Hyppää pääsisältöön

Pakkasen puremaa folk-poppia Suomen kansainvälisimmiltä rakastavaisilta

YleX:n Viikon albumina soi viikolla 34 Eva & Manun omaa nimeä kantava debyytti.

Eva & Manu // Kuva: Juhani Kenttämaa

Kuuntele levy Eva & Manun debyytti soi YleX:n Viikon albumina – kuuntele levy!

Amerikkalaisessa musiikkiopistossa toisensa löytäneet Eva Louhivuori sekä ranskalainen Manu Laudic ovat yhdessä herkkää akustista folk-poppia soittava kaksikko Eva & Manu. He tulivat reilu vuosi sitten tunnetuksi ylläpitämänsä Travel In Music -blogin kautta. Rakastavaiset julkaisivat päiväkirjamaisesti tarinoita, videopätkiä, sekä musiikkia, johon he inspiroituivat matkustaessaan pakullaan eteläeurooppalaisilta maatiloilta toisille. Nuo värssyt ovat päässeet valikoidusti myös tarkkaan tuotetulle albumille.

- Meillä oli reissussa mukana vain akustisia soittimia, joilla säestimme laulujamme. Uudelleenäänittämisen aikaan oli helppoa istahtaa pianon ja akustisen kitaran ääreen, ja saattaa kappaleet samaan tyyliin albumille. Vahvistuksena levyllä kuullaan myös bändiämme, joka tuo uutta ulottuvuutta ja vahvuutta tien päällä sävellettyille kappaleille, kaksikko kuvailee albumin musiikillista luonnetta.

Albumi on äänitetty suurilta osin Suomessa, mutta lähes kaikki lauluosuudet on purkitettu Ranskassa Manun isän maatilalla. Laulut äänitettiinkin yllättävissä puitteissa: pakkasen paukkeessa navetan syövereissä.

- Se oli aivan naurettavaa! Me oltiin niin fiiliksissä lähdössä Suomesta Etelä-Ranskaan pakoon pimeyttä ja kylmyyttä, mutta Manun kotiseutua koettelikin juuri silloin historian kylmin ajanjakso. Lauloimme kappaleemme viidentoista asteen pakkasessa lumen keskellä, ja meininki oli kirjaimellisestikin jäätävää. Laulut saatiin talteen kunniakkaasti hyisestä ympäristöstä huolimatta, vaikka osaan kappaleista, nuhaisuudsta johtuen tulikin tavallista nasaalimpi ääni!, Eeva nauraa.

Albumin tuotannosta vastasi suomirockin ja -popin konkari Lasse Kurki, joka saattoi bändin myös ison levytyssopimuksen piiriin.

Kuuntele haastattelu!

Lähteet: YleX Viikon albumi -haastattelu