Hyppää pääsisältöön

Lävistykset kauhistelun aiheesta ihastelun kohteeksi

Lävistykset ja tatuoinnit ovat monille itseilmaisun keino, vaikka 90-luvun lopun ohjelmassa niitä hieman kauhisteltiin ja ne liitettiin lähinnä kasvukipuihin.

"Täytyy myöntää, että joskus on vähän tukka pystyssä ja närkästyttää, kun näen lävistetyn ihmisen", sanoo juontaja Leena Ruotsalainen Kasvunvara-ohjelman alussa. Reilu kaksikymmentä minuuttisen ohjelman aikana Ruotsalainen jatkaa lävistyksien kauhistelua haastatellessaan kahta nuorta, lävistettyä naista. Tinttu ja Mona pitävät molemmat lävistyksistä, vaikka heillä onkin selkeä ero niiden määrässä.

Lävistyksiä ja tatuointeja ottaessa hoito-ohjeiden noudattaminen on aina tärkeää. Ohjeet ovat kuitenkin päivittyneet esimerkiksi Akuutti-ohjelman ajoilta. Toisin kuin ohjelmassa haastateltu lääkäri Ritva Kuha sanoo, ei lävistyskorua pidä ottaa pois mahdollisen tulehduksen aikana vaan vasta sen parannuttua. Jos tulehtuneesta lävistyksestä ottaa korun pois, reikä umpeutuu ja mätä voi pahimmillaan koteloitua ihon sisään. Myöskään desinfiointiaineilla ei lävistyksiä enää nykyään suositella puhdistettavan, vaan parhaiten toimii suolaliuos.

Friikkisirkuksessa neulalla lävistäminen on viety lävistysliikkeistä lavalle, ja usein varsin hurjalla tavalla. Nuortenohjelma Joxissa haastateltu Lassi kertoo pitävänsä friikkisirkuksen tuomasta endorfiinin tunteesta. Kivusta ei saa kuitenkaan nauttia, hän muistuttaa.

Lauantaivekkarissa lävistäjä Yazka kumoaa väitteitä, joiden mukaan masokistit saavat nautintoa lävistyksien tekemisestä. Todistaakseen lävistyksien kivuttomuuden hän tekee napalävistyksen ohjelmassa.

Silminnähden kivuliasta on kuitenkin 17-vuotiaan Marin napa- ja nenälävistyksen ottaminen Talking Heads -ohjelmassa. Samassa ohjelmassa hän puhuu tulevaisuudestaan ja haaveistaan. Vielä silloin hän ei tiennyt ryhtyvänsä Kwan-yhtyeen laulajaksi.

Teksti: Sonja Fogelholm

Kommentit

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto