Hyppää pääsisältöön

Pelasta maailma

Eteläamerikkalaisen lapsi. Kuva: Rauli Virtanen/Yle.

Pelasta maailma on lyhytdokumenttisarja yläkoulun ja lukion kansainvälisyyskasvatuksen ja uskonnon opetukseen. Suomalaisnuoret tutustuvat guatemalalaisten elämään.

Suomalaiset nuoret Janne Koivisto,16, ja Johanna Maliniemi, 21, tutustuvat Guatemalan alkuperäiskansojen elämään ja kehitysyhteistyöhön. He kulkevat Kirkon Ulkomaanavun tukemissa kehitysyhteistyöhankkeissa tutustumassa erityisesti alkuperäiskansan ruokaturvan, toimeentulon ja oikeuksien puolesta tehtävään työhön.

1. Toipuminen sodan kokemuksista

Lyhytohjelmassa opintomatkalaiset Janne ja Johanna tutustuvat guatemalalaisten elämään, pienyrittäjä Tomasa Chubin toipumiseen sodan  kokemuksista ja kehitysyhteistyöhön, jonka avulla tuetaan syrjinnästä ja sodasta kärsineiden ihmisten eheytymistä sekä alkuperäisväestön oikeuksien toteutumista Guatemalassa.

2. Viljelykoulutuksella parempi toimeentulo

Ohjelmassa Janne ja Johanna tutustuvat maanviljelijä Amalia Mo Lucin perheen toimeentulon kehittymiseen. Alueella monet Mayat ovat myyneet maansa  monikansalliselle yritykselle, mutta se ei ole ratkaissut heidän ongelmiaan. Amalian perhe ei ole suostunut myymään maataan ja on saanut tuen avulla viljelmänsä kukoistamaan. Kehitysyhteistyöjärjestöt tukevat alueen pienviljelijöitä toimeentulonsa parantamiseksi.

3. Kylätyöntekijän matkassa

Ohjelmassa Janne ja Johanna seuraavat kylätyöntekijä Marcela Caal Hubia alkuperäiskansojen asuttamissa kylissä Altavera Pazin alueella Guatemalassa. Marcela työskentelee alkuperäisväestön oikeuksien toteutumisen puolesta.

4. Maissipellolla Nimla Sac´halin kylässä

Opintomatkalaiset Janne ja Johanna seuraavat Nimla Sac'halin kylän maaoikeuskiistaa ja taistelua kyläläisten oikeuksiensa toteutumisen puolesta.

Perustuu ohjelmaan: Pelasta maailma Tuottaja: Kirkon ulkomaanapu

Ihminen ja yhteiskunta

  • Savuton Suomi ulottuu koteihin – mihin asukkaan pitää varautua?

    Taloyhtiö voi hakea kunnalta tupakointikieltoa parvekkeelle.

    Suomesta halutaan savuton vuoteen 2030 mennessä. Valtionhallinnon kunnianhimoinen tavoite näkyy jo tänä vuonna taloyhtiöissä, kun tupakointikieltoa voidaan hakea asunnon parvekkeelle tai jopa asunnon sisätiloihin. Tupakointikieltoa haetaan kunnalta yhtiökokouksen enemmistöpäätöksellä. Kunta voi määrätä kiellon, vaikka asunnoissa ei tupakoida.

  • Tunnetko taloyhtiön tilinpäätöksen kiemurat? Testaa tietosi

    Testaa, mitä hyvin tunnet taloyhtiön tilinpäätöksen

    Kymmenissätuhansissa taloyhtiöissä kokoonnutaan vuosittain kuulemaan, kun isännöitsijä luettelee tilinpäätöksestä vaikeaselkoisia termejä kokousväelle. Tilinpäätöksen riveillä on kuitenkin tärkeää tietoa siitä, miten hallitus ja isännöitsijä ovat hoitaneet osakkeenomistajien rahoja. Tunnetko taloyhtiön tilinpäätöksen? Tarkista tietosi ja vastaa seitsemään kysymykseen.

  • Testaa sananvapauden rajoja – mitä netissä saa sanoa?

    Mitä netissä oikeasti saa sanoa?

    Missä menee asiattomuuden ja laittomuuden raja? Mitä netissä saa sanoa ja minkälaisten viestien jälkeen alkaa tulla nettipoliiseilta yhteydenottoja? Tee Yle Oppimisen testi ja tsekkaa miten hyvin sinulla on sananvapauden rajat hallussa. Nettipoliisi, vanhempi konstaapeli Jarno Saarinen kommentoi internetistä lainattujen kirjoitusten laillisuutta.

  • Tunnetko juhlapäivät? Testaa tietosi!

    Testaa tietosi suomalaisista juhlapäivistä

    Kuka olikaan Minna Canth ja miksi hänellä on oma juhlapäivänsä? Mikä on kekri, entä mitä tekemistä sillä on Halloweenin kanssa vai onko mitään? Testaa tietosi suomalaisista juhlapäivistä!

  • 10 vinkkiä aloittelevalle sijoittajalle

    Pienelläkin rahasummalla pääsee sijoittamisen alkuun

    Oletko harkinnut sijoittamista? Kannattaako sijoittaa rahastoihin vai pörssiosakkeisiin? Milloin kannattaa ostaa, milloin myydä? Miten hoituu verotus? Tässä 10 vinkkiä aloittelevalle sijoittajalle.

  • Kuningaskuluttaja: Testaa, oletko taitava toriostaja

    Torilla hinnat saa ilmoittaa toisin kuin kaupassa.

    Torikaupassa marjojen ja vihannesten hinnat saa ilmoittaa tilavuuden mukaan, toisin kuin tavallisessa kaupassa. Nippuina myytävien vihannesten kilohintaakaan ei tarvitse kertoa. Käytössä on myös mittayksiköitä, joihin marketeissa ei törmää. Tunnetko nämä torikaupan perinteiset mitat ja vakiintuneet tavat?

  • Kuntavaalit - 10 kiinnostavaa faktaa

    Mistä kuntavaaleissa oikein äänestetään?

    Mistä kuntavaaleissa äänestetään? Eivätkö maakunnat kaappaa valtaa ja rahat? Katso kahden minuutin video ja lue kymmenen faktaa.

  • Oudot tunteet

    Mikä selittää omituiset kokemukset?

    Miksi jotkut ihmiset sylkevät mustan kissan nähdessään? Entä mistä syntyy déjà vu, kummallinen tuttuuden tunne? Oudot tunteet -sarjassa pohditaan näiden lisäksi myös mm. flow-tilaa, migreeniä, rakastumista, humalaa ja unihalvausta. Mikä selittää nämä monelle niin tutut, mutta omituiset kokemukset?

  • Tuliko riita juristin kanssa? — 5 väylää valittaa

    Kuluttajansuoja koskee myös lakipalveluita.

    Ostamaansa lakipalveluun tyytymätön kuluttaja on tenkkapoon edessä pohtiessaan, uskaltaako juristin kanssa ruveta riitelemään. Päätä joutuu raapimaan myös sen suhteen, mikä on oikea paikka valittaa. Lakipalveluita kuitenkin koskee samanlainen kuluttajansuoja kuin muitakin palveluita. Niistä voi valittaa ilmaiseksi kuluttajaviranomaisille tai asianajajia valvovaan Valvontalautakuntaan, kertoo Kuningaskuluttaja.

  • Suomalaiset juhlapäivät

    Juhlapäivät ovat kirkollisia, valtiollisia tai muuten vain vakiintuneita päiviä, joita juhlistetaan monin tavoin. Ne liittyvät usein uskontoon tai kansalliseen historiaan. Tutustu suomalaisiin juhlapäiviin, niiden historiaan ja merkitykseen.

  • Kalliit kulissit

    Miten terveellä pohjalla rahankäyttösi on?

    Viisiosainen ohjelmasarja, joka haastaa nuoret laittamaan oman rahankäyttönsä terveelle pohjalle. Jokaisessa osassa kaksi yhdeksäsluokkalaista kahden nuoren paria saa tehtävän, jonka suoritusta kommentoi ihan oikea Martta.

  • Keisarit ja Suomi

    Viisi keisaria ja viisi erilaista elämäntarinaa.

    Venäjän keisarit kaukaisissa palatseissaan olivat Suomen suuriruhtinaita ja hallitsijoita yli sadan vuoden ajan. Vuonna 1808 Suomi oli Euroopan köyhimpiä maita, mutta keisareiden ajan päättyessä se oli saavuttanut Euroopan keskitason.

  • Miksi demokratia?

    10 kysymystä, miksi demokratia on tärkeää.

    Kuka hallitsee maailmaa? Onko hyviä diktaattoreita olemassa? Voiko terrorismi tuhota demokratian? Julkkikset, poliitikot ja tavikset eri puolilla maailmaa vastaavat kymmeneen demokratiaa koskevaan kysymykseen.

  • Filosofia

    Filosofia on maailman vanhin tiede. Se opettaa ajattelemaan ja parantaa ongelmien ratkaisukykyä. Parhaimmillaan filosofia johtaa ihmisen ja maailman olemassaolon syvälliseen ymmärtämiseen.

  • Historia, Suomi

    Minkälainen maamme oli ennen? Tunnelmakuvia menneisyydestä. Historian havinaa. Tapahtumia asiantuntijoiden ja aikalaisten kertomana.

  • Historia, maailma

    Elämää, mysteereitä ja saavutuksia. Historiallisia tapahtumia, tappioita ja voittoja. Artikkelit perustuvat Ylen televisio- ja radio-ohjelmiin.

  • Työelämä

    Apua ammatinvalintaan, yrittäjyyden MP3-kurssi.

  • Yhteiskunta

    Miksi demokratia on tärkeää?

    Miksi demokratia on tärkeää? Entä jos sinä saisit olla hetken vallan kahvassa?