Hyppää pääsisältöön

Suomalainen korruptio - olematonta vai vaikeasti havaittavaa?

Onko Suomi maailman vähiten korruptoitunut maa, kuten International Transparency -järjestö on todennut? Vai onko suomalainen korruptio niin läpinäkyvää, että se on läsnä kaikkialla hienojakoisesti kuin happi, kysyy lääkäri ja kirjailija Juhani Seppänen.

Kun lääkäriopiskelijat viedään lääkeyhtiöiden rahoilla seminaarimatkalle Lappiin ei puhuta korruptiosta vaan suhteiden luonnista. Kun kunnallinen toimija, kuten vesilaitos yhtiöitetään ja virkamiehistä yritysjohtajiksi muuttuneet henkilöt jakavat itselleen tulospalkkioita, puhutaan saavutetuista eduista. Kun korruptio alkaa ruohonjuuritasolta ja hiipii huomaamatta yhteiskunnan rakenteisiin, on sitä vaikeampi tunnistaa.

Ykkösdokumentissa vuodelta 2008 toimittaja Arvo Tuominen kysyy, tarvitseeko Suomessa poliitikoille ja virkamiehille ylipäätänsä maksaa lahjusrahaa - kun he muutenkin toteuttavat talouselämän toiveet.

Kirjailija Kalle Isokallion mielestä Suomessa ei ole sellaista korruptiota, jossa päätöksistä tarjottaisiin suoranaisesti rahaa, vaan kyseessä on hyvä veli -järjestelmä, jossa verovaroista päättävät ihmiset viettävät vapaa-aikaansa yritysmaailmassa toimivien ihmisten kanssa yritysten piikkiin. Hyvistä palveluksista seuraa vastapalveluita. Hän vertaa korruptiota huumekauppaan, jossa aloitetaan pienillä annoksilla ja addiktion syntymisen myötä siirrytään suurempiin, eli esimerkiksi jänisjahdista Suomessa karhujahtiin Kanadaan. Saavutetuista eduista halutaan sitten pitää kiinni ja ollaan valmiita hyvä veli -palveluksiin.

Tuominen toteaa, että suomalainen demokratia on firmavetoista, yritykset sponsoroivat edustajiaan eduskuntaan. Tuominen visioikin Into-kustannuksen toimitusjohtaja Jaana Airaksisen kanssa sarkastisesti, että poliitikoilla pitäisi olla haalarit, kuten opiskelijoilla. Silloin kaikille olisi selvää, mitkä yritykset heitä sponsoroivat.

Jos rakennusliikkeet haluavat urakoita ja kaavoitettuja tontteja kasvukeskuksista, niiden on pakko olla hyvää pataa poliitikkojen kanssa.― Arvo Tuominen

Vaalirahoitusten takaa löytyy usein rakennusliikkeitä, joilla on pelissä oma etunsa. "Jos rakennusliikkeet haluavat urakoita ja kaavoitettuja tontteja kasvukeskuksista, niiden on pakko olla hyvää pataa poliitikkojen kanssa", Tuominen toteaa.

Kalle Isokallio epäilee rakennusliikkeiden ja kunnallisen vaalirahoituksen kytköksiä syypääksi korkeisiin asumisen hintoihin: "Esimerkiksi Helsingissä on jatkuva pula kaavoitetusta tonttimaasta ja siitä seuraavan pienen tarjonnan nähden asuntojen hinnat ovat nousset pilviin. Helsingillä on kuitenkin kaavoitusmonopoli ja se voisi halutessaan kaksinkertaistaa tonttimaan tarjonnan ja siten lisätä kilpailua ja vaikuttaa hintoihin. Ainoa selitys voi olla se, että kunnallisessa vaalirahoituksessa rakennusliikkeet ovat merkittävä vaalirahoittaja".

Oikeusministeri Tuija Brax kiinnittää puolestaan huomiota median korruptoituneisuuteen ihmetellen, kuinka suomalaiset toimittajat ottavat vastaan kestitystä yrityksiltä ja istuvat iltaa poliitikkojen kanssa, mikä ei tulisi kysymykseenkään Ruotsissa.

Taiteiden tohtori Teemu Mäki kuvaa järjestelmän vajonneen sellaiseen avuttomuuden tilaan, missä millekään suurpääoman vaatimuksille ei sanota ei. Suuryritys voi ilmoittaa, "että antakaa meille perkeleesti rahaa, kyllä tekin saatte sitten jonkin verran, tai jos ette anna perkeleesti rahaa, niin teille ei jää mitään koska me häivytään muualle."

Teksti: Heidi Sommar, Arvo Tuominen

  • Haapa klapisee ja sumu pitää ääntä Tiina Harpfin lastenkuunnelmissa

    Tiina Harpf jätti puumerkkinsä Lasten Radion seikkailuihin

    Mustan myllyn mestari ja Velhojuuri ovat esimerkkejä Yle Areenassa olevista lastentuotannoista, jotka Tiina Harpf ohjasi Yleisradiolle 1980-luvulla. Harpfin kuunnelmat klapisevat, helisevät, ja joskus niissä soi aimo annos hiljaisuutta. Juonenkäänteistä löytyy mustaa magiaa ja noitavainoja sekä seikkailunriemua. Päähenkilöitä johdattaa usein uteliaisuus.

  • Reino Paasilinna – kiisteltyjen ohjelmien toimittajasta Ylen kiistellyksi pääjohtajaksi

    Toimittaja Reino Paasilinnasta Ylen toimitusjohtajaksi.

    Reino Paasilinna (s. 1939) oli Yleisradion toimittaja ja myöhemmin myös pääjohtaja, jonka toimittamat ohjelmat synnyttivät keskustelua ja lehtiotsikoita. Ohjelmat olivat usein myös sellaisia, jotka eivät miellyttäneet Yleisradion johtoa. Artikkeliin on koottu joitakin esimerkkejä Reino Paasilinnan toimittamista ohjelmista.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto