Hyppää pääsisältöön

Jos kaikki soittaisivat ilmakitaraa, ei olisi sotia

Oulu on maailman ilmakitaristien pääkaupunki. Vuodesta 1996 kaupungissa järjestettyjen Ilmakitaransoiton MM-kisojen tarkoituksena on muun muassa edistää maailmanrauhaa. Samalla selvitetään kuka on universumin paras näkymättömän soittimensa revittelijä.

Jo ensimmäiset maailmanmestaruuskisat saivat myös kansainvälistä mediahuomiota. Maailmanlaajuinen, virallinen ilmakitaristiverkosto on laajentunut vuosien varrella jo yli 20 maahan.

Eri maiden ilmakitaristeilla on mahdollisuus ottaa osaa maailmanmestaruuskisoihin, mutta kilpailijoita kehotetaan ensisijaisesti osallistumaan kotimaansa virallisiin kansallisiin
osakilpailuihin. Yhteistyömaiden osakilpailujen voittajilla kun on suora pääsy MM-finaaliin.

Jos osakilpailuiden ulkopuolinen halajaa mukaan MM-kisoihin, täytyy hänen vakuuttaa tuomarit vielä Oulussa järjestettävissä karsinnoissa. Myös edellisvuoden mestarilla on automaattinen pääsy seuraavan vuoden kisoihin puolustamaan voittoaan.

Ilmakitaransoitto on arvostelulaji ja kilpailijoiden asenteen, tekniikan ja vetovoiman pisteytyksestä vastaa virallinen tuomaristo. Sääntöjen mukaan kilpailuun osallistuvalle artistille sallitaan ainoastaan näkymättömän soittimen käyttö. Muu varustus on vapaavalintainen.

Esiintyjän tulee soittaa joko akustista tai sähköistä ilmakitaraa taikka molempia. Finaaliesitykset koostuvat kahdesta minuutin mittaisesta esityksestä. Toinen esitys on kilpailijan omavalintainen kappale ja toinen vasta viime hetkellä paljastettu, niin sanottu pakollinen kappale.

Maailmanmestaruuskisojen ideologian mukaan pahat asiat katoaisivat maailmasta, jos vain kaikki ihmiset soittaisivat ilmakitaraa. Kilpailujen päätteeksi kaikki ihmiset ympäri maailman kutsutaankin soittamaan samanaikaisesti omia ilmakitaroitaan.

Kuten tapahtumaa 90-luvulla ideoinut ja perustanut muusikko Jukka Takalo toteaa: "Jos kaikki maailman ihmiset soittaisivat ilmakitaraa, ei olisi sotia."

Vuonna 2015 Tv-uutiset katsastivat ilmakitaran MM-kisojen historiaan 20. kisojen aattona. Kisat olivat muuttuneet kovatasoisiksi ammattiesiintyjien mittelöksi, mutta perimmäistä tarkoitusta, rauhan edistämistä, ei oltu matkan varrella unohdettu. Toimittaja Hilkka Säävälä seurasi ensimmäiset kisat vuonna 1996 ja haastatteli muun muassa ilmakitaran mm-kisat ideoinutta muusikko Jukka Takaloa. Vuonna 2015 Takalo sanoi Soile Suvannon haastattelussa, että ilmakitaran rauhansanoma elää edelleen vahvana.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto