Hyppää pääsisältöön

Kuubalaisrytmit virtaavat suomalaismiehen veressä

Suomalainen Peter Loman muutti Kuubaan rakkauden ja musiikin perässä. Siellä hän oppi arvostamaan hidastempoista elämää.

Tietolaatikko

Ulkosuomalaisen tarina -sarja alkoi TV2:lla 24.11.2002 ja päättyi 25.8.2011. Sarjassa vierailtiin ulkomaille pysyvästi muuttaneiden suomalaisten luona.

Peter Loman oli käynyt Kuubassa kiertueella kuubalaista musiikkia soittavan orkesterin kanssa jo useaan otteeseen ennen kuin hän päätti jäädä maahan pysyvästi. Päätökseen vaikutti osaksi Nidia, jonka kanssa Loman alkoi perustaa perhettä.

Musiikkiura jatkui tietenkin Kuubassa ja Loman alkoi johtaa Los Cumbancheros -yhtyettä. Kuubalaiset rytmit virtaavat Lomanilla verissä jopa paremmin kuin joillain kuubalaisilla, häntä kehutaan. Hän on sisäistänyt sen, mitä on olla muusikko Kuubassa: jos yleisö ei tanssi, soittajat voivat lähteä saman tien lavalta pois.

Lomanin yhtye on valtion ohjelmatoimiston listoilla ja täyden kuukausipalkan saa, kun he soittavat vähintään 14 keikkaa kuukaudessa. Palkka ei päätä huimaa: 241 pesoa vastaa noin kahdeksaa euroa. Talouden tiukkuutta lievittää se, että Loman käy noin kolmen vuoden välein Suomessa siirtotyöläisenä.

Loman sanoo kuitenkin, että on ollut terapeuttista asua kehitysmaassa, sillä suurin osa maailman kansalaisistahan elää vastaavissa oloissa kuin kuubalaiset.

Teksti: Sonja Fogelholm

  • Uuden musiikin ilotulitusta jo kymmenen tuotantokauden verran – katso UMK:n finaaliesitykset kautta aikojen

    Elävän arkiston kooste UMK:sta vuosien varrelta.

    Uuden Musiikin Kilpailu (UMK) järjestettiin ensimmäistä kertaa vuonna 2012, jolloin se korvasi Yleisradion perinteisen Euroviisukarsinnan. UMK on tuonut kansan eteen esiintyjiä niin pystymetsästä kuin koko kansan tuntemista tähdistä. Vuonna 2021 UMK järjestetään kymmenennen kerran ja sen kunniaksi Elävä arkisto on koostanut tähän artikkeliin kaikki esitykset vuosien varrelta. Ota mukava asento ja laita korvat hörölle – tervetuloa uuden musiikin kuplaan!

  • Pieni suuri Heinola, karismaattinen Suomen läpikulkupiste

    Heinolan kaupungilla on tarinoita kerrottavanaan.

    Heinolan sijainti Suomen tieverkoston solmukohdassa johtaa monet kulkemaan tuon Päijät-Hämeessä sijaitsevan siltojen kaupungin poikki, mutta lyhyt silmäys harvemmin tutustuttaa ketään laajemmin paikkakunnan saloihin. Pienestä koostaan huolimatta Heinolan historia kätkee sisäänsä muutakin kuin vain kunnian ohikulkupaikkana, josta todistavat tähän kootut video- ja audiotaltioinnit.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto