Hyppää pääsisältöön

Baltian maiden vaikeat vuodet

Viron, Latvian ja Liettuan itsenäistymisinto alkoi kasvaa 1980-luvun lopulla. Kun itsenäisyys vihdoin tuli vuonna 1991, neuvostovallan runtelemien maiden itsenäisyys ja eheytyminen lähti yskien liikkeelle. Kaikille itsenäisyys ei tarkoittanut automaattisesti parempaa elämää.

Kun virolainen ratapyöräilijä Erika Salumäe voitti olympiakultaa vuonna 1988, Virossa heräsi toive siitä, että seuraavissa olympialaisissa maa kilpailisi oman lipun väreissä.

Perestroikan ja glasnostin aikaan Moskova antoi Baltian maille enemmän vapauksia. Maissa puuhailtiinkin aktiivisesti Neuvostoliitosta eroamisen hyväksi ja oman kansallisen identiteetin kohentamiseksi. Erilaisia kansanliikkeitä perustettiin vauhdittamaan pyrintöjä.

Virossa toivottiin monipuoluejärjestelmää ja talouden kohentamista, Latviassa kansanrintama ajoi demokratiaa, ja maahan tulleille venäläisille vaadittiin paluumuuttoa. Liettuassa oli useita mielenosoituksia, muun muassa Ingalinan ydinvoimalaa vastaan.

Kun Liettua kolmesta maasta ensimmäisenä teki itsenäistymisjulistuksen 11. maaliskuuta vuonna 1990, Neuvostoliitto tiukensi taas otettaan. Liettua joutui taloussaarron kohteeksi ja joutui perumaan itsenäistymisjulistuksensa kolmen kuukauden jälkeen.

Tammikuussa 1991 Latviassa ja Liettuassa tapahtui paljon verisiä yhteenottoja neuvostoarmeijan kanssa. Latviassa Neuvostoliiton joukot valtasivat sisäministeriön ja Liettuassa television lähetystornin. Kuolonuhreilta ei vältytty.

Viro julistautui uudelleen itsenäiseksi 20.8. 1991 kesken Neuvostoliitossa meneillään ollutta vanhoillisten kommunistien vallankaappausyritystä. Alla olevassa uutisjutussa näemme, missä tunnelmissa tieto vallankaappauksen epäonnistumisesta Virossa otettiin vastaan. Vaikka tilanne oli sekava, onnistui pääministeri Edgar Savisaar herättämään lausunnollaan vapautunutta naurua.

Itsenäisyys toi myös ongelmia

Virallisesti itsenäistyminen tapahtui vasta syksyllä 1991 Neuvostoliiton romahdettua. Vaikka Vilnassa katkottiin Lenin-patsaan jalat suurten suosionosoitusten saattelemana vain kaksi päivää kommunistien vallankaappausyrityksen jälkeen, ei itsenäisyyden tunne tullut Baltian maihin sormia napsauttamalla.

Ulkolinja vieraili vasta itsenäistyneissä Virossa ja Liettuassa. Virossa pohdittiin maataloustuotannon yksityistämistä, joka olisi ongelmallista, koska muistissa oli vain sosialistinen maataloustuotanto. Maa halusi pudistaa Neuvostoliiton pölyt pois jaloistaan ja suuntautua enemmän länteen, josta voisi saada apua myös uuden, oman valuutan saamiseksi. Armeijakin piti saada omaksi. Myös Liettuassa suunniteltiin, että reilut 100 000 neuvostosotilasta korvattaisiin oman maan miehillä. Toinen päivänpolttava aihe oli ydinvoimala Ingalinan tulevaisuus: sen käyttöön liittyi runsaasti riskejä, mutta koska se tuotti 70 prosenttia Liettuan sähköstä, sen sulkemisen seuraukset voisivat olla katastrofaaliset. Ingalina suljettiin vuoden 2009 viimeisenä päivänä.

Ulkolinja palasi Baltian maihin vuonna 1996 – viisi vuotta itsenäistymisen jälkeen. Rikollisuus kasvoi kaikissa kolmessa maassa, vaikkakaan se ei tullut yllätyksenä. Maissa kärsittiin myös talousongelmista, korruptiosta ja hintatason noususta. Järjestäytynyt rikollisuus aiheutti päänvaivaa eritoten Liettuassa, jossa mafiasta kirjoittanut toimittaja murhattiin.

Kaikkien mielestä itsenäisyys ei ollut parantanut elinoloja; joidenkin mielestä asiat olivat menneet jopa huonompaan suuntaan. Kuitenkin monien mielestä tärkeintä oli olla itsenäinen maa, jossa voi hengittää vapaasti – tai Latvian silloisen presidentti Guntis Ulmaniksen mukaan:

”Voin vakuuttaa, ettemme vaihda saavutettua vapauttamme perunasäkkiin tai hyvään vehnäsatoon.”

  • Baltian maiden itsenäisyys tunnustetaan
  • Kommentit
    • Chilestä tuli sydämenasia Tapani Brotherukselle ja Harald Edelstamille – diplomaatit auttoivat tuhansia pakolaisia

      Brotherus ja Edelstam kertovat vaiheistaan Chilessä.

      Vallankaappauksesta alkanut terrori mullisti chileläisten elämän vuonna 1973. Poikkeuksellinen tilanne vaati poikkeuksellisia toimia myös auttamishaluisilta diplomaateilta. Heistä ruotsalaisella Harald Edelstamilla ja suomalaisella Tapani Brotheruksella oli ratkaiseva rooli tuhansien maasta henkensä edestä pois paenneiden chileläisten kohtaloissa. Tässä artikkelissa he kertovat itse, miten tilanteen kokivat.

    • Suomalaistoimittajat tallensivat Chilen sosialistisen unelman ennen vallankaappausta

      Tältä näytti Allenden Chile suomalaissilmin 1971–1973

      1970-luvun alussa maailma käänsi katseensa Chileen, missä vahvasti oikeistoon ja vasemmistoon jakautunut kansa valitsi itselleen vapaissa vaaleissa sosialistisen presidentin. Myös Suomesta matkusti toimittajia paikan päälle katsomaan, millaista elämä presidentti Allenden Chilessä oli. He näkivät, millaisia saavutuksia ja ongelmia uusi hallinto oli tuonut mukanaan. Tuloksena oli ainutlaatuista kuva- ja äänimateriaalia, josta myöhäisin on tallennettu vain muutamaa kuukautta ennen sotilasvallankaappausta.

    • Chilen vallankaappaus ja sen seuraukset järkyttivät suomalaisia syyskuussa 1973

      Presidentti Allende syöstiin vallasta 11.9.1973

      Liki kolme vuotta kestänyt presidentti Allenden hallinto tuli tiensä päähän 11. syyskuuta 1973, jolloin armeija kaappasi maassa vallan kenraali Pinochetin johdolla. Yhdysvaltain tukema kaappaus oli lyhyt ja väkivaltainen, ja ajoi Allenden tekemään itsemurhan heti kaappauspäivänä. Santiago de Chilen tapahtumia seurattiin tiiviisti myös Suomessa.

    Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto