Yhdistyneet Kansakunnat eli YK on itsenäisten valtioiden vapaaehtoinen turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö. Se perustettiin toisen maailmansodan jälkeen ylläpitämään rauhaa ja turvallisuutta.
YK:n peruskirja astui voimaan 24. lokakuuta 1945. Tätä päivää on vietetty kansainvälisenä YK:n päivänä vuodesta 1948 lähtien. Suomessa YK:n päivä on vakiintunut liputuspäivä. Salkoon saa silloin nostaa Suomen lipun sijaan myös YK:n virallisen lipun.
Päämääränä rauha ja turvallisuus
YK:n päämääränä on edistää kansainvälistä rauhaa ja turvallisuutta sekä terveyttä, taloudellista yhteistyötä, kansakuntien välisiä ystävällisiä suhteita ja kulttuurienvälistä ymmärtämystä. Sen tavoitteena on myös toimia foorumina, jossa kaikkien maailman maiden edustajat voivat kohdata ja vaikuttaa kansainväliseen kehitykseen maapallolla.
YK toimii nykyään laajemmalla alalla kuin vuonna 1945. Toimintaan kuuluvat rauhan ja turvallisuuden lisäksi ihmisoikeuksien, kestävän kehityksen ja kansainvälisen oikeuden edistäminen sekä humanitäärinen toiminta.

YK:n tavoitteet on kirjattu järjestön peruskirjaan. YK:ssa päätöksiä tekee yleiskokous. Se pidetään New Yorkissa ja jokainen jäsenvaltio voi osallistua yleiskokoukseen. YK:n erityisjärjestöjä ILO, Kansainvälinen työjärjestö
YK lyhyesti
FAO, Maatalous- ja elintarvikejärjestö
UNICEF, Kansainvälinen lastenjärjestö
UNESCO, Kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö
IMF, Kansainvälinen valuuttarahasto
WHO, Maailman terveysjärjestö
Suomen pitkä tie YK:hon
Suomi haki YK:n jäsenyyttä vuonna 1947, mutta Neuvostoliitto jarrutti jäsenyyttä. Suomi hyväksyttiin jäseneksi vasta vuonna 1955. Jo edellisenä vuonna oli kuitenkin perustettu Suomen YK-liitto.
Suomalaisia YK:n johtotehtävissä
Helvi Sipilä
Sipilä oli järjestön ensimmäinen naispuolinen apulaispääsihteeri vuosina 1972-80. Sipilän kauden suurin tapahtuma oli Kansainvälinen naisten vuosi 1975. Myös YK:n Naisten Kehitysrahasto UNIFEM perustettiin Sipilän ansiosta.

Martti Ahtisaari
Ahtisaari toimi apulaispääsihteerinä, pääsihteerin erityisavustajana Namibiassa ja erityislähettiläänä Kosovo-neuvotteluissa. YK:n pääsihteeri Kofi Annan nimitti Ahtisaaren rauhanneuvottelijaksi Kosovoon vuonna 2005.
Videolla Arno Kotron erikoisvieraana on rauhannobelisti Martti Ahtisaari. Pitäisikö koulun opettaa konfliktinratkaisua? (2009, 26 min):
Harri Holkeri
Holkeri toimi YK:ssa yleiskokouksen puheenjohtaja vuosina 2000-2001. Sitä aiemmin hän toimi vuonna 1998 Pohjois-Irlannin rauhankomitean jäsenenä.
Ensio Siilasvuo
Siilasvuo (1922-2003) toimi YK:n apulaispääsihteerinä johtaessaan Lähi-idän rauhanoperaatiota. Siilasvuo oli YK:n Lähi-idän valvontajoukkojen komentaja ja rauhanturvaamistoiminnan pääkoordinaattori.
Satu Koivu
Koivu valittiin vuonna 2021 YK:n Kyproksen rauhanturvaoperaation poliisiasiantuntijaorganisaation päälliköksi. Koivu on ensimmäinen suomalainen, joka on nimitetty siviilikriisihallinnan johtotehtävään YK:ssa.
Muokkaukset:
Artikkelia ajanmukaistettu 24.10.17
Ingressiä täydennetty 16.10.18.
Artikkelia ajanmukaistettu 10.10.21.