden viimeistä käyttöpäivää ja parasta ennen -merkintää pitäisi noudattaa? Johtopäätös oli, että kolme päivää yliaikaista ruokaa voi yleensä syödä.