Hyppää pääsisältöön

Tässä on kohutun Mannerheim-elokuvan traileri!

Syyskuussa ensi-iltansa saavan Suomen marsalkka -elokuvan traileri on julkaistu.

Suomen Marsalkka-elokuvassa Mannerheimia näyttelee kenialainen Telley Savalas Otieno // Kuva: Yle / Suomen Marsalkka

Mannerheimista tehty Suomen Marsalkka -elokuva herätti kohua ennen yhtäkään esitystä, traileria, mainosta tai julistetta.

Erkko Lyytisen tuottamassa elokuvassa näyttelijät ovat kenialaisia Mannerheimia myöten. Lisäksi elokuva kerrotaan englannin ja swahilin kielellä. Lyytinen kertoo suomenmarsalkka.fi-sivustolla elokuvan olevan moderni tulkinta Gustaf Mannerheimin elämästä. Tällä hetkellä sivusto on tosin alhaalla, mitä ilmeisimmin liian suurten kävijämäärien takia!

Tuottaja Lyytisen mukaan elokuvalla halutaan tarjota katsojalle mahdollisuutta pohtia, millanien ihminen Mannerheim saattoi olla.

- Elokuva kertoo menestyneestä sotilaasta, kansakunnan sankarista, joka jää myyttinsä vangiksi eikä onnistu yhdistämään uraansa ja perhe-elämäänsä, vaan jää lopulta vaille rakkautta, Lyytinen kirjoittaa.

Nyt kohutusta elokuvasta on julkaistu ensimmäinen virallinen traileri, jonka voit katsoa alta.

Suomen Marsalkka -elokuva saa maailman ensi-iltansa 28. syyskuuta osana Rakkautta & Anarkiaa -festivaalia. Ensinäytöksen voi myös seurata suorana samanaikaisesti Yle Areenasta.

Ensi-illan jälkeen elokuva näytetään lokakuussa Yle Teema -tv-kanavalla. Teema esittää myös kuusiosaisen dokumenttisarjan, jossa seurataan elokuvan tekemistä. Operaatio Mannerheim -nimellä kulkevan dokkarisarjan ensimmäinen jakso nähdään sunnuntaina 30. syyskuuta.

Lähteet: Yle Uutiset, www.suomenmarsalkka.fi