Hyppää pääsisältöön

Sauli Niinistö ja luonnonkatastrofin jälkimainingit

Vuonna 2006 tehdyssä Punaisen langan haastattelussa Sauli Niinistö väistää kysymykset arvoistaan ja esikuvistaan, suree kulutusyhteiskunnan lieveilmiöitä, pohtii kansallista itsekkyyttä sekä nöyrtyy luonnonvoimien edessä.

Maarit Tastula haastatteli Niinistöä vuoden 2006 presidentinvaalien alla.

Ensimmäistä kertaa presidentiksi pyrkinyt Niinistö sai vastattavakseen punnittuja kysymyksiä mm. arvoistaan, esikuvistaan, tuloerojen syistä ja seurauksista, tasa-arvon toteutumisesta omassa elämässään, yritysmaailman etiikasta, lasten ja nuorten psyykeongelmista sekä vapaaehtoisesta hyvinvoinnin alentamisesta.

Tuoreeltaan tv-katselijoita kiinnosti haastattelussa eniten osio, missä Niinistö kertoi täpärästä selviytymisestään vuotta aiemmin sattuneessa Aasian tsunamissa. Suurelle yleisölle tiukkana talousmiehenä tutuksi tulleessa Niinistössä nähtiin nyt uudenlaista nöyryyttä ja lämpöä.

Samaa paluuta perusasioiden pariin oli kuultavissa hänen ohjeessaan siitä, miten elää hyvä elämä. "Että muistaisi oman elämänsä ja lähimmäisen elämän kohdalla pysähtyä ja sanoa vaan, että elämä on kaunis ja arvokas asia."

Edellisissä vaaleissa vuonna 1999 Niinistö kieltäytyi presidenttiehdokkuudesta. Miksi, sen hän kertoi Timo Harakalle Musta laatikko -ohjelmassa. Syksyllä 2005 tehdyssä ohjelmassa puolestaan näimme, miten Niinistö lähti toimittaja Hilla Blombergin kanssa rullaluistelemaan.

  • ”Tervetuloa rahinan pariin!” – Kansanmusan legendat ja kadonneet taitajat tallentuivat Ylen muinaisille pikalevyille

    1930-luvun ääniaarteita sarjassa Ylen kansanmusiikkipatinaa.

    Suorakaiverruslevyt olivat aikanaan mullistava äänitystekninen uutuus. Niille tallentuivat 1930–1950-lukujen suomalaisen juurimusiikin tärkeimmät osaajat, osa heistä myöhempiä folklegendoja, jotkut unohdettuja, monet jo tuolloin katoamassa olleen maailman viimeisiä edustajia. Ylen varastoihin unohtuneet ääniaarteet nostettiin vuonna 1991 päivänvaloon sarjassa Ylen kansanmusiikkipatinaa, joka on nyt kokonaan kuunneltavana Elävässä arkistossa ja Yle Areenassa.

  • Suomalaiset taistelivat puukot tanassa vapaan Viron puolesta 1919

    Liki 4 000 suomalaista soti Viron vapaussodassa.

    Loppuvuodesta 1918 puhjennut Viron vapaussota sai lähes neljätuhatta suomalaista ylittämään Suomenlahden taistellakseen siellä vapaaehtoisjoukoissa bolševismia vastaan. Osa lähteneistä oli vasta kouluikäisiä nuorukaisia. Vuonna 1993 valmistunut Untamo Eerolan ytimekäs dokumentti antaa puheenvuoron sekä heille itselleen sekä virolaisille: millaisen hengen vallassa sotaa käytiin entä millaisista teoista suomalaiset Virossa muistetaan? Dokumentti sisältää runsaasti arvokasta arkistomateriaalia.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto