Marjastajien ja sienestäjien lisäksi luonnossa tapaa yhä enemmän hortoilijoita. Varsinkin pääkaupunkiseudulla villivihanneskurssit ovat vetäneet väkeä viime keväästä lähtien.
Espoolaiset Kaj ja Reija Berghäll innostuivat hortasta lomamatkallaan Kreetalla tietämättä, mitä olivat saaneet lautaselleen. - Horta oli salaattilistalla. Pöytään tuotiin lautasellinen ryöpättyjä vihanneksia, Kaj Berghäll kertoo. Horta kuitenkin maistui. Kun Kaj sitten näki Suomessa lehdessä ilmoituksen hortakursseista, pariskunta innostui hakemaan oppia paikallisista villivihanneksista.
Intohimoista hortoilua
Terveys- ja hyvinvointitoimittaja, tietokirjailija Raija Kivimetsä tunnustautuu intohimoiseksi hortoilijaksi. Miehensä Jouko Kivimetsän kanssa hän on pitänyt hortoilu.fi-nettisivustoa jo kymmenen vuotta, mutta hortakurssit ovat vetäneet väkeä viimeisen parin vuoden ajan, ja erityisesti viime keväästä.
- Villivihannesten kerääminen luonnosta ja niistä kokkaaminen on hortoilua. Se juontaa juurensa kreikan kielen sanaan horta, joka tarkoittaa kaikkea luonnossa kasvavaa villiä, vihreätä syötävää. Meistä se on kiva, suomen kieleen sopiva sana ja lyhyempi kuin villivihannes tai rikkaruoho, Raija Kivimetsä selvittää hortoilu-sanan syntyä.
Ihan suin päin ei hortan eli villivihannesten keruuseen kuitenkaan kannata lähteä. Siihen pätee samat säännöt kuin sienestykseen, että ei voi kerätä mitä vaan, sillä joukossa on myös myrkyllisiä kasveja.
- Siksi me on pidetty näitä kursseja, jotta ihmiset oikeasti omin käsin keräävät kasveja ja opettelevat ne ja niiden tunnistamisen, Raija kertoo.
Horta on parasta lähiruokaa
Hortakokkauskurssi oli jatkokurssi, vaikka taisi mukana olla joku tutustumassa villivihanneksiin ensimmäistä kertaa. Berghällit olivat jo alkukesästä alkeiskurssilla, jolla opittiin tunnistamaan viisi villivihannesta. Pieni kertaus ei kuitenkaan ollut pahitteeksi tällä kurssilla. Varsinkin vuohen putken tunnistus oli tuottanut ongelmia kesän aikana. Eikä kurssin kokkauksesta olisi tullut mitään, ellei ensin olisi haettu antimia suoraan luonnosta.
Kivimetsien oma piha Espoossa tarjosi tärkeimmät ja tavallisimmat villivihannekset kuten voikukan lehdet ja nokkosen. Raija Kivimetsä käyttääkin voikukkaa päivittäin. - Mun aamuhan alkaa aina voikukalla, joko smoothiessa tai leivän päällä. Tämä ehytlaitanen, sileälaitanen voikukka on se herkullisin, Raija opastaa kurssilaisia. Naapurin pihasta on lupa hakea sitä Berghällien huonosti tunnistamaa vuohenputkea. Siellä Raija kertaa kikat kasvin tunnistamiseen.
- Vuohenputken varressa pitää olla kouru. Sitä voi tunnistella liu'uttamalla vartta. Sitten siihen pätee "pyhä kolminaisuus" eli siinä on kolme lehtiruotia, joissa kussakin on kolme lehdykkää. Viimeinen tunnistamissääntö on, että kun rikkoo lehden pinnan, siinä on porkkanamainen aromi. Lähimetsästä haettiin vielä ketunleipää eli käenkaalta ja ratamoa. Joku löysi muutaman kanttarellinkin. Sitten kokkaamaan.
Vuohenputki (Aegopodium podagraria)
Jokaisen työpanosta tarvittiin, sillä menu oli varsin laaja. Oli alkudippi vuohenputkesta ja vuohenjuustosta, nokkossaganaki eli mintulla marinoitua nokkosta ja halloumi-juustoa, uuninauriita sieni-hortahöystöllä, hortasalaattia, tomaattista vuohenputki-jättipapupataa, sitruunaisia hortapottuja ja uunissa haudutettua siikafilettä hortamarinadilla sekä jälkiruuaksi lusikoitavaa horta-marjasmoothieta.
Villivihannekset taipuvat siis moneksi. - Niillä voi rikastaa tavallisia ruokia. Tänä päivänä ihmiset syövät aika lailla ravinneköyhää ruokaa, varsinkin jos syödään paljon eineksiä, niin näillä voi saada tavallisiin ruokalajeihin kauheesti potkua, Kivimetsä vinkkaa.
- Ravinnetiheä "rikkaruohoruoka" antaa paljon virtaa, suolisto toimii hyvin ja aivot on kirkkaat.
- Jos verrataan tavallista ruukkusalaattia ja sitten jotain voikukkaa tai vuohenputkea, niin näissä on valtavasti enemmän makua ja ravinteita. Villivihanneksethan on superruokaa. Varmaan se superruokabuumi on osaltaan edistänyt hortoilua. Tämä on niin kuin yhtäkkiä räjähtänyt, kaikki haluavat hortoilla, Kivimetsä selittää.
Hortakokkauskurssilta tietotaitoa
Kaj ja Reija Berghäll silppuavat ryöpättyä nokkosta ja sipulia viime vuoden hortareseptikilpailun voittoreseptiin sitruunaisiin hortapottuihin. Kattilallinen nokkosta on huvennut pieneksi palaksi, kun siitä on puristettu vesi pois.
- Tämä kokkaaminen tuntuu kivalta, kunhan vaan muistaa kotonakin, mitä on tehty, Kaj Berghäll naureskelee. Kerrostaloasujilla on ollut ongelmana löytää paikkoja, mistä hortaa voi kerätä. Villivihanneksia voi kaupunkialueellakin kerätä monissa puistoissa ja merenrannoilla. On myös ulkoilualueita, joista voi hyvin kerätä kuten Helsingissä keskuspuistosta ja Espoon metsäalueilta. Vilkasliikenteisten teiden varsilta ei kannata kerätä vaan kulkea 50-100 metriä tieltä syrjään.
Paras hortasesonki alkaa huhtikuun lopusta eteläisessä Suomessa, kuukautta myöhemmin Pohjois-Suomessa. Kautta voi jatkaa pitkälle syksyyn, kun kasvustot leikkaa säännöllisesti. Hortaa voi paitsi käyttää tuoreeltaan, myös säilöä kuivattamalla tai pakastamalla.
- Yksi tämän kurssin anti on se, että nyt oppii luonnosta keräämään, mikä on ilmaista, Kaj Berghäll iloitsee.
Sitruunaiset hortapotut
(Ritva Heikkisen Vuoden 2011 hortareseptikilpailun voittoresepti)
1 kg (uusia) perunoita
2 (–4) kananmunaa
25–50 g voita
1 tl suolaa
1(–2) sitruunan mehu
nippu kesäsipulia varsineen (tai salaatti- tai kevätsipulia)
5 dl tuoretta nokkosta (tai 2,5 dl pakastettua tai 1 dl kuivattua nokkosta)
tilkka oliiviöljyä
Keitä huolellisesti pestyt ja tarvittaessa kuoritut perunat kypsiksi suolalla maustetussa vedessä tai höyryssä. Leikkaa perunat lohkoiksi. Keitä kananmunat melko koviksi ja jäähdytä. Kuori ja lohko. Yhdistä perunat ja munat kulhoon, lisää voi ja mausta suolalla ja vastapuristetulla sitruunamehulla, jota voit lisätä maun mukaan. Sekoita kevyesti nostellen. Hienonna sipulit ja nokkoset ja kuullota oliiviöljytilkassa pannulla. Lisää seos varovasti muiden ainesten joukkoon. Tarjoa kalan kanssa tai pelkästään tuoreiden vihannesten kera. Hortapotut ovat hyviä heti lämpiminä tai haaleana tarjottuina, mutta maistuvat myös kylminä.
Vinkki: Voit hyvin vaihtaa nokkosen halutessasi vuohenputkeen.
Nokkossaganaki - alkupala tai pieni herkku 4 hengelle
1,5 dl nuorta ryöpättyä nokkosta, noin seitsemän sentin pituisia latvoja
250 g halloumi-juustoa
1 rkl neitsytoliiviöljyä marinointiin
0,5 dl neitsytoliiviöljyä paistamiseen
1 tl kuivattua piparminttua tai minttua
1 rkl punaviinietikkaa
0,5 tl suolaa
1 sitruuna
1,5 dl vehnäjauhoja leivitykseen, gluteenittomiin jauhoihin lisäksi 1 muna
Laita ryöpätty nokkonen marinointiastiaan. Mausta suolalla ja yrteillä, kaada päälle ruokalusikallinen öljyä ja viinietikkaa. Anna marinoitua 20 minuuttia. Huuhtele suolavesi halloumista ja siivuta juusto 10 osaan ja puolita ne. Kääri marinoitu nokkonen juustopalojen ympäri. Valele käärityt juustopalat puolikkaan sitruunan mehulla juuri ennen leivittämistä. Paista kullanruskeiksi kohtuullisen kuumassa öljyssä noin 5 min molemmin puolin. Tarjoile kuumana ja purista sitruunan mehua päälle juuri ennen ruokailua. Ihana alkupala tai pieni herkku illanistujaisiin salaatin ja hyvän leivän kera.
Lisätietoa ja reseptejä www.hortoilu.fi
Muokattu 10.6.2014: Ulkoasukorjauksia
