Tuula Rajavaara
Yle
"Filosofia" voi tuntua etäiseltä monista suomalaisista opettajista. Sanaan ei kuitenkaan kannata takertua, vaan katsoa asiaa sen takana.
Tietolaatikko
Filosofoinnin hyödyt UNESCON mukaan
UNESCOn tuottama laaja raportti vuodelta 2007 tiivistää lasten filosofisen ajattelun ja keskustelun annin seuraaviin hyötyihin:
- Itsenäinen ajattelu:
Lapsille suunnatun filosofian päätavoitteena on kehittää lasten ja nuorten kykyä käyttää järkeään, ajatella kriittisesti ja itsenäisesti.
- Kasvattaminen ajattelevaksi kansalaiseksi:
Sekä tutkiva oppimisyhteisö että filosofiset keskustelut ovat debatin harjoittamisen muotoja. Koska demokratiaa ei ole olemassa ilman debattia, keskustelutaitojen oppiminen koulussa tukee demokraattiseen kansalaisuuteen kasvamista. Itsenäisen ajattelun harjoittelu koulussa harjaannuttaa vapaata ajattelua ja terävää arvostelukykyä, jotka ovat korvaamattomia taitoja demokratian kansalaisille.
- Lasten henkilökohtaisen kehityksen auttaminen:
Itsereflektiivisen ja loogisen ajattelun oppiminen on tärkeä osa lapsen ja nuoren henkilökohtaista kehitystä.
- Kieli-, puhe- ja keskustelutaitojen parantaminen:
"Puhumalla ajatteleminen" kehittää lasten kielellisiä taitoja eritoten ryhmäkeskusteluissa, sillä sosiaalisessa ja älyllisessä vuorovaikutuksessa he oppivat muotoilemaan ajatuksensa sanallisesti toisille ilmaistaviksi.
(Tomperi & Juuso 2008.)
Puhuttaessa filosofiaa lapsille -menetelmistä tai lasten kanssa filosofoinnista ei tarkoiteta filosofian opetusta siinä merkityksessä, joka useimmiten tulee aiheesta mieleen.
Tavoitteena ei ole opettaa filosofiaa, vaan saada lapset ajattelemaan vapaasti, luovasti, yhteisöllisesti ja yhdessä omaa ajatteluaan kehittäen ja korjaten. Filosofinen ajattelu on ollut länsimaisessa kulttuurissa historiallisesti tärkein vapaan ja pohdiskelevan ajattelun muoto, joten tästä syystä myös lasten ajattelu- ja keskustelutaitojen harjoittamisessa filosofisesti latautuneet kysymykset sekä ajattelun ja keskustelun hyveet ovat arvossaan.
Teoriataustaa
Lasten kanssa filosofoinnista on tullut viime vuosikymmeninä merkittävä pedagoginen suuntaus, joka on saavuttanut suosiota lähes kaikkialla maailmassa. Alan pioneerina voi pitää yhdysvaltalaista Matthew Lipmania, jonka filosofiaa lapsille -lähestymistapa (Philosophy for Children, P4C) sai alkunsa jo 40 vuotta sitten.
Sittemmin Lipman on kehittänyt P4C-menetelmää ja oppiaineistoja lukuisten kollegoidensa kanssa instituutissaan Montclairin osavaltionyliopistossa. P4C-pedagogiikkaa on levitetty muillekin kielialueille kansainvälisen kattojärjestön IAPC:n kautta.
(Ks. Lipmanista ja P4C:stä Juuso 2008, teoksessa Tomperi & Juuso 2008.)
Lipmanilainen P4C ei suinkaan ole enää ainoa lasten filosofoinnin lähestymistapa. Lasten ajattelu- ja keskustelutaitojen pedagogisia kehittäjiä ja järjestöjä on nykyään hyvin monissa maissa, ja toimintamalleja, työtapoja sekä oppimateriaaleja löytyy mitä erilaisimmissa muodoissa.
Tunnetuimmat aiheeseen keskittyneistä pedagogeista ja filosofeista ovat myös merkittäviä kouluopetuksen kehittäjiä omissa maissaan (mm. Oscar Brenifier, Michel Tozzi, Philip Cam, Robert Fisher, Gareth B. Matthews, Richard Morehouse, Bo Malmhester ym.).
(Ks. kansainvälisestä tilanteesta ja eri maiden pedagogisista kokeiluista kirjassa Tomperi & Juuso 2008.).
Filosofointi lähtee ryhmästä
Lasten filosofointi tarkoittaa ryhmäopetusta, joka etenee yhteistoiminnallisesti tutkivan yhteisön tapaan. Liikkeelle lähdetään oppilaiden itsensä mielestä tärkeistä kysymyksistä. Kysymykset heräävät arjesta, oppilaiden kiinnostuksen kohteista tai kokemuksista, tai niitä voi käynnistää monenlaisin materiaalein: tarinoin, kuvin, videoin, verkkosivuin.
Tyypillisin lasten ajattelun tutkivan yhteisön liikkeellelähtö on lukea yhteinen tarina, josta nousee avoimia kysymyksiä. Tarinan jälkeen mietitään yhdessä, mitkä kysymyksistä tuntuvat kaikkein kiinnostavimmilta ja valitaan (tarvittaessa äänestämällä) jokin niistä tarkastelun kohteeksi.
Tämän jälkeen edetään keskustellen, väitellen, näkemyksiä vertaillen, yhteenvetoja tehden ja tarvittaessa hakien lisää vauhtia opettajan avustuksella tai oppilaiden omalla työskentelyllä, kuten kirjoittamalla tai piirtämällä käsiteltävänä olevasta aiheesta.
Asiantuntijat Hannu Juuso ja Tuukka Tomperi ovat koonneet tv-sarjan oheismateriaaliksi tämän opettajan oppaan. Se sisältää käytännön opastusta ohjelman soveltamiseen opetuksessa sekä syventävää taustatietoa aiheesta.
