Hyppää pääsisältöön

Lasin tie ideasta käyttöesineeksi

Suomalaisen lasiteollisuuden juuret ovat maaseutukylissä, joissa raaka-aineiden ja työvoiman lisäksi oli myös pääomia teollisen tuotannon aloittamista varten. Nuutajärvi on ollut yksi tunnetuimmista suomalaisista lasikylistä. Muotoilija Kaj Franck kertoo ohjelmasarjassa Pro arte utili (1980) lasin valmistuksesta ja Nuutajärven tehtaasta.

Suomalainen lasiteollisuus syntyi alueille, missä oli metsää, hiekkaa ja työtä vailla olevia ihmisiä. Metsävaroja tarvittiin polttopuuta nieleviä lasiuuneja varten, kotimaisesta hiekasta saatiin lasiesineisiin vihreä väri ja maaseudulla oli varsinkin talvisaikaan ihmisiä, joiden oli mahdollista tulla teollisuustyöhön.

Teollisen lasituotannon aloittaminen edellytti kuitenkin varallisuutta, joita monilla herraskartanoilla oli. Niistä tulikin monen teollisen lasituotannon käynnistäjiä. Nuutajärvi on yksi niistä.

Nuutajärven pienen lasikylän lämmin henki teki vaikutuksen muotoilija Kaj Franckiin (1911–1989), joka tuli lasitehtaaseen muotoilijaksi vuonna 1951. Franckille oli selvää, että ennen kuin muotoilijan ajatus lasiesineestä oli käytännössä toteutunut, sitä edelsi monen ammatti-ihmisen työpanos.

"Taideteollisen koulutuksen saanut ihminen osaa piirtää, mutta hänen on neuvoteltava heti ammatti-ihmisten kanssa, koska hänen tietämyksensä lasin ominaisuudesta on lähellä nollaa", Kaj Franck muistuttaa haastattelussa.

Lasimassa on alusta lähtien jatkuvassa muutoksessa. Se alkaa vähitellen mutta hitaasti sulaa lasiuuniin laitetussa upokkaassa. Sulanut massa on siirappimaista, joka jäähtyy koko ajan muuttuen leikatessa nahanomaisesta peltimäiseen olomuotoon.

"Lasin työstäminen on hirveän vaikea ammatti", toteaa Franck.

Työstövaihessa lasikappale kulkee ammattilaiselta toiselle, kunnes se annetaan mestarille viimeisteltäväksi. Mestarin ja suunnittelijan yhteistyö ja keskinäinen kommunikointi ovat työn onnistumisen kannalta ensiarvoisen tärkeitä.

Teksti: Sirpa Jegorow

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto