Sonja Fogelholm
Yle
Juhana Säilynoja
Yle
Mainio katsaus Helsinginkadulle näyttää kalliolaisen kadunvarren elämää monesta eri näkökulmasta.
Noin kahden kilometrin pituinen Helsinginkatu erottaa Kallion ja Alppiharjun kaupunginosat toisistaan. Tie on täynnä elämää ja historiaa.
Dokumentissa "Helsinginkadun henki" vieraillaan muun muassa vanhustentansseissa vanhusten palvelukeskus Kinaporissa. Siellä tanssivat joka maanantai ja keskiviikko Hilkka Kohonen ja Tyyne Toivanen. Naiset kehuvat Helsinginkatua vuolaasti; sieltä kun ei tarvitse poistua, kun on niin paljon hyviä pikku putiikkeja, joista saa kaiken haluamansa. Huonoista puolista naiset haluavat vaieta.
Helsinginkatulaiset ovat sekoitus tuntemattomien katseita vältteleviä suurkaupunkilaisia ja toisensa tuntevia naapurirakkaita. Hesarin pubit ja krouvit ovat kuin toinen olohuone, jossa kaikki ovat tuttuja keskenään.
Pitkään kulmilla asuneissa kadun historia herättää paljon tunteita ja nostalgiaa, kun samoissa maisemissa on tullut pyörittyä nassikasta asti. Kalevi Suorsa muistelee, kuinka 1930-luvulla kadulla leikkiville lapsille liikeni ilmaisia vihanneksia tien varren myyntikojuista. Makkarajätteitä ostettiin kadulta löytyneillä kymmenpennisillä.
Helsinginkadun monet kivijalkaliikkeet pääsevät myös estradille. Myyjien ja asiakkaitten suhteet näyttävät tuttavallisilta ja lämminhenkisiltä. Urheilutalon uimahallissa esittäytyy legendaarinen löylymies Kauko sekä hänen fanijoukkonsa. Ravintola Tenkan narikassa ei jaeta narikkalappuja: asiakkaat täytyy muistaa ja tuntea päällysvaatteita myöten.
Helsinginkatu saa myös risuja. Jotkut muistuttavat, että kadulla kulkee jos jonkinmoista hämäräheikkiä ja humalaista. . Dokumentti lähteekin yöajelulle poliisien kanssa iltahämärissä. Nuori poika Petteri Söyrinki kertoo asuneensa koko ikänsä Hesarilla, ja aina on tullut juteltua pultsareiden kanssa. Nekin ovat osa Helsinginkadun henkeä.
Neliosaisen Kilometri kaupunpia -sarjadokumentin muutkin osat tutustuivat Helsinginkadun ja sen ympäristön elämään. Jaksossa nimeltä Keskiluokka yksiöissä otettiin selvää keitä alueella asui ja mikä sai ihmisen muuttamaan Kallioon. Selvisi, että useimmat muuttivat sinne kantakaupungin halvimpien asuntojen perässä. Moni myös kertoo harkitsevansa isomman asunnon ostamista kauempaa kaupungin keskustasta.
Poikkeuksiakin on, kuten Heidi Vainionpää, joka on asunut yksiössään jo vuosikymmeniä ja kasvattanut siinä lapsensakin.
"Mulla olis mahdollisuus muuttaa vaikka heti paikalla muualle, mutta minä olen tässä ollut ja kaipa minä tässä pysyn", hän pohti poismuuttoa.
"Tämän kulmakunnan historiaan liitetään niin sanottujen kunnon kansalaisten keskuudessa turhan paljon mystiikkaa, niin kuin rikoksen maailmaan yleensäkin", kriminaalihuoltoyhdistyksen asuntolan hoitaja Jouko Karjalainen pohti naapurustoaan Hyveet, paheet ja elämän tarkoitus -nimisessä osassa. Hänen mukaansa alueen vaaralliset ja hurjat ajat olivat takana päin, kun 1980-luvulla kaupunki alkoi siistiä aluetta ja Sörnäisten metroaseman ympäristöön nousi hänen mukaansa "kovan rahan taloja".
"Maine on ainakin osittain julkisuudessa luotua. Totta kai rikollista alakulttuuria on vielä nähtävillä ja silloin on viisasta, että me olemme täällä missä isännät liikkuu. Me olemme elämän keskellä ja osa sitä", Karjalainen vastasi toimittaja Elina Pylkkäsen kysymykseen, jolla hän kyseenalaisti asuntolan sijainnin järkevyyden.
Sarjan neljäs jakso Arvojen markkinoilla on kuin vuoden 1989 elävä sisustuslehti, joka kurkistaa helsinginkatulaisten koteihin. Mikä on kodin merkitys eläkeläiselle ja hyvin toimeentulevalle pariskunnalle? Entä mitä elämästään ja arvoistaan kertovat raskaana oleva nainen, alkoholismista uskon avulla parantunut mies sekä taksikuski?
Dokumentissa vieraillaan helsinginkatulaisten kodeissa ja kuullaan heidän mietteitään Kalliossa asumisesta. Äänessä on hyvin toisistaan poikkeava joukko, ja kaikilla on kerrottavinaan aivan erilainen tarina elämästä.
Eläkeläisnainen Helvi Isrikki tuli Kallioon 50-vuotiaana töiden perässä. Nyt hän ei muuttaisi enää pois Kalliosta, sillä apteekit ovat lähellä ja ambulanssinkin saa nopeasti.
Leena Rinkinen asuu varsin hulppeasti ja muistelee aikaa, kun hänellä oli vain pieni keittokomero. Nyt ajat ovat muuttuneet.
Valtavien vaatekasojen keskellä UFF:llä työskentelevä Katri Kostiainen kehuu työnsä idealismia, mutta huomauttaa myös tietystä kapeakatseisuudesta:
”Yhtäkkiä ei nähdäkään sitten Helsinginkadun köyhiä”, hän sanoo.
Kostiainen ei haluaisi omistaa esimerkiksi asuntoa, sillä se tekisi hänet vaivautuneeksi.
”Mulla on helpottunut olo, kun mulla ei ole omaisuutta.”
Dokumentin alussa raskaana oleva Minna Valtonen. Myöhemmin pääsemme näkemään hänen kuulumisiaan, kun tytär Veera on syntynyt. Ahti Valtonen suhtautuu omistamiseen hyvin runollisesti: kaikki on lainassa, myös hänen tyttärensä.
Viimeisen päälle sisustettujen kotien lisäksi vieraillaan Kalevi Moision tukiasunnossa. Moisio on parantunut alkoholismista uskon avulla ja sanoo, että tukiasunto on hänelle lähinnä kotia muistuttava paikka, missä hän on viime aikoina asunut.
