Hyppää pääsisältöön

Kotiteollisuus häpäisee klassikkoja

Kotiteollisuus on uusien kappaleittensa teon lomassa tehnyt Sotakoira II -coverlevyn, joka on jatkoa vuoden 2008 kultaa myyneelle Sotakoira-levylle. Levy julkaistaan 21. syyskuuta.

Hynynen ja Sinkkonen Kotiteollisuus-yhtyeestä // Kuva: Hanne Kautto

Häpäisyn kohteeksi valittiin nippu biisejä suomalaisen punkin, iskelmän ja jopa progen historiasta.

- Valinnat olivat kivuttomia. Minä ja Hongisto pystyimme heittämään ns. pakolliset punk- ja iskelmäbiisit ja välttämättömät Juicet lähes yhdeltä istumalta. Taiteellisimpia biisejä piti sitten hieman pohtia. Pakkosyötin Haikaran Manalan jätkille ja lopulta siitä tuli yksi levyn keskeisimmistä biiseistä. Sinkkonen veti ässän hihasta ja ujutti sekaan Psychoplasman I´ve Been Here Before -klassikon, johon piti tietysti tehdä suomenkieliset sanat, kertoo yhtyeen laulaja-kitaristi Hynynen.

- Tarkoitus oli olla muutama päivä studiossa ja äänitellä rennosti parit coverit. Lopulta sessioita olikin useampi ja biisejä äänitettiin lopulta melkein parikymmentä. Levylle valittiin tietenkin parhaimmat näistä versioista. Tämä kaikki tehtiin, jotta saisimme kasaan parhaan mahdollisen kokonaisuuden, eräänlaisen teemalevyn, jonka johtavana ajatuksena voisi olla vaikka The Rise and Fall of Ziggy Stardust. Lopulta levystä tuli niin henkilökohtainen, että tajusin sen kertovan minun elämästäni. Nyt ollaan menossa kohdassa Manala, taiteilija avautuu.

- Kaikki biisit sovitettiin tietysti KT-muotin mukaisiksi, eli kitaraa ja huutoa ei ole säästelty. Mutta vaikka biisejä on käsitelty brutaalilla kädellä, niin mukana on aito tunne ja rakkaus alkuperäistä versiota kohtaan. Levyn seuraava single on Psychoplasma -käännös Aikaa ei ole, joka jaellaan radioille ensi viikolla.

Sotakoira II -biisilista näyttää tältä:

1. Idoli (Juice-yhtye)

2. Ei raha oo mun valuuttaa (Appendix)

3. Aikaa ei ole (Psychoplasma)

4. Kadun lait (Jarno Sarjanen)

5. Jossain (Merja Rantamäki)

6. Kytät on natsisikoja (Kaaos)

7. Jeesukset (Lama)

8. Virsi (Juice Leskinen Etc)

9. Pitäis päästä telkkariin + Vittu (Välikausitakki)

10. Kone (Motelli Skronkle)

11. Haltin häät (Taiska)

12. Yksinäinen (Reijo Kallio)

13. Koottava lasinen muurahaispesä (Kari Peitsamo)

14. Manala (Haikara)

Syksyllä bändi tekee kiertueen, jolla kuullaan biisejä molemmilta Sotakoira-levyiltä. Lisäksi bändi vitsailee, että yhtyeen basistille asennetaan uusi ydinvoimalla toimiva maksa.

Lähteet: Johanna Kustannus

  • Kommentti: Lady Gaga ei ole vain idoli, vaan välitän hänestä kuin ystävästä

    Superfanin kommentti suhteestaan Lady Gagaan.

    Lady Gaga ei ole vain idoli, vaan välitän hänestä kuin ystävästä Lady Gagan fanittaminen on muuttunut vuosien mittaan ystävyyden kaltaiseksi välittämiseksi, mikä korostuu koronakriisin aikana, kirjoittaa musiikkitoimittaja ja Gagan superfani Markus Hilden. Meidän Little Monstereiden kevään mittainen odotus palkittiin perjantaina 22.

  • Vesta uskoo, että korona on se kriisi, joka muuttaa kaiken

    Vesta haaveili nuorena terapeutin ammatista.

    Vesta uskoo, että korona on se kriisi, joka muuttaa kaiken Vesta haaveili nuorena terapeutin ammatista. Nyt kuulijat avautuvat hänelle haavoistaan. Vesta julkaisi uuden kappaleen Valonsäteet perjantaina 15. toukokuuta. Kakkoslevy Uskon tulevaan ilmestyy syksyllä.

  • YleX:n vuoden 2020 kesäkumibiisin esittää Tuure Boelius!

    Hengitä-biisin ovat tehneet Jurek ja Henna Sarriola.

    YleX:n vuoden 2020 kesäkumibiisin esittää Tuure Boelius. Hengitä-biisin ovat tehneet Jurek ja Henna Sarriola. Boeliukselle tärkeää on, että kesäkumibiisin esittää julkisesti seksuaalivähemmistöön kuuluva artisti. Kesäkumeja on perinteisesti jaettu festareilla ja nuorten tapahtumissa, mutta koronaviruksen vuoksi niiden jakelu keskitetään nyt syksyn jälkeiseen aikaan. Kondomeja annetaan järjestöjen toimesta myös kouluterveydenhuoltoon, lastensuojeluun ja nuorisotyöhön.