Hyppää pääsisältöön

Suomen sotakorvauksilla rakennettiin Neuvostoliiton tulevaisuutta

Toisen maailmansodan jälkeen rauhansopimuksessa Suomi määrättiin maksamaan Neuvostoliitolle sotakorvauksia. Nykyrahaksi muutettuna Suomi maksoi sotakorvauksia noin 4,5 miljardia euroa. Arvo Tuomisen osin dramatisoidussa dokumentissa Sota ja raha (2011) palataan välirauhan aikaan ja liittouneiden valvontakomission toimintaa Suomessa kyseisenä aikana. Tuomisen dokumentissa nähdään myös suomalaisten valmistamia sotakorvaustuotteita, joita on saatu takaisin Suomeen.

Rauhansopimuksen toimeenpanoa valvomaan määrättiin liittoutuneiden valvontakomissio, jonka puheenjohtajana toimi neuvostoliittolainen kenraalieversti Andrei Ždanov. Kun valvontakomission puheenjohtaja saapui Helsinkiin lokakuussa 1944, komission oli annettava hänelle tarkka selonteko Suomen talouden tilasta. Ždanov oli kiinnostunut siitä, kykeneekö Suomi ylipäätään maksamaan ja vaati, että oli aloitettava talouteen kohdistuva tiedustelutoiminta.

Sotakorvausten summa oli alun alkaen 300 miljoonaa dollaria, mutta Yhdysvaltojen salaisen tiedusteluraportin mukaan Neuvostoliitto vaati summan ennen sotia olevalle hintatasolle. Se puolestaan liki kaksinkertaisti summan vuoden 1944 hinnoilla. Suomessa olevien saksalaisten pääomien arvo määräytyi myös ennen sotia olleen hintatason mukaan.

Neuvostoliiton tavoitteena oli saada mahdollisimman suuri hyöty mahdollisimman lyhyessä ajassa. Neuvostoliitolla oli vaikeuksia saada lainoja ulkomailta, ja vaikka Yhdysvallat oli luvannut lainata miljardi dollaria, se ei lopulta taipunutkaan lainanantoon. Neuvostoliitto ei näin ollen saanut muualta valuuttaa kuin sotakorvauksista ja Saksan varojen takavarikoinnista.

Neuvostoliitto päätti laittaa sotakorvausten pääpainon paperi- ja selluloosateollisuuteen. Se ei kuitenkaan aikonut ottaa vain tuotteita vaan se vaati myös tuotantovälineitä ja teknologiaa. Mutta kun Iso-Britannia ilmoitti, että se haluaa jatkossakin ostaa Suomelta puunjalostustuotteita, Neuvostoliitto taipui ja painotti sotakorvauksia metalliteollisuuden suuntaan.

Suosittuja metalliteollisuuden tuotteita olivat Suomesta toimitettu rautatiekalusto, joista halutuimpia olivat PT-4 - merkkiset veturit, joita Neuvostoliittoon toimitettiin peräti 572 kappaletta. Tilaajan vaatimuksesta kustakin veturista annettiin viidet piirustukset, joiden mukaan Neuvostoliitossa tehtiin myöhemmin vielä 1700 vastavaa veturia.

Suomalainen puutaloteollisuus otettiin myös osaksi sotakorvauksia. Suomalaisvalmisteisia puutaloja ja puurakennuksia nousi eri puolille Neuvostoliittoa. Esimerkiksi Terijoelle rakennettiin kokonainen mökkikylä kodeiksi neuvostokansalaisille. Muutoinkin suomalainen puutaloteollisuuden sotakorvaustuotanto lähti nopeasti liikkeelle. Kun kesällä 1945 Neuvostoliiton kansankomissaarien neuvosto päätti rakentaa tiedeakatemian jäsenille datshoja Kellomäkeen, ne olivat valmiita jo kesällä 1946. Suomalaiset toimittivat taloja myös suljettuun ydinasekaupunkiin Saroviin. Yhdessä näistä taloista asui myös akateemikko Andrei Saharov. Puutaloja päätyi muun muassa Kazakstaniin, jonne esimerkiksi Ekibastuzin vankileirille pystytettiin suomalaisparakkeja.

Laivanrakennusteollisuus otettiin täysipainoisesti sotakorvausten piiriin Ždanovin vaatimusten mukaisesti. Neuvostoliitto oli saanut suomalaisia kauppalaivoja sotasaaliina, mutta Suomi myös rakensi laivoja Neuvostoliitolle. Suomi toimitti Neuvostoliittoon esimerkiksi 91 puurakenteista kuunaria, joista osa toimi koululaivoina ja yksi päätyi jopa neuvostoliittolaiseen elokuvaan. Kaikkiaan Suomesta toimitettiin Neuvostoliittoon 535 erilaista alusta.

Viimeinen sotakorvaustavaroita kuljettanut tavarajuna lähti Vainikkalan asemalta 18.9.1952.

Dokumentista on leikattu noin minuutin verran kuvamateriaalia, koska sille ei ollut nettioikeuksia.

Kommentit

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto